Kiitos Kanava, Atena, Ville(t) ja ihanat ihmiset kirjamessuilla!

Kiitos Kanava-lehdelle, Ville Pernaalle ja Otavan kirjasäätiölle mahtavasta palkinnosta. On hienoa olla ensimmäinen Kanava-tietokirjatunnustuspalkinnon saaja! Kiitos myös raatiin kuuluneille Johanna Vehkoolle ja Seppo Zetterbergille. Ja superkiitos Atena-kustantamossa Ville Rauvolalle, kustannustoimittajalleni Laura Niemi-Pynttärille ja muille, jotka olette tehneet tämän mahdolliseksi ja auttaneet matkan varrella!

Ennen kaikkea tämä on hienoa siksi, että: ”Syötäväksi kasvatetut saa tunnustuspalkinnon, koska se on yhteiskunnalliselta sanomaltaan vuoden painavin kirja”, kuten Ville Pernaa perusteli palkintoa lauantaiaamuna palkinnon julkistaessaan. Tuntuu mahtavalta, että tällaisen tunnustuspalkinnon painoarvolla kerrotaan, että eläinten asia on tärkeää! Ja esikoiskirjailijana palkinto tuntuu tietysti uskomattomalta – ja kannustaa jatkamaan.

Olen käynyt teini-ikäisestä asti joka vuosi kirjamessuilla, mutta tänä vuonna olin messuilla ensimmäistä kertaa kirjailijana, esiintymässä lavalla ja signeeraamassa omaa kirjaa. Tuntui epätodelliselta nähdä oman kirjan palkintoa mainostavat julisteet Atenan messuosastolla ja oma kuva nostettuna Atenan osaston seinälle. Kirja tuntui menevän hyvin kaupaksi, kiitos kaikille kirjan ostaneille ja esiintymisiä kuuntelemaan tulleille!

Atenan messuosastolla lauantaina.

Lauantaina palkintojenjaon jälkeen Twitter- ja Facebook -feedini räjähtivät onnitteluista. Kiitos kaikille onnittelijoille! Näköjään myös messuyleisössä oli twiittaajia, eräs dokumentoi esiintymiseni Ville Pernaan kanssa Suomalaisen kirjakaupan osastolla:

 

Uutinen Kanava-palkinnosta levisi laajalti eri medioissa ja näin palkinto noteerattiin verkossa Hesarissa, Talouselämässä, Ylellä, Suomen Kuvalehdessä, Savon Sanomissa, Maaseudun Tulevaisuudessa, Ylen ruotsinkielisellä puolella

Tänään en enää lähde messuille vaan yritän toipua kaikesta hässäkästä ja juhlinnasta. Kiitos kaikille!

Syötäväksi kasvatetut sai ensimmäisen Kanava-tietokirjapalkinnon

Tiedote 26.10.2012 – Aikakauslehti Kanavan ja Otavan kirjasäätiön perustama 10 000 euron suuruinen Kanava-tietokirjatunnustuspalkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Palkintoraadin puheenjohtaja, Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa valitsi perjantaina 26.10. Helsingin Kirjamessuilla palkinnon saajaksi toimittaja Elina Lappalaisen teoksen Syötäväksi kasvatetut – miten ruokasi eli elämänsä (Atena).

”Syötäväksi kasvatetut saa tunnustuspalkinnon, koska se on yhteiskunnalliselta sanomaltaan vuoden painavin kirja ja kertoo sekä suomalaisen tuotantoeläintuotannon hyvistä että sen huonoista puolista enemmän ja tarkemmin kuin mikään teos koskaan aikaisemmin”, Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa perustelee palkintoa. ”Ja mikä tärkeintä: saarnaamatta, silittelemättä ja erittäin vetävällä tutkivan journalistin kynällä.”

Elina Lappalainen, Kuva Heli Saavalainen

”Tarkoitukseni on lisätä kuluttajien ymmärrystä siitä miten lautasellemme päätyvät eläimet ovat elämänsä eläneet ja herättää yhteiskunnallista keskustelua”, Lappalainen kertoo. ”Olemme aika etääntyneitä ruoan tuotannosta ­- ei ihme, sillä tietoa on ollut vaikea saada. Tässä kirjassa pyrin mahdollisimman tasapuoliseen, rakentavaan ja analyyttiseen lähestymistapaan. Halusin antaa äänen niin tuottajille, eläinlääkäreille kuin eläinsuojelijoillekin.”

Kirjassaan Lappalainen esittää konkreettisia parannusehdotuksia eläinsuojelulakiin, jonka uudistustyö on alkanut tänä syksynä. Hän myös peräänkuuluttaa hyvinvointimerkkiä, joka takaisi eläimille selvästi perustasoa paremmat olot ja mahdollisuuden lajityypilliseen käyttäytymiseen.

”Hyvinvointimerkki antaisi kuluttajalle kaupassa vaihtoehtoja. Missä viipyy vapaan possun liha?”, itse edelleen lihaa syövä Lappalainen pohtii.

Elina Lappalainen (s. 1984) on Talouselämä-lehden toimittaja. Journalismia Jyväskylän yliopistossa opiskellut Lappalainen on työskennellyt Savon Sanomissa, Keskisuomalaisessa, Suomen Lehdistö -lehdessä ja Helsingin Sanomissa. Hänen juurensa ovat Pohjois-Savossa Siilinjärvellä, missä hän kasvoi setänsä maitotilan naapurissa.

Syksyisin jaettava jaettava Kanava-tunnustuspalkinto myönnetään vuoden parhaalle yhteiskunnan, politiikan, historian, kulttuurin tai talouden alan tietokirjalle. Vuonna 2012 kaikkiaan 30 kustantajaa lähettivät raadille 120 teosta, joista palkintoraadin jäsenet toimittaja, tietokirjailija Johanna Vehkoo ja emeritusprofessori Seppo Zetterberg valitsivat kymmenen ehdokaskirjaa.

Syötäväksi kasvatetut Kanava-lehden tietokirjapalkinnon ehdokkaana

Atena-kustantamon tiedote palkintoehdokkuudesta:

Aikakauslehti Kanava ja Otavan kirjasäätiö ovat perustaneet uuden Kanava-tietokirjapalkinnon, jonka pääpalkinto on 10 000 euroa. Ensimmäisestä palkinnosta kilpailee kymmenen teosta, jotka on valittu 120 teoksen joukosta. Elinan Lappalaisen kiitetty Syötäväksi kasvatetut on yksi kymmenestä ehdokkaasta.

Voittaja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla 26. lokakuuta. Ehdolla ovat myös Kai Häggmanin Sanojen talossa, Markku Kuisman ja Teemu Keskisarjan Erehtymättömät, Mirkka Lappalaisen Jumalan vihan ruoska, Veli-Pekka Lehtolan Saamelaiset suomalaiset – kohtaamisia 1896–1953, Hanna Nikkasen Verkko ja vapaus, Heikki Patomäen Eurokriisin anatomia, Sirkka-Liisa Rannan Naisten työt, Jukka Tarkan Karhun kainalossa ja Kirsi Vainio-Korhosen Ujostelemattomat.

Palkinnon saajan valitsee Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa. Ehdokkaat valinneessa raadissa olivat hänen lisäkseen toimittaja Johanna Vehkoo ja emeritusprofessori Seppo Zetterberg.

Elina Lappalainen kertoo kirjastaan Helsingin kirjamessuilla perjantaina 26.10. klo 12 Rosebudin osastolla ja lauantaina 27.10. klo 10.30 Eino Leino -lavalla.

Vehkoo ja Zetterberg perustelevat palkintoehdokkuuksia Suomen Kuvalehden jutussa.

Miksi sianlihan laatumerkki ei riitä – ja missä viipyy vapaan possun liha?

Suomalainen lihateollisuus kehittää parhaillaan sianlihalle kansallista laatujärjestelmää. Hanke on hyvä, mutta hyvinvointimerkkiin sitä ei pidä sekoittaa. Kehitteillä olevassa merkinnässä on kyse vain tietyn perustason takaamisesta kuluttajille ja kaupalle. Ja tässä pitää olla tarkkana: kun merkki aikoinaan tulee lihapakkauksiin, mainonnassa kuluttajia ei saa johtaa harhaan.

Jotta ero tulee selväksi, aloitetaan esimerkkivideolla. Näin eräs tanskalaisen Friland-brändin sikala esittelee videolla vapaana laiduntavia sikojaan. Kun minä puhun hyvinvointimerkistä, tarkoitan jotain tämän kaltaista kasvatustapaa (huom! Tämä kasvatustapa ei ole Tanskassa suinkaan vallitseva käytäntö, mutta ainakin kuluttajille on tarjolla vaihtoehtoja).

Suomessa kehitteillä oleva sianlihan laatujärjestelmä perustuu Eläintautien torjuntayhdistyksen (ETT) ylläpitämään sikojen terveydenhuoltojärjestelmä Sikavaan. Siihen kuuluvat lähes kaikki Suomen sikalat. Kaikki sikalat olisivat myös uuden laatujärjestelmän piirissä. Se ei siis jaa sikaloita eläinten hyvinvoinnin perusteella eri tasoille, vaan mukana ovat kaikki. Laatumerkki ylittää monessa kohtaa lainsäädännön minimitason. Ja parin vuoden aikana Sikava-järjestelmää on kehitetty huomioimaan entistä enemmän erilaisia eläinten hyvinvoinnista kertovia kriteereitä. Järjestelmään kuuluvat esimerkiksi säännölliset eläinlääkärikäynnit joilla kirjataan huomioita uudistetuille seurantalomakkeille. Se on hyvä: järjestelmän kehittäminen voi parhaimmillaan nostaa perustasoa, karsia heikoimmat ja levittää hyviä käytäntöjä. Kaikki suurimmat lihatalot: Atria, HK Ruokatalo, Snellman ja Saarioinen ovat sitoutuneet tulemaan mukaan.

Parhaillaan käynnissä on laatukäsikirjan kirjoitustyö, kesään mennessä tarkoitus on saada sertifiointi auditoitua. Se onkin järjestelmän parhaita puolia: kyse ei ole omavalvonnasta vaan ulkopuolisen tahon valvomasta sertifioinnista. Kuka myöntää sertifioinnin ja kuka auditoi on ilmeisesti vielä auki. Edessä on vielä kansallisen laatujärjestelmän statuksen hakeminen, markkinoille tuominen ja kaupallistaminen. Lopulta tähtäimessä on se, että sianlihapakkauksissa olisi laatumerkintä joka takaa kuluttajille tietyn perustason toteutumisen. Ongelma on, että järjestelmän sisälläkin tilojen välille jää eroja. On turha kieltää, että sikaloissa on hyviä ja huonompia. Parhaat tuottajat eivät edelleenkään erotu joukosta eikä kuluttaja voi valita sellaiselta tulevia tuotteita.

Sika-alan oma idea on, että Suomessa monet asiat ovat jo paremmin kuin ulkomailla – miksi ei siis sertifioitaisi sitä. Merkintä ei ole suunnattu vain kuluttajille, kyse on myös erottautumiskeinosta tuontilihaa vastaan. Hintaneuvotteluissa kaupan kanssa sertifiointi voi olla valtti. Etenkin julkisissa hankinnoissa voisi olla etu, jos kilpailutuksissa vaaditaan sertifiointia – ja kotimainen teollisuus pystyy sen tarjoamaan.

Perustason valvonta ja koko sikateollisuuden riman nosto on hyvä asia. Mutta se ei riitä – ei ainakaan minulle kuluttajana. Järjestelmään kaavailtuja velvoitteita ovat esimerkiksi se, että lihan alkuperämaa on merkitty, terveydenhuoltoeläinlääkäri käy tilalla neljä kertaa vuodessa, siat ovat jäljitettävissä tiloille, sioilla on noin 30% enemmän tilaa kuin EU:n minimivaatimukset määräävät ja kastraatiossa käytetään kipulääkitystä. Mutta emakot ovat silti porsimisen ja imetyskauden ajan liikkumisen estävissä häkeissä, mikä on vakava hyvinvointiongelma. Sitä ala ei edes yritä ratkaista, eikä siitä juuri puhuta. Kriteereissä puhutaan lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamisesta, mutta sen katsotaan riittävän, että sioille annetaan karsinoihin olkea tai sahanpuruja virikemateriaaleiksi. Uteliailla ja älykkäillä sioilla on voimakas tonkimisen ja tutkimisen tarve. Se tyydyttyisi parhaiten ulkona laitumella, toiseksi paras vaihtoehto olisi tehdä karsinoista kokonaan esimerkiksi turvepohjaisia eli kuivitettuja. Pengottavava pitäisi olla pikemminkin paalillinen heinää, ei kourallinen.

Tuen kyllä laatujärjestelmää, se on tärkeä askel. Mutta se ei saa olla päätepiste, sillä kuluttajalle pitäisi tarjota muitakin vaihtoehtoja. Esimerkiksi Britanniassa emakoiden laiduntaminen ulkona tiineysaikana on hyvin tavallista. Tanskassa muun muassa Friland-brändi myy vapaana laiduntaneiden sikojen lihaa. Miksi Suomessa ei ole kaupoissa vapaan possun lihaa? Suomessa on joitakin harvoja tiloja joilla siat saavat ulkoilla, kuten tämä Perkkiön tila Varsinais-Suomessa. Lisäksi koko maassa on noin kymmenen luomusikalaa, joille ulkoilu on luomusääntöjen mukaan pakollista. Luomulihan tuottamisen kynnys on korkea etenkin luomurehun hinnan ja heikon saatavuuden vuoksi. Mutta jos kuluttajalle tärkeintä ovat eläimen olot, vapaa possu olisi hyvä vaihtoehto.

Ulkoilussakin on varmasti ongelmansa. Sisällä lämpötila, ilmastointi, puhtaus ja ruokinta ovat vakioitavissa. Ulkona taudit ja loiset leviävät helpommin. Ja voi olla, että nykyisen jalostuslinjan eläimet eivät soputuisi runsaaseen liikuntaan ja ulkoilmaan, vaan täytyisi käyttää toisenlaisia sikoja, maatiaisrotuja, kuten esimerkiksi Britanniassa tehdään. Kyse on siitä, kuinka paljon arvostetaan sikojen lajityypillisiä tarpeita ja vapautta. Mikä on riittävää hyvinvointia ja tärkeää?

Toistaiseksi kuluttaja voi äänestää kukkarollaan vain kananmunissa. Voi valita virikehäkkimunan, lattiakanalan munan tai luomumunan. Lihassa tai maitotuotteissa ei ole vastaavaa mahdollisuutta. Kaipaisinkin samanlaista kolmiportaista järjestelmää myös maitoon ja lihaan kuin kananmunissa on. Siinä kyse pitäisi olla aidosta, valvotusta hyvinvointimerkistä, joka olisi selvästi perustason yläpuolella ja mahdollistaisi eläimelle aidosti lajityypillisen käyttäytymisen ja ulkoilun. Jos kananmunissa tuotantotavan ero on onnistuttu kaupallistamaan, miksi ei lihassakin. Missä siis viipyy vapaan possun liha?

Toivotankin koko sika-alan, tutkijat, eläinlääkärit ja kuluttajat kommentoimaan ja keskustelemaan! Mitä mieltä olette?

”Ensin ajattelin, että tässä taas aktivistit kirjoittelee pamflettia”

Torstaina julkaistu Syötäväsi kasvatetut on saanut tähän mennessä vain hyvää palautetta ja kehuja – jopa hämmentävissä määrin. Kokosin joitakin kirjan arvioita ja lehdissä, radiossa ja televisiossa olleita juttuja omalle Kirjasta sanottua -sivulleen.

Kirja julkaistiin keskustelutilaisuudessa Vanhalla ylioppilastalolla. Sali oli täynnä, tuolit loppuivat kesken ja keskustelu panelistien kanssa sujui rakentavassa hengessä. Kiitos panelisteille ja yleisölle! Keskustelussa mukana ollut tuottajajärjestö MTK:n asiantuntija Leena Suojala sanoi paneelin aluksi kirjasta jotain, mikä ehkä selittää hyvää vastaanottoa. ”Kun sain kirjan käsiini, ensin ajattelin, että noniin, tässä taas aktivistit kirjoittaa pamflettia. Sitten kun mä luin sitä, siinä oli oikeasti hyvin tehty pohjatyö. On hyvä, että se on kirjoitettu, kiitos Elina”, Suojala sanoi. Asiantuntemus, huolellinen lähteiden käsittely ja tasapuolinen journalistinen ote siis vakuuttavat nekin lukijat, jotka lähtökohtaisesti suhtautuvat epäluuloisesti eläinten hyvinvointia käsittelevään tietokirjaan.

Syötäväksi kasvatettujen keskustelutilaisuus Vanhalla ylioppilastalolla keräsi Musiikkisalin täyteen yleisöä torstaina 4.10. – Kuva Minttu-Maaria Partanen

Myös eläinsuojelujärjestö Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli sanoi pitävänsä kirjaa tervetulleena. ”Se antaa ihmisille monipuolisen ja eri sidosryhmien näkökulmat esiin tuovan kuvan siitä, miten tuotantoeläimiä Suomessa pidetään”, Pulli kommentoi.

Eviran ylitarkastaja Jaana Mikkola sanoi pitävänsä erityisesti kirjan ajoitusta loistavana, sillä nyt kun eläinsuojelulain kokonaisuudistus on alkamassa, keskustelun pohjaksi tarvitaan tietoa. ”Kirja on varmasti osaltaan auttamassa siinä”, Mikkola sanoi.

Syötäväksi kasvatetuissa pyrin tuomaan eri osapuolten näkemykset esiin ja antamaan äänen niin tuottajille, eläinlääkäreille, hyvinvointitutkijoille kuin eläinsuojelijoille. Siksi myös kirja julkistettiin paneelikeskustelun merkeissä, jossa mukana oli eläinkentän eri laitojen edustajia. Toivottavasti tämä rakentava keskustelu jatkuu nyt kirjan julkaisemisen jälkeen. Keskustelua herätteli myös Ylen Suora linja -ohjelma, jonka verkkokeskusteluun osallistuin perjantaina. Kiitos myös kaikille siellä kommentoineille!

Erityiskiitos Sariannalle mekosta, jota koristaa Miina Äkkijyrkän Marimekolle suunnittelema Iltavilli-kuosi eli iloisesti kirmaavat vasikat.

Kuva Minttu-Maaria Partanen