Näin eli joulukinkkusi – 5 sian elämän suurinta ongelmaa

Joulukinkulleni kävi onnettomuus. Teurastamo nimittäin HUKKASI erän Perkkiön tilan sikoja. 20 eläintä, tai siis niiden paloitellut ruhot vain päätyivät jakoon ympäri Suomea, aivan muualle kuin piti. Nämä heinäpehkuja tilavassa pihatossa tonkineet siat ovat tavallista kalliimpia, niistä maksettava hinta on tuottajalle jopa kolminkertainen tavalliseen verrattuna. Nyt Perkkiön tila joutui lähettämään teurastamolle toisen erän eläimiä, jalostuksen tarkoitettuja nuoria emakoita ja pienempiä lihasikoja joiden piti mennä teurastamolle vasta tammikuussa. Saan lopulta kinkkuni, mutta toivottavasti myös tuottaja saa korvauksen teurastamon mokasta! Mikään tavallinen kinkkuhan ei kelpaa, joten ei näitä kinkkuja voi korvata antamalla tilalle jollain toisella tilalla ahtaissa betonikarsinoissa kasvaneita eläimiä.

Näin joulun alla sikojen elämä on tavallista enemmän ajatuksissa. Tiedän, että tänä jouluna monista lahjapaketeista löytyy Syötäväksi kasvatetut, sillä kirjaa on ostettu todella paljon. Nyt kaupoissa on viides painos! Hieman leikillään pohdin, olisiko kirjan liepeeseen pitänyt painaa teksti: ”Kustantaja ei vastaa kirjan joulupöydässä mahdollisesti aiheuttamista perheriidoista”. Toivottavasti kirja herättää paljon ajatuksia ja keskustelua! Niillekin jotka eivät vielä kirjaa ole lukeneet, tässä tiiviisti tietoa joulukinkun elämän ongelmista:

1. Porsaskuolemat Noin joka seitsemäs suomalainen porsas (13,7%) kuolee ennen neljän viikon ikää. Monet kuolevat ripuliin, heikot jäävät emakon alle. Sikojen jalostusta on kehitetty niin, että pahnuekoko on kasvanut ja porsaita syntyy usein kerralla pitkälti toistakymmentä. Osa porsaista voi olla muita heikompia, ja ne vaatisivat huolellisempaa hoitoa ja todella hyvät olosuhteet selvitäkseen. Suomessa porsaita kuolee vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa, mutta se ei tarkoita, ettei parannettavaa olisi.

2. Kastrointi Karjuporsaiden kastrointi on yksi viime vuosien puhutuimmista hyvinvointiongelmista. Porsaat kastroidaan koska osa karjuista erittää lihaan niin sanottua karjun hajua, jonka vuoksi liha haisisi pahalta paistettuna. Kastroinnissa porsaan peppunahka viilletään auki, kivekset puristetaan ulos ja siemenjohtimet viilletään poikki. Tilanne parani osittain, kun suuret lihatalot ohjeistivat tuottajansa käyttämään kipulääkitystä kastroinnissa. Kipulääkkeen käyttö tulisi kuitenki säätää laissa pakolliseksi. Eikä lääkitys tee itse toimenpidettä tuskattomaksi, joten ongelman lopullisen ratkaisun etsiminen on vielä kesken. Löytyykö ratkaisu kastroivista rokotteista vai muista keinoista, jää nähtäväksi. Katso video porsaiden syntymästä ja kastroinnista Hesarin sivuilta – tältä videolta toimenpiteen tuskallisuudesta ja porsaiden elämän karusta arjesta saa melko realistisen kuvan. Video on juttukeikaltani pöytyäläiselle sikatilalle kesällä 2011.

3. Emakkohäkit Emakoiden pitäminen viikkojen ajan liikkumisen estävissä häkeissä alkutiineyden, porsituksen ja imetyksen ajan on vakava hyvinvointiongelma. Jos emakot makaavat kovalla lattialla ja laihtuvat imettäessään, niille tulee lapoihin tulehtuneita paiseita. Emakolla on vahva hormonaalinen tarve rakentaa pesää ja hoitaa porsaitaan, mutta häkki estää sen luonnollisen käyttäytymisen ja aiheuttaa pahaa turhautumista ja stressiä. Vaihtoehto olisi poistaa häkit, mutta muutokset vaatisivat tuottajilta tahtoa ja investointeja – ja nykyisessä sikatalouden kriisitilanteessa raha on tiukassa. Voitaisiinko sianlihaan luoda ”vapaan sian” hyvinvointimerkki samalla tavalla kuin kananmunille? Minä en halua tukea tuotantoa, jossa emakot ovat häkissä. Eläinsuojelulain uudistuksessa emakkohäkit pitäisi kieltää siirtymäajalla.

 

Oikeutta eläimille julkaisi syksyllä 2011 muun muassa tämän kuvan Kalajoella sijaitsevasta sikalasta. Lisää kuvia osoitteessa www.sikatehtaat.fi

Oikeutta eläimille julkaisi syksyllä 2011 muun muassa tämän kuvan Kalajoella sijaitsevasta sikalasta. Lisää kuvia osoitteessa www.sikatehtaat.fi

 

4. Hännänpurenta Suomessa sikojen saparoa ei katkaista, mikä on merkittävä ero moniin muihin maihin verrattuna. Suomi ja Ruotsi ovat lähes ainoita maita koko maailmassa, joissa saparoa ei typistetä. Hännän pää on varsin tunnoton joten typistämättömänä siat antavat helpommin purra sitä. Hännän katkaisu tekee siitä herkemmän jolloin pureminen vähenee. Tuskallisella amputaatiolla siis kierretään ongelmaa. Siat purkavat olosuhteista johtuvia ongelmiaan ja turhautumista puremalla toistensa häntiä, joten hännänpurenta on tärkeä hyvinvointimittari. On hyvä, että suomalaiset siat saavat pitää saparonsa. Mutta koska hännänpurenta on suomalaisten lihasikaloiden yleisin hyvinvointiongelma, se kertoo että kaikki ei ole vielä kunnossa. Keskimäärin sikalassa 1,5-3 prosentilla sioista häntiä on purtu, pahimmillaan yli 8 prosentilla.

5. Ahtaus ja virikkeettömyys Sika on älykäs, utelias ja sosiaalinen eläin. Sille on tärkeää päästä tonkimaan kärsällään maata, sillä luonnossa se käyttäisi suuren osan päivästään maasta ruokaa etsien ja asioita tutkien. Ahdas betonilattiainen karsina ei riitä sian lajityypillisten tarpeiden toteuttamiseen alkuunkaan. Virikkeeksi sioille tarjotaan nykyisin karsinaan heitettyjä olkia tai sanomalehtiä. Sekin on parempi kuin ei mitään, mutta on lähinnä ensiapua. Sioille pitäisi tarjota paljon nykyistä enemmän virikkeitä ja hyvä olisi, jos ne saisivat elää esimerkiksi turpeella tai heinällä kuivitetussa tilavassa pihatossa, jossa ne voisivat tutkia ja tonkia. Pellolla laiduntaminen olisi sikojen oman elämän mielekkyyden kannalta paras vaihtoehto, mutta vaatisi todella suuria peltoalueita sillä sioilla on taipumusta myllätä maa melkoiseksi mutavelliksi.

Nykymuotoisessa modernissa sikalassa siat voidaan parhaimmillaankin pitää vain terveinä ja tuottavina. Tuotantotapaan liittyy kuitenkin sellaisia rakenteellisia ongelmia, joiden vuoksi sianlihan tuotantonossa on mielestäni vakavia hyvinvointiongelmia. Torstain Helsingin Sanomien etusivulla lihatalo Atria mainosti kinkkujen tulevan suomalaisilta maatiloilta, jotka toimivat ”vastuullisesti, hyvinvoinnista huolehtien”. Atrian mainoksen mukaan on hyvä tietää, että ”suomalaisen kinkun herkullisen maun takana on kotieläinten puhdas ja laadukas ravinto sekä hyvät kasvuolosuhteet, joissa ne pysyvät terveinä”. Viime vuosina sika-alalla on tapahtunut paljon hyvää kehitystä ja kansainvälisesti vertailtuna suomalaisessa tuotannossa moni asia on muita maita paremmassa kunnossa. Mutta ei todellakaan voi sanoa, että suomalainen sika olisi hyvinvoiva, eläisi hyvän elämän tai olisi onnellinen. En osta tavallista sianlihaa, kotimaisenakaan. Oikeutta Eläimille -järjestön kuvaamat videot näyttävät hyvin konkreettisesti sikaloiden nurjemman puolen.

Siksi itse varmistin, että meidän joulukinkku tulee tilalta jossa emakot saavat laiduntaa kesällä pellolla, emakkohäkkejä ei käytetä ja lihasiat saavat myllätä heinää, kuten Perkkiön tilan Facebook-sivujen kuvat kertovat. Tarkoitukseni oli käydä hakemassa itse kinkku tilalta ja kurkistaa samalla sikalan puolelle, mutta aikataulusyistä vierailu ei onnistunut vielä nyt joulun alla. Toivottavasti ehdin tilakäynnille viimeistään keväällä emakoiden päästessä laitumelle! Onneksi kinkun kuljetus onnistui myös Anton&Antonin kuorman kyydissä Helsinkiin, kiitos siitä.

Tämä syksy on ollut aivan mieletön. Tieto-Finlandia, Kanava-palkinto ja kirjan huikea myyntimenestys ovat olleet paras palkinto jonka kirjailija voi saada. Syötäväksi kasvatetuista on kirjoitettu Helsingin Sanomien pääkirjoitusta myöten ja kirja on herättänyt ennen näkemättömän paljon keskustelua eläinten hyvinvoinnista. Se on mahtavaa! Kiitos kaikille jotka olette osallistuneet keskusteluun ja lukeneet kirjan!

Esiinnyn vielä perjantaina 21.12. klo 17 Kiasmassa Kunnon Kirjallisuuden Joulumyyjäisissä. Tervetuloa piipahtamaan, lupaan piirtää possuja signeerauksiin kaikille kirjan ostaville! Sitten onkin aika hiljentyä joulun viettoon. Rauhallista joulua kaikille!