Hevonenko eettistä lihaa? – No harvoinpa

Olen viime päivinä törmännyt usein käsityksiin, joiden mukaan ”hevonenhan on hyvää ja eettistä lihaa”. Hyvää ehkä, eettistä harvemmin sillä hevosten hyvinvointiin liittyy merkittäviä ongelmia niin Suomessa kuin ulkomailla.

Ensin hevosten hyvinvointiongelmista Suomessa. Kuten mm. Eläinten hyvinvointikeskuksen raportti kertoo, hevosten hyvinvointiongelmat Suomessa liittyvät siihen että ne seisovat yksin pilttuussaan ilman lajitoverien seuraa, monet jäävät liian vähälle liikunnalle kun omistajalla ei olekaan aikaa ratsastaa ja ongelmana ovat usein myös vääränlaiset olosuhteet ja ruokinta. Osa ongelmista on siis samanlaisia kuin muillakin lemmikeillä: hemmotellaan pilalle mutta jätetään yksin. Osa hevosista puolestaan jää kiertopalkinnoiksi, päätyy huonoille omistajille, on vetoisissa ja märissä tallikopeissa. Ongelmia ovat myös loukkaantumiset ja pelkoa aiheuttavat koulutusmenetelmät.

Kotimaista hevosenlihaa voisin vielä ehkä syödä, jos tietäisin tarkkaan millaista hevosta se on. Mutta Suomessa ei teurasteta tarpeeksi kotimaista hevosta elintarviketeollisuuden tarpeisiin, joten suuri osa syömästämme hevosesta mm. meetvursteissa on ulkomaista.

Eviran mukaan Suomeen tuotiin vuonna 2012 hevosenlihaa n. 2,1 miljoonaa kiloa. EU:n alueelta tuotu määrä oli noin 1,5 miljoonaa kiloa, josta Romaniasta tuotu osuus oli 150 000 kiloa. Hevosenlihaa tuotiin myös Ranskasta, Italiasta, Saksasta, Tanskasta ja Irlannista. EU:n ulkopuolelta ns. kolmansista maista tuotiin Suomeen eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen kautta 0,5 milj. kg. Maat olivat Meksiko, Kanada, Brasilia ja Argentiina.

Euroopassa ongelma ovat mm. hevosten pitkät kuljetusmatkat jotka eivät noudata EU:n määräyksiä eläinten hyvinvoinnista kuljetuksissa. Esimerkiksi tämä brittiläisen eläinlääkäriryhmän tekemä tutkimus (2011) kävi läpi 64 hevoskuljetusta joissa oli 1519 hevosta matkalla enimmäkseen Romaniasta Italiaan. Kuljetuksista vain 3 täytti EU:n määräykset. Keskimäärin 6 hevosella jokaisessa kuljetuksessa oli vähintään yksi akuutti vamma, kuten katkennut jalka tai avohaava. Tutkimuksen johtopäätos olikin, että hevosten hyvinvoinnin tilanne kuljetuksissa on erittäin huono ja olosuhteet rikkovat EU:n määräyksiä. Samanlaisia tutkimustuloksia sai tämä tutkimusryhmä vuonna 2009.

Hevosia kuljetetaan Romaniasta, Puolasta ja muualta Itä-Euroopasta Italiaan ja muualle Etelä-Eurooppaan, koska siellä valmisruokatehtailla hevosista saa paremman hinnan. Italialainen salami on siis hyvin usein tehty romanialaisesta hevosesta, jota on kuljetettu pitkiä matkoja heikoissa oloissa. Maikkarin 45-minuuttia -ohjelma näytti vuonna 2007 järkyttävää videokuvaa kuljetuksista. Kuvissa näytetään muun muassa miten hevosia hakataan, ryntäilevät hevoset loukkaantuvat ja olosuhteet ovat kurjat. Hevoset eivät välttämättä saa riittävästi vettä ja ruokaa kuljetusten aikana jolloin ne nääntyvät. Yhdysvallat on puolestaan kieltänyt hevosen teurastamisen kokonaan eettisistä syistä jolloin ongelma dumpataan naapurin puolelle ja hevoset kuljetetaan Meksikoon.

Hevosten hyvinvointia ajava järjestö World Horse Welfare on pyrkinyt tuomaan hevosenlihakohun aikaan julki myös hevosten hyvinvointiin liittyvää näkökulmaa. Järjestö linkittää aiheeseen liittyviin uutisiin täällä. Järjestö myös vetoaa hevosten olosuhteiden parantamiseksi tiedotteessaan, sillä joka vuosi noin 65 000 hevosta kärsii pitkistä kuljetusmatkoista Euroopassa. Järjestön mukaan ongelma ovat myös hevossairaudet. Esimerkiksi järjestön tutkimuksissa syyskuussa 2010 ja helmikuussa 2011, suuri osa tutkituista hevosista osoitti merkkejä esimerkiksi silmiä ja hengitysteitä vaivaavista taudeista. Kuljetusreitit pitenevät siitäkin, kun autot kiertävät Itävallan jossa tarkastukset ovat tiukempia. Se kertoo eroista EU-maiden välillä.

Tässä jutussa The Telegraph seuraa puolalaisten hevosten kurjaa matkaa. Hevosten paperit eivät välttämättä ole kunnossa, eikä niitä ole tarkistanut eläinlääkäri. Siksi myös elintarviketurvallisuus vaarantuu. Miksiköhän suomalaiset mediatalot eivät ole tehneet vielä vastaavia reportaaseja ja tarttuneet tähän näkökulmaan?

EU perustuu tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle. Visio on, että jos sääntely on yhdenmukainen, alkuperällä ei olisi merkitystä kunhan liha tulee EU-alueelta. Mutta eläinten hyvinvoinnissa on eri EU-maissa todella suuret erot. Juuri äskettäin EU-komissio uh­kasi yh­dek­sää jä­sen­val­tio­ta oi­keus­toi­mil­la, kos­ka ne ei­vät ole pan­neet toi­meen uu­sia si­ko­jen hy­vin­voin­ti­mää­räyk­siä. Mukana olivat Saksa ja Tanska joista tulee Suomeen paljon sianlihaa. EU:n pitäisikin laittaa sääntöjen rikkojat kuriin ja varmistaa eläinten hyvinvointi jokaisessa jäsenmaassaan. Nyt valvonta ja sääntöjen toimeenpaneminen on täysin riittämätöntä.

Tärkeää on myös se, että alkuperämaan merkitseminen tehtäisi pakolliseksi myös valmisruoassa. Meidän täytyy voida tietää, mistä ruokamme tulee. Sillä on merkitystä myös sen kannalta, miten eläin on elämänsä elänyt.

Pari vinkkiä haastateltavista muille toimittajille. Suomessa hevosten hyvinvoinnista parhaita asiantuntijoita ovat esim. Hevostietokeskuksen Minna-Liisa Heiskanen ja nämä Helsingin yliopiston Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen asiantuntijat.

Keikkakiertue: Kerava, Siilinjärvi, Tampere, Helsinki

Kirjan suosion ja mm. Tieto-Finlandian myötä olen saanut paljon esiintymispyyntöjä. Liikaakin, sillä päivätöissä käyvänä en voi kaikkeen osallistua. Helmi–maaliskuulle on kasautunut paljon seminaareja ja kirjastotilaisuuksia, joten ajattelin listata tänne tiedot siitä, missä olen tavattavissa. Useimmissa tilaisuuksista voi myös ostaa kirjan omistuskirjoituksella. Nähdään!

Keskiviikkona 20.2. klo 18: Keravan kirjasto, Hannu Taanilan haastattelutunti

Lauantaina 23.2. klo 10–13: Keskustan lähiruokaseminaari, Siilinjärven Kunnonpaikka

Lauantaina 23.2. klo 13.30: Siilinjärven kirjastolla avoin yleisötilaisuus

Keskiviikkona 27.2. klo 18: Kirjastoesiintyminen, Tampereen pääkirjasto Metso, Pietilä-sali

Torstaina 28.2. klo 18: Maataloustoimittajat ry:n keskustelutilaisuus maatalousjournalismista, Pressiklubi, Helsingin Rautatieasema

Lauantaina 9.3. klo 14: Korjaamon kirjamarkkinoilla esiintyminen

Kyllä, olen syönyt islanninhevosta – ja mistä lihakohussa olikaan kyse

Olin lomalla Afrikassa pahimman hevosenlihakohun velloessa myös suomalaisessa mediassa. Koska aihe kuitenkin pulpahtelee yhä pintaan ja olen itsekin kommentoinut sitä jo sosiaalisen median puolella, kokoanpa muutamia ajatuksia tännekin. Lihakohussa ei ole kyse siitä onko kyse hevosesta, vaan raaka-ainepetoksesta, alkuperämerkinnöistä ja tuoteturvallisuudesta.

Lihakohun keskiössä oli mm. Finduksen lasagne, jossa oli naudanlihan sijaan hevosta. Vitsinikkarit tietysti väkersivät näppärän vastamainoksen. Mutta mieluummin söisin kuvassa laukkaavaa hevosta, kuin suomalaisessa hallissa kasvanutta sikaa tai broileria. Lasagneen päätyneiden hevosten elinolosuhteet eivät varmasti olleet noin auvoiset.

Findus vastamainos

Kyllä, olen syönyt vapaana laitumella kasvatettua islanninhevosta hyvillä mielin. Islannissa hevosia arvostetaan ja uskon, että syömälläni hevosella on ollut hyvä elämä.  Harrastan ratsastustakin, eli sekään ei saa minua suhtautumaan hevosen syömiseen tabuna. Miksi saisi? Eläimen arvottaminen sen söpöyden tai mukavuuden perusteella syötäviin ja ei syötäviin on spesisismiä. Sen sijaan mahdollisesti lääkejäämiä sisältävää ja huonosti kohdeltua romanialaista kaakkia en söisi. Silloin on kyse eläimen hyvinvoinnista ja elintarviketurvallisuudesta.

Maija Aalto pohti Hesarin kolumnissa, että ”laiskana lihansyöjänä en tiedä, miksi hevosen haukkaaminen olisi pahempi synti kuin porsaan tai naudan”. Ei sillä minusta olekaan eroa. Tärkeämpää on se, miten kyseinen hevonen, sika tai nauta on elämänsä elänyt. Mutta jos emme tiedä edes mitä lihaa syömme ja mistä se on peräisin, ei hyvinvoinnistakaan ole mitään takeita.

Kyse ei ole vain siitä, onko tuotteessa nautaa vai hevosta. Laajemmassa mittakaavassa kyse on siitä, että emme tiedä – ja useimmiten edes välitä – mistä ruoka tulee ja miten se on tuotettu. Vai vilkaisetko joka kerta metvurstipakkauksesta, sisältääkö se hevosta? Usein sisältää. Siksi väitänkin, että hevosenlihan syöminen sinänsä ei ole useimmille suomalaisille ongelma. Ja siksi moni kummastelee mistä kohussa on kyse.

Suomessa ongelma on ollut, että hevosia ei oteta useimmilla teurastamoilla vastaan ja lihasta maksettava hinta ei aina kata edes kuljetuskustannuksia, joten hevosen kuljetuksista, lopetuksesta ja hävittämisestä tulee taakka hevosen omistajalle. Aiheesta lisää esim. tässä Hevosalan osaamiskeskuksen selvityksessä (pdf). On tärkeää, että hevonen saa asiallisen lopun. Tuoreen raportin mukaan Ruotsissa puolestaan katoaa vuosittain jopa 9000 hevosta, jotka pätyvät ehkä elitarvikelaitoksille Keski-Eurooppaan, mistä niistä saa paremman hinnan. Eläinten katoaminen rekisteristä on ongelmallista myös niiden hyvinvoinnin valvonnan kannalta.

Todellinen ongelma on lihan alkuperän huijaamisessa, eli petoksessa raaka-aineista.  Se taas johtuu pitkistä alihankintaketjuista, joissa ruoan alkuperä hämärtyy. Ja siitä, että kuluttaja haluaa ostaa halpaa ja yritykset etsivät ympäri Eurooppaa halpoja lihaeriä raaka-aineiksi. Joten seurauksena on tämä. Yllätys? Ei. Kaupoissa on hyllymetreittäin tavaraa, joissa raaka-aineiden alkuperämaa ei ole merkitty. Tästä raaka-aineiden ketjusta oiva kuvaus oli Katja Gauriloffin elokuva Säilöttyjä unelmia.

Tuorelihassa alkuperämaa on kerrottava, valmisruoassa ei. Kuten tästä Hesarin NYT-liitteen jutusta kävi ilmi, ruoan alkuperämaa on usein hämärä ja puhtaasti kotimaista ruokaa on jopa vaikea löytää. Kun ruoka matkustelee, sen alkuperä hämärtyy. Brittilehti The Guardian laittoi datablogissaan kartalle hevosenlihan kauppareitit Euroopassa. Kannattaa vilkaista!

Euroopan komissio pyytää nyt kaikkia jäsenmaita tekemään dna-testejä lihatuotteille. Testeillä varmistettaisiin, etteivät tuotteet sisällä merkintöjen vastaisesti hevosenlihaa. Entä jos tämän lisäksi vaadittaisiin, että kaikkien raaka-aineiden alkuperämaat olisi pakollista merkitä? Pieniin pakkauksiin ei pitkiä listoja välttämättä mahdu, mutta sitä varten on esimerkiksi QR-koodit. Koodin kännykällä skannaamalla voisi päätyä tarkalle tuotetietosivulle.

Minä ainakin haluan tietää tarkkaan, mitä syön.