Onnellisia pihakanoja Michiganissa

Yhdeksän viikon kierrokseni Yhdysvalloissa päättyi Michiganiin, vierailulle kummieni Annie ja Charles Yeagerin luona. Samalla tapasin parven kanoja, joiden elämä vaikutti varsin mukavalta. Näin kanojen pitäisi voida elää!

Kanat vadelmapensaiden keskellä

Se alkoi erityisluokalla opettavan Annien oppilaan kiinnostuksesta kanoihin. Annie päätti tilata luokkaansa hautomolaitteen ja tilata erän hedelmöittyneitä munia. Pian koko koulu seurasi jännittyneenä lämpölamppujen alla paistattelevia munia. ”Sinä talvena emme saaneet paljoa muuta aikaiseksi, kaikki mielenkiinto kohdistui untuvikkoihin”, Annie kertoo. Oppilaille kuoriutumisen näkeminen ja untuvikkojen puuhien seuraaminen oli elämys. Kouluvuoden jälkeen Charles rakensi kanoille pienen kopin heidän kotinsa takapihalle: ensin pienen siirrettävän kopin ja myöhemmin isomman kopin vanhan autotallin kylkeen.

Koska kanoja oli vain muutama, Annie ja Charles päättivät tilata lisää, tällä kertaa valmiiksi haudottuina untuvikkoina. Tiput saapuivat Ishpemingin postitoimistoon pahvilaatikossa. Nyt ne ovat saavuttamassa hedelmällisen ikänsä. Kopista on löytynyt pari ensimmäistä munaa ja kukot kipuavat jo aktiivisesti kanojen selkään. Koska kukkoja tulikin neljä, se on ainakin kaksi liikaa. Hercules päätynee pataan, sillä se jää parven nokkimisjärjestyksessä helposti ulkopuolelle. ”Nätti poika” näyttää vain komealta mutta ei osoita kiinnostusta kanoihin. Dean puolestaan on osoittautunut ilkeäksi järjestyksen pitäjäksi – vaikka se on nimetty koulun kiltin vahtimestarisedän mukaan!

Koko kesän kanat ovat saaneet vaeltaa ympäri pihaa. Ne syövät omenapuun alle pudonneita omenoita, seikkailevat kasvimaalla vadelmapensaiden lomassa, pörhistelevät talon kissoille ja seuraavat uteliaana pihalla kulkevien ihmisten perässä. Mutta oppivatko ne munimaan pesään vai löytyykö munia pian ympäri puutarhaa? Charles aikoo rakentaa lähiviikkoina verkkoaidan kanakopin ympärille ja pitää kanat sisällä pari viikkoa. Näin ne oppivat, missä munintapaikka on. Michiganiin on luvattu lähipäiviksi lumisadetta, joten kanojen ulkoiluhalut vähenevät joka tapauksessa vähitellen.

Aktiivisena puuhaavien kanojen touhuja oli hauska seurata. Ne mylläsivät kuivaa multaa pihakuusen ympärillä ja nautiskelivat höyheniä hoitavasta hiekkakylvystä. Näin kasvatetut kanat saavat varmasti toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan ja olla sitä mitä ne ovat: uteliaita ja sosiaalisia lintuja.

Teurasjätettä nugeteissa – missä olikaan eettisen ongelman ydin?

Jotenkin tämä kohu nugettien raaka-aineesta sopii hyvin lihattomaan lokakuuhun. Lihansyöjän kannattaakin miettiä, mitä suuhunsa laittaa. Mistä ruokani on tehty? Miten se on valmistettu? Mitä itseasiassa syömme?

Todellakin. Jos eläin tapetaan, on hyvä jos sen ruho käytetään kokonaan. Siinä olen samaa mieltä Hesarissa asiaa kommentoineen ravitsemustieteen professorin Mikael Fogelholmin kanssa. Ekologisesti on järkevää käyttää tuotetut resurssit kokonaan eikä heittää hukkaan. Ravitsemuksellisesti tässä ”teurasjätteessä” ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Eihän se jätettä ole, vaan elintarvikekelpoista tavaraa, samasta eläimestä peräisin. On silti ymmärrettävää, että moni syö mieluummin eläimestä vain ns. laatuosia. Ja kuluttajalle pitäisi tehdä ainesosaluettelossa selväksi, mitä tuote sisältää.

Mutta. Kokonaan toinen kysymys on, onko nykymallinen broileriteollisuus eettisesti kestävää. Ja ovatko nugetit laadukasta ja hyvää ruokaa. Kuka luuli nugettien olevan kokolihaa? Halvalla ei saa hyvää. Esimerkiksi näissä Atrian broilerinugeteissa lihapitoisuus on 55 prosenttia. Leivitys, voimakas suolapitoisuus ja rasvassa paistaminen eivät tee mistään raaka-aineista terveellisiä. Tuskin nugettien ostaja ajattelee ostavansa jotain laadukasta ja terveellistä. Kyse on myös markkinoinnista. Kesällä kirjoitin Saarioisen lasagnesta, jossa mainospuheen perusteella luulisi olevan jotain muuta kuin koneellisesti erotettua broileria – siis sitä teurasjätettä. Silloin kuluttajaa johdetaan harhaan.

Entä olisiko sittenkin ekologisempaa ja eettisesti kestävämpää jättää ainakin osa niistä eläimistä kokonaan kasvattamatta ja syödä vähemmän lihaa? Entä jos eläimet tuottettaisiin eettisemmillä ja ekologisemmilla tuotantotavoilla? Lihateollisuus pitää argumentista, jonka mukaan ruhon kokonaan käyttäminen on ekologisesti järkevää. Antaahan se samalla oikeutuksen heidän toiminnalleen.

Suomalaisten lihankulutus on moninkertaistunut muutaman vuosikymmenen aikana (kts. Tiken tilastot ravintotaseesta). Kasvu tulee pääosin sian ja broilerinlihan syönnin yleistymisestä. Vielä 1970-luvulla vanhempamme eivät syöneet broileria. Se on Yhdysvalloista meille tuotu teollisuudenala, joka muodostui alusta alkaen hyvin toisenlaiseksi kuin pientilallisten hallitsema maidontuotanto. Broilereiden kasvatus on alusta asti ollut ketjuohjattua teollisuutta, jonka tavoitteena on tuottaa lihaa mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Lihan ja kananmunien kulutuksen kasvu Suomessa

 

 

Syömme nykyisin 78 kiloa lihaa vuodessa suomalaista kohden. Broileria popsimme 18,7 kiloa per suomalainen. Se tarkoittaa noin 55 miljoonaa teurastettua lintua vuodessa. Vaalea siipikarjan liha on markkinoitu meille terveellisempänä vaihtoehtona punaiselle lihalle. Tuoreet pohjoismaiset ravintosuosituksetkin kehottavat vähentämään punaista lihaa. Jos se tarkoittaa siirtymistä siipikarjan lihaan, samalla toisessa vaakakupissa on on kymmenien miljoonien lintujen elämä.

Terveellisyyden ja ravitsemuksellisen laadun lisäksi kuluttajan kannattaisikin pohtia, miten ruoaksemme päätyneet eläimet ovat elämänsä eläneet.

Pysytään nugeteissa. Esimerkiksi nämä S-ryhmän Rainbow X-tra kananugetit tulevat Saksasta. En ole käynyt saksalaisella broileritilalla, enkä voi yhdistää tietoa juuri näihin nugetteihin, mutta ensimmäisenä mieleen tulevat nämä raportit saksalaisesta broileriteollisuudesta: Saksassa Nordrhein-Westfalenin kuluttajaministeriön teettämän tutkimuksen mukaan yli 96 % liittovaltion alueen broilereista oli saanut tutkimusaikana jotakin antibioottia, jotkut linnut olivat saaneet jopa kahdeksaa erilaista antibioottia elämänsä (30-35 vrk) aikana. Rutiininomainen ja ennaltaehkäisevä antibioottien käyttö on yleistä myös Brasilian ja Thaimaan broilerituotannossa, maissa joista tuodaan Suomeen paljon broileria erityisesti ravintoloihin.

Suomalainen broileriteollisuus ei käytä antibiootteja ja moni asia on kansainvälisesti vertailtuna paremmin. Silti broilerit elävät 30 000 linnun parvissa halleissa olosuhteissa, joissa eläinyksilön kokemuksella ei ole lainkaan arvoa. Broilereita hoidetaan hallitsemalla olosuhteita, siis pitämällä koneellisesti ilmanlaatu ja ruokinta kohdallaan. Kuolleet kierretään keräämässä pois. Linnut on jalostettu kasvamaan teuraspainoonsa nopeasti ja jalostuksella on ollut myös kielteisiä vaikutuksia esimerkiksi niiden jalkojen ja sydämen terveyteen – tavalla joka on sairastuville eläinyksilöille kivuliasta.

Ajattelen, että eläimen kokemuksella omasta elämästään on arvoa. Siis onko sen elämä mukavaa vai epämukavaa ja saako eläin toteuttaa sille lajityypillisiä käyttäytymistarpeita jotka ovat tärkeitä eläimen hyvinvoinnille. Nykyinen broileriteollisuus ei vastaa näitä kriteereitä, joten pidän koko tuotantotapaa eettisesti kestämättömänä. Broileriteollisuudessa eläintä yksilönä ei huomioida lainkaan. Sen rinnalla on yhdentekevää, onko nugeteissa nahkaa vai rintafilettä.