Nakki lautasella mediassa: ”Realismi toimii kuin häkä”

Nakki lautasella, kansi: Christel Rönns

Nakki lautasella, kansi: Christel Rönns

Kokoan tähän poimintoja kirjan vastaanotosta mediassa. Lastentietokirjamme on arvioitu mm. Keskisuomalaisessa ja Savon Sanomissa (yhteinen arvio), Suomen Kuvalehdessä, Talouselämässä, Mindo-,  Lukujonossa- ja Sininen keskitie -blogeissa.

Helmet-kirjaston sivuilla kerrotaan kirjasta ja sen tekemisestä kivasti. Samalla annoin vinkit omista lastenkirjasuosikeistani! Olen käynyt Ylen Aamu-tv:ssä puhumassa kirjasta ja siitä, miten lapsille voi kertoa lihan alkuperästä. Yle Puheen radio-ohjelmassa on hieman pidemmin samasta aiheesta. Kiitos myös Radio Helsingille kiinnostavasta ja hauskasta keskustelusta!

Päivitän tätä sivua sitä mukaa kun juttuja tulee lisää! Tässä muutama sitaatti kirja-arvioista:

”Lappalainen onnistuu tekemään saman kuin palkitun Syötäväksi kasvatetut -kirjankin kanssa: hän kirjoittaa suomalaisten maatilojen arjesta realistisesti ja kiihkottomasti. Nakki lautasella -kirjassa hän tekee sen vielä lapsille sopivalla tavalla. Eläinten tappamisella ei mässäillä, mutta sitä ei myöskään peitellä. Mielestäni on hienoa, että vihdoin tällainen tietopaketti ruoantuotannosta on tehty lapsillekin. Kirjan kruunaa Christel Rönnsin sympaattinen kuvitus.” Lukujonossa-blogin Sanna Ruoho

”Kirja on asiallinen, eikä mässäile eläinten kurjuudella. Puhtaat faktatkin ovat hurjia, ja arastelen lukea kirjaa lapsille. Nelivuotias kysyy monta kertaa, miksi. Miksi poikatiput tapetaan? Miksi vasikat viedään emonsa luota pois heti syntymän jälkeen? Eikö se ole surullista? Tavallisesti lapset törmäävät tällaiseen tietoon aikaisintaan teini-iässä, mutta miksi oikeastaan? Kirja ei usuta kasvissyöntiin, mutta kehottaa miettimään, miten eläimet ovat eläneet. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja kivasti kuvitettu, ja se tarjoaa paljon uutta tietoa lapsille, varmasti aikuisillekin.” Elina Venesmäki, Suomen Kuvalehti

”Kirja on selkeä, ja hauskan kuvituksen ansiosta lukijasta tuntuu kuin olisi itse – aikuisena tai lapsena – mukana eläinlääkäri-isän ja hänen kahden lapsensa kierroksella navetassa, sikalassa ja kanalassa. Samalla vahvistuu tekijöiden viesti siitä, että eläimen tulee tuotantoeläimenäkin saada elää eläimen arvoista elämää. Jos näin on, ei nakkikastikkeenkaan syöminen tunnu niin pahalta. Keijukais- ja vampyyritarinoiden jälkeen todellisuuteen pohjautuva tarina toimii kuin häkä.” Talouselämä-lehti, Eija Pöysä

”Kirjan julkaisutilaisuudessa mainittu “kaunistelematta ja kauhistelematta” kuvaa julkaisua hyvin. Piirretyissä kuvissa näkyy emakkohäkkejä, lehmiä parsinavetassa sekä kymmenien tuhansien lintujen kanaloita. Kirja ei kuitenkaan mässäile eläintuotannon ikävillä asioilla, vaan on enemmänkin tietopaketti lapsille tuotoeläimistä ja eläimistä yleensäkin. Siinä tutustutaan myös esimerkiksi lehmän mahoihin ja kananmunien syntyyn.” Reetta Laamo Mindo-blogissa

”Kirja koostuu hauskoista proosateksteistä, selkeistä tietoiskuista sekä värikkäästä ja humoristisesta kuvituksesta, joka erinomaisella tavalla myötäilee niin tarinaa kuin tieto-osuuttakin. Lappalaisen teos on upea osoitus siitä, että kuvakirja voi olla myös vahva, eheä ja kiinnostava tietokirja. […] Teos sopii mainiosti vanhempien ja lasten yhteisiin lukuhetkiin, sillä se herättää varmasti pienessä lukijassa kysymyksiä. Kyllähän me suurin piirtein tiedämme, mistä ruokamme tulee, mutta harvemmin mietimme sen eettisyyttä.” Marja Welin, Keskisuomalainen & Savon Sanomat

”Kirja on oikein hieno lasten tietokirja ja kuvitus on taattua Rönns -laatua. Kirja ei kuitenkaan ole  mikään jatkuvaan lukuun päätyvä kirja/ iltasatukirja, vaan sellainen jonka äärelle saavutaan harvemmin mutta silloin kun siinä ollaan, ollaan sitten ajatuksella. Todella hyvä keskustelua herättävä kirja ja tätä voisi kyllä käyttää hyvin oppimateriaalina. Mielekkääseen ja selkeään asuun aseteltu tieto on usein oppijalle motivoivampaa tiedonhakua kuin ankeuttajateokset. Usein kaipailen tietokirjoihin realistisia valokuvia, mutta toisaalta Rönnsin kuvitus on mukavan realistista, eikä esimerkiksi possuilla ole pöksyjä jalassa, joten se istuu kauniisti tekstin vakavuuteen ja antaa sille paremmin lähetyttävyyttä kohderyhmässään, eikä muutu näin liikaa oppikirjamaiseksi. Pitänee vielä kuitenkin alleviivata, että kirjassa on kaiken kaikkiaan hyvä tunnelma, vaikka aihepiiri vetääkin välillä kovin vakavaksi!” Sininen keskitie -blogi

”Uskaltaako lapselle kertoa, mistä nakit tulevat?”

Olen viime aikoina miettinyt aika paljon sitä, miten vanhemmat perustelevat lapsilleen lihansyöntiä ja mitä eläintuotannosta lapsille kerrotaan. Kun lapsi tajuaa että lautasella oleva nakki on ollut pala eläintä, mitä lapsen päässä tapahtuu ja miten me aikuiset siihen reagoimme? Tämä olisi kiinnostava tutkimusaihe! Miten teidän perheessänne asiasta on puhuttu ja millä seurauksin? Esitän blogitekstin lopuksi joitakin kysymyksiä ja arvon vastanneiden kesken kaksi kappaletta Nakki lautasella -kirjaa. Osallistu siis keskusteluun!

Minua haastateltiin tällä viikolla Yle Puheessa ja juttu sai netissä otsikon: ”Uskaltaako lapselle kertoa, mistä nakit tulevat?” Kysymys paljastaa oikeastaan meistä ja eläintuotannosta hirvittävävän oleellisen seikan. Tunnustamme itsekin, että eläintuotanto on jotain niin kamalaa ja arveluttavaa, että lapsi järkyttyisi jos tietäisi koko totuuden.

Oikeastaan kysymykseen on monta hyvin erilaista vastausta riippuen vastaajan omasta taustasta – ja siitä miten yksityiskohtaisesti ja inhorealistisesti nakkien alkuperäistä aikoo kertoa. Lapsia ei tietenkään kannata ahdistaa liian rankoilla asioilla ikätasoon nähden. Mutta vaalien jälkeen Suomessa on puhuttu paljon kuplista, eli siitä miten kansa on jakautunut elämäntapojensa ja arvojensa pohjalta erilaisiin todellisuuksiin. Myös tässä kysymyksessä on havaittavissa jyrkät ääripäät.

Monissa kaupunkilaisissa perheissä vanhemmat ovat itsekin hyvin etääntyneitä eläintuotannosta. Jos asia on kaukana perheen arjesta, lapselle saattaa valjeta hyvin myöhään mitä ne jauheliha tai broileri oikeasti ovat. Näin kävi esimerkiksi meidän retkellämme kirjan tausta-aineistoa kootessa. Kerroin takapenkillä istuville lapsille, miten munivat kanat ja lihantuotantoon jalostetut kanat ovat erilaisia ja elävät erilaisissa paikoissa. Yksi lapsista sai oivalluksen ja tokaisi: ”Ai broileri on kanaa!” Hän ei vain ollut tullut koskaan ajatelleeksi, mitä broileriksi kutsuttu ruoka on, eikä asiaa oltu selitetty.

Ristiriitaa vielä pahentaa se, miten saduissa eläimet inhimillistetään ja esitetään söpöinä eläinvauvoina. Jos lasten eläinkuva on peräisin lastenohjelmien puhuvista pörröeläimistä ja vierailusta kotieläinpihalle, kuilu todellisuuteen kasvaa valtavaksi. Jos mikään ei valmista kohtaamaan eläintuotannon arkea, se voi olla lapselle kovin iso ristiriita kerralla pureskeltavaksi.

Lastenkirjan onnellinen possu rypee tietysti pihalla mudassa. Kuva teoksesta Viirun ja Pesosen kylvöpuuhat (1990).

Lastenkirjan onnellinen possu rypee tietysti pihalla mudassa. Kuva teoksesta Viirun ja Pesosen kylvöpuuhat (1990).

 

Valokuvaaja Jo-Anne McArthurin kuva suomalaisesta sikalasta Eläintehtaat.fi-sivustolta. Kuva edustaa sivuston "siisteimmästä" päästä olevaa valikoimaa, mutta havainnollistaa tuotannon arkirealismia likaisuudessaan ja virikkeettömyydessään.

Valokuvaaja Jo-Anne McArthurin kuva suomalaisesta sikalasta Eläintehtaat.fi-sivustolta. Kuva edustaa sivuston ”siisteimmästä” päästä olevaa valikoimaa, mutta havainnollistaa tuotannon arkirealismia likaisuudessaan ja virikkeettömyydessään.

Osa vanhemmista välttelee aiheesta puhumista, kaunistelee asioita tai jopa valehtelee lapsilleen, koska arvioi todellisuuden olevan liian ikävä kuultavaksi. Tiedän myös perheitä joissa lapsi on kieltäytynyt syömästä lihaa kuultuaan mitä se on. Ei siis ihme, että moni pelkää lasten hankalia kysymyksiä. Mutta suojellaanko lapsia jo liikaa ja pidetään pumpulissa? Se on ongelma siksi, että vastuulliseen kuluttajuuteen kasvaminen edellyttäisi keskustelua, jossa lapsi alkaa vähitellen saada eväitä omaan ajatteluunsa ja eettisten valintojen tekemiseen.

Toinen ääripää ovat maaseudulla elävät perheet, erityisesti ne joissa tuotetaan eläimiä tai joissa joku perheenjäsen metsästää. Tulen itsekin sellaisesta perheestä. Asuin suuren osan lapsuudestani setäni maitotilan naapurissa. Kun oli pieni, siellä oli vielä lihakarjaa. Minulle on normaalia, että meidän keittiönpöydällä paloiteltiin naudan takaneljännestä. Näin jo pienenä, miten ukkini nylkivät metsästämiään jäniksiä (tai useimmiten kyllä isompia serkkujaan eli rusakoita).

Jos kasvaa sellaisessa ympäristössä, ruoan alkuperä on jatkuvasti esillä. Lapsi oppii pitämään omaa elinpiiriään ja vanhempiensa toimintaa normaalina ja hyväksyttävänä. En muista koskaan varsinaisesti järkyttyneeni mistään näkemästäni eikä äitinikään muistanut, että asia olisi noussut esiin. Mutta omassa elämänpiirissäni näin vain aikansa mittapuulla erittäin hyvin hoidetun maitotilan. En tiedä miten olisin reagoinut emakkohäkkeihin tai häkkikanaloihin. Eläintuotannossa oli paljon sellaista mistä järkytyin ja mitä en voi hyväksyä, kun aikuisena aloin ottaa asioista selvää.

Maalla asuvien perheiden todellisuus näkyy joissakin kommenteissa, joita ihmiset ovat esittäneet kirjaamme liittyvien uutisten perässä. Yksi esimerkki: ”Noooh, itse oon lapsesta asti seurannu ja auttanu isää palottelemaan, nylkemään ja tekemään jauhelihaa hirvestä, ja niistä melko verisistä muistoista ei ole mitään traumoja tullut. Ehkä lapsia _saattaa_ kauhistuttaa teollisessa lihantuotannossa nimenomaan se teollisuus, mutta epäilen, ja oon sitä mieltä, että lapsilta ei missään nimessä kannatta peitellä mitään. ”Mmmömömmöö, mutta meidän kultamussukka Korianteri-Viljami-Viherpippuri-Kullannuppu ei saa nähdä teuraaksi joutuvia/kuolleita eläimiä!””

Tässä toisessakin mallissa on ongelmansa, etenkin jos lapset kasvavat vain ajattelemaan eläimiä elintarvikkeiden raaka-aineena. Samalla olisi tärkeää muistaa opettaa empatian ja vastuullisuuden merkitystä. Kuinka monessa maataloudesta elantonsa saavassa lihansyöjäperheessä käydään keskustelua eläinetiikasta ja siitä, millaisissa olosuhteissa eläinten pitämistä vanhemmat pitävät hyväksyttävänä? Jos oma isä poltaa vasikoiden sarvet ilman eläinlääkärin tuomaa kivunlievitystä, kuinka moni lapsi alkaa kasvaessaan kyseenalaistaa edellisen sukupolven toimintatavat?

 ***

Palataan alkuperäiseen kysymykseen. Ensimmäinen vastaukseni on: Tietysti uskaltaa kertoa, miksi ei! Lapset ovat fiksuja, eikä lapsille saa valehdella. Osassa perheistä lasten kanssa on totuttu keskustelemaan avoimesti vaikealtakin tuntuvista aiheista. Kyse on myös siitä, että lapsille täytyy osata kertoa asioista kehitystasolle sopivalla tavalla. Aivan kaikkia karmeimpia tuotannon yksityiskohtia ei varmasti kannatakaan kertoa. En esimerkiksi näyttäisi pienelle lapselle Oikeutta Eläimille -järjestön kuvaamaa materiaalia, koska kuvat ahdistavat ja järkyttävät itseänikin. Ei pienille lapsille voi näyttää karmeimpia uutiskuvia sodasta tai muistakaan kriiseistä.

Nakki lautasella -kirjassa olemme tehneet parhaamme kertoaksemme eläintuotannosta juuri kohderyhmälle sopivalla tasolla ja oikealla tavalla. Tasapainon löytäminen oli vaikeaa ja jouduimme tekemään monia linjanvetoja tekstin muotoilusta ja kuvituksesta. Me tekijät mietimme näitä kysymyksiä omassa päässämme ja keskenämme – kustantamo ei sensuroinut asiassa millään tavoin.

Christel Rönnsin kuvitusta kirjasta Nakki lautasella.

Christel Rönnsin kuvitusta kirjasta Nakki lautasella.

Ja sitten tullaan siihen toiseen vastaukseeni: Ei, ihan kaikkea ei voi kertoa. Emme voineet laittaa kaikkea mukaan tähän kirjaan koska moni Suomen laissa hyväksytty ja eläintuotannossa normaalina pidetty asia on vain liian kamala lapsille kerrottavaksi. Esimerkiksi kerromme kyllä kirjassa, että vasikoiden sarvien alut poltetaan. Mutta kirjassa sen tekee eläinlääkäri, toisen lapsihahmon isä jonka mukana lapsihahmot kiertävät. Näin kirjan vasikka saa asiallisen kohtelun. Sen sijaan jätämme kertomatta, että suuri osa maitotiloista hoitaa kivuliaan toimenpiteen itse ilman kivunlievitystä. Olisi liian rankkaa kertoa lapselle, että pienelle eläimelle aiheutetaan kolmannen asteen palovamma, poltetaan kuumalla kolvilla luuhun asti – eikä kivusta välitetä niin paljoa että kutsuttaisi eläinlääkäri! Vastaavia esimerkkejä olisi useita.

Nakki lautasella kertoo tavallisesta suomalaisesta eläintuotannosta enemmän ja realistisemmin kuin mikään muu lastenkirja aiemmin. Otimme pitkän harppauksen perinteisten lastenkirjojen pihalla kuopsuttavista kanoista ja mudassa rypevistä possuista. Mutta ihan kaikkea lapsillekaan ei voi kertoa.

Kuten alussa lupasin, lopuksi on luvassa joitakin kysymyksiä. Kerro omista kokemuksistasi blogin kommenteissa ja voit osallistua kirjan arvontaan! 17.5. mennessä vastanneiden kesken arvotaan 2 kappaletta Nakki lautasella kirjaa.

  1. Kirjan vastaanotto perheissä tietysti kiinnostaa meitä kovasti. Mitä piditte kirjasta ja millaista keskustelua se kotonanne herätti?
  2. Miten olette kertoneet lapsille siitä mitä lautasella oleva liha on ja millaisia reaktioita se on herättänyt?
  3. Miten olette ylipäänsä keskustelleet eläintuotannosta ja millaisia ajatuksia tämä pohdintani aiheesta herätti?