Kermaperseelle pernaruttokirje kotiin! – Ruokakeskustelun raivokkaat purkaukset

Jaahas, ajattelin tänään, kun näin jälleen piikin blogini kävijätilastoissa. Kesällä kirjoittamani teksti Saarioisten valmislasagnesta oli taas lähtenyt kiertämään Facebookissa. Ja arvaan, että kyse ei ole vain kanssani samanmielisten joukosta. Olen oppinut, miten raivokkaita purkauksia ruoka voi herättää.

Silti hieman hätkähdin, kun myöhemmin illalla kollega lähetti tiedokseni erään Facebookissa vastaan tulleen viestiketjun. Oli tämä sentään ensimmäinen kerta kun kuulin, että jonkun mielestä kotiini kannattaisi lähettää pernaruttokirje. Ihan vain siksi, että olen hänen mielestään nirsoileva kermaperse. Että jollakin on varaa syödä toisia paremmin, näyttää herättävän melkoista raivoa, kateutta ja tunteen epäoikeudenmukaisuudesta. Se on sääli!

Yksittäisiä nettiraivoajia kiinnostavampaa on kuitenkin ilmiö, joka kertoo syömisen eriarvoisuudesta. Olet sitä mitä syöt – myös yhteiskuntaluokaltasi. Ruoka jakaa voimakkaasti ihmisiä myös Suomessa. On paljon sellaisia, jotka kokevat että heillä ei ole varaa valita. ”Ruoka on ruokaa, älä nirsoile!” Tammikuussa HS kertoi viidenneksen suomalaisista säästäneen ruokakaupassa. Taantuman ilmapiirissä puhe laadukkaista raaka-aineista ja eettisistä ruokavalinnoista voi monesta tuntua jopa rienaukselta – jos omassa arjessa joutuu laskemaan joka sentin. Pyydän anteeksi, jos joku loukkaantui tekstistäni. Tarkoitukseni ei ollut ylenkatsoa ihmisiä, joilla ei ole varaa kuin edullisiin ruokavalintoihin.

Päinvastoin. Olen sitä mieltä, että myöskään elintarvikeyhtiöiden ei pitäisi ylenkatsoa kuluttajia syöttämällä kansalle mitä tahansa. Myös edullisten ruokien raaka-aineiden pitäisi kestää tarkempi tutkiminen. Sen piti olla viestini tuossa blogitekstissä, mutta ilmeisesti muotoilin asiani huonosti. Hieman samaa asiaa sivusin myöhemmin kirjoittaessani broilerinugeteista – mutta silloin argumentoin ehkä hieman paremmin.

Kyllä. Hyvin toimeen tulevana taloustoimittajana minulla on varaa tehdä sellaisia kulutusvalintoja, joihin kaikilla ei ole mahdollisuutta. Toisaalta arvostan erittäin paljon itse tehtyä kotiruokaa, kotimaisia raaka-aineita ja perinteisiä reseptejä. Toinen mummoni on kotitalousopettaja, toinen maatilan emäntä. Meillä on metsästetty ja kalastettu, mummot ovat opettaneet tekemään kalakukkoa ja hirvisoppaa, leipomaan itse ruisleipää ja käyttämään tähteetkin hyväksi.

Meillä ei ole koskaan kotona syöty valmisruokia, mutta lähinnä siksi että se ei kuulunut perheen ruokakulttuuriin, vaan kaikki piti – ja haluttiin – tehdä itse. Etenkin toinen mummoni taitaa edelleen pitää valmisruokia tuhlauksena ja laiskuutena. Siellä maalla perunat nostetaan omasta maasta ja mehut tehdään omista marjapensaista kerätyistä herukoista. Sellaiseen ruokakulttuuriin olen kasvanut. Ja siinä kulttuurissa on ihan normaalia myös tilata naapurilta karitsa syksyksi pakastimeen – vaikka karitsankyljykset saattavat jostakusta kuulostaa elitistiseltä kermaperseilyltä. Itse alusta asti tekemällä ja oikeita raaka-aineita käyttämällä saa tehtyä edullista mutta laadukasta ruokaa – eineksiä halvempaakin!

Kaupungissa perheiden arki voi olla kiireistä. Perheelle pitäisi töiden jälkeen tarjota ruokaa nopeasti ja edullisesti. Siinä marketin tiskillä ei kauaa ehtisi pohtimaan. Eikä ruoka saisi maksaakaan liikaa. Ymmärrän kyllä arjen paineita jotka kuluttaja kohtaa. Siksi vastuu onkin mielestäni elintarvikeyhtiöillä ja kaupalla. Eettisten kulutusvalintojen tekemisen pitäisi olla helppoa ja taloudellisesti mahdollisimman suuren joukon ulottuvilla. Eläinten hyvinvoinnista välittämisen ei pitäisi olla ylellisyystuote.

Päivitys 5.2.2014: Alkuperäisen pernaruttoviestin Facebookissa kirjoittanut nuorukainen lähetti asiallisen anteeksipyyntöviestin. Anteeksipyyntö hyväksytty.
Tietokirjailijana ja toimittajana työni on julkista ja tekstejäni saa kritisoida. Henkilöön menevä nimittely ja solvaaminen on kuitenkin asiatonta. 
Keskusteluketju josta otin ruutukaappauksen, on kuitenkin vain yksittäinen esimerkki laajemmasta ilmiöstä, jonka blogini kävijätilastot näyttävät. Ja se herättää pohtimaan tuohtumuksen syitä syvemmin.

14 vastausta artikkeliin ”Kermaperseelle pernaruttokirje kotiin! – Ruokakeskustelun raivokkaat purkaukset

  1. Jaaha. En minäkään rahassa kieri, vaan lasken niitä senttejä -muttei meillä siltikään eineksiä syödä. Halvemmaksi se usein tulee jos ja kun tekee itse.
    Luomua perheessämme (4 henkeä) syödään niin paljon kuin mahdollista, vaikken metsästä tai kalastakaan pahemmin. Edes maatilkkua en omista. Marjassa ja sienessä tulee kyllä käytyä, ja vieläpä ihan mielellään.
    Ikävää että ruoasta on tullut yhteiskunnassamme väline ihmisten jakaminen kastiin 🙁

  2. Niinpä! ”Surullista jos joku näkee einekset jotenkin ainoana mahdollisena ravintovaihtoehtonaan”, sanoi eräs tuttu äsken Twitterissä ja olen samaa mieltä. Usein en oikein ymmärrä niitä kommentteja, joissa valitetaan että ei ole varaa syödä terveellisesti tai eettisesti. Tässä asiassa ruoanlaittotaito saattaakin jakaa enemmän ihmisiä kuin tulot. Itse kokkaamalla saa tehtyä edullista ja eettistä, jos osaa laittaa ruokaa. Ja toisaalta köyhän osa on toisenlainen kaupungissa kuin maalla, missä voi poimia, kerätä ja kalastaa.
    Itse en ollut törmännyt eineksiin juurikaan ennen keittiöremonttiamme, vaan se oli minulle uusi maailma. Siksi hämmästelin niitä.

  3. Olen hyvin toimeentuleva johtaja. En ole kiinnostunut ruoanlaitosta, eikä minulla ole aikaa sitä tehdä vaikka osaisinkin. Syön ulkona verrattain usein ja käytän eineksiä. Saarioisen maksalaatikko – joka joissain piireissä kelpaa vain koiranruoka-astiaan – on yksi suosikeistani, varsinkin kun siihen laittaa itsepoimitut puolukat päälle. Muitakin hyviä löytyy, mm. Vähäkaloriset valmiskeitot. En ymmärrä tuota einesruokien dissaamista ja ihmisten väkinäistä luokittelua ruokavalintojensa mukaan.

  4. Hyvä kirjoitus. Kirjoitin suunnilleen samasta teemasta blogiini viime viikolla. Ruuasta kiinnostuminen on helppo leimata elitistiseksi ja kuitata keskustelu sillä. Minua mietitytti viime viikolla uudet ravitsemussuositukset, niistä noussut kohu ja näkökulma asioihin täältä Etiopiasta katsottuna.

  5. ”**Että jollakin on varaa syödä toisia paremmin, näyttää herättävän melkoista raivoa, kateutta ja tunteen epäoikeudenmukaisuudesta. Se on sääli!**”

    En tiedä, onko se kateutta. Minua ärsyttää pikemminkin se, että ruoasta on tullut uskonto, jota perustellaan fiiliksillä. Esimerkiksi erilaisille lisäainekammoille ei ole tieteellistä perustetta. On myös erinomaista, että koko eläin käytetään mahdollisimman tehokkaasti hyväksi sikäli kuin se nykytekniikalla on mahdollista. Näin on tehty jo kivikaudella ja näin teen minäkin mm. itsepyytämäni kalan kanssa. Imeskelen ruodotkin.

    Väitän että ruokahifistelyssä kysymys on vähintään yhtä paljon identiteetistä ja tunteista kuin tosiasioista. Viiniharrastuksessa tämä on todistettukin, sillä asiantuntijat eivät välttämättä erota sokkoteisteissä toisistaan edes puna- ja valkoviiniä. Mutta kun näkee etiketin pullon kyljestä, niin sen jälkeen juttua riittää.

    Ole kaikin mokomin hienosteleva kaupunkilainen, mutta esitä se turhamaisuutena äläkä perusteltuna järkevyytenä, niin ihmiset suhtautuvat siihen neutraalimmin. Yleensä ihmisiä ei ärsytä se, että joku on jotain, vaan se, mitä hän jotain olemisellaan ilmaisee itsestään ja suhteestaan muihin. Mitä sinä ilmaiset?

  6. Hyvä postaus! Itsekin olen samanlaisessa ruokakulttuurissa kasvanut, niin eipä ole aikuisiällä ollut haluja einestä pahemmin syödä. Toisaalta mulle on aivan sama onko ruoka luomua vai ei, pääasia että on itse lopulta valmistettu.

    Jos vihaajat edes kokeilisivat edes kerran ostaa vaikka tuollaisen lasangen ainekset, niin huomaisivat ettei hinnassa olisi paljoakaan eroa, kun ottaa huomioon annosmäärät ja ravintoarvojen kehityksen. Salaattia ei toki köyhän kannata ostaa, se on tässä maassa liian kallista.

  7. Olen syksyllä eläkkeelle jäänyt, 43 vuotta työuraa tehnyt vapaaherratar. Olen ja olen ollut kohtuullisesti toimeentuleva, mutta minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut ”varaa” eineksiin. Edullista ja terveellistä ruokaa saa itselaitettuna….ja töissä ollessani nopeastikin työpäivän jälkeen. Vuosia olen leiponut mm.pullan itse,koska perheessä on pullahiiri!

    Aikaa löytyy, kun hiukan himmailee erimoisista harrastuksista, ja sitä paitsi esim. leipominen lievittää stressiä:-)

    Iimeili49

  8. Olemme jotenkin päätyneet tilanteeseen jossa kepulikonstein tuotettu huonolaatuinen ruoka on rehellistä perusruokaa ja eettinen, kestävä tuotanto luksusta. Tätä mielikuvaa pitää yllä tuotantoketju, markkinointi- ja usein myös eettisen ruokailun puolestapuhujat viljelemällä sitä mielikuvaa että kalliiden eettisten tuotteiden kuluttaminen on edellytys moraaliselle kiitettävyydelle. Näinhän ei ole, sillä yleensä se jolla on varaa eettiseen, on nykytilanteessa ihminen jonka kulutustaso on muutenkin korkeampi kuin sen joka joutuu laskemaan senttinsä ruokakaupassa. Olen kanssasi samaa mieltä siitä että vastuu on nyt sysätty liiaksi kuluttajille.

    Toisaalta elintasoerossa on kyse muistakin resursseista kuin rahasta, esimerkiksi osaamisesta ja ajasta. Vaikka rahaa olisi, ei aikaa ja taitoa valmistaa hyvää ruokaa itse ehkä ole, mikä synnyttää osattomuuden tunnetta. Kyse on myös arvoista ja arvostuksista. Kaikki eivät ymmärrä, miksi eettisyys on ylipäätään tärkeää. Kun eettinen tuotanto on saanut luksusleiman, sitä voi järkevästi vastustaa myös tasa-arvoa ja solidaarisuutta painottavasta näkökulmasta: miksi minun muka olisi oikein syödä luomukaritsaa, kun toisen on pakko ottaa purkkihernari? Tällöin luomun vastustus ei kerro vain ymmärtämättömyydessä vaan on itse asiassa eettisesti tiedostavaa. Nämä ovat lisäsyitä perätä ja korostaa tuotanto- ja markkinointiportaiden vastuuta, sekä vähentää yksilöiden syyllistämistä.

  9. Kiitos Elina hienosta blogista ja monen silmiä avartaneesta kirjastasi! Kaikkia ei todellakaan voi miellyttää, mutta jatka ihmeessä tärkeiden asioiden esiinnostamista. Itse allekirjoitan ajatuksiasi ja pyrin tuomaan samoja asioita esille omissa kirjoituksissani!

    JP

  10. Pienituloisten tuttavieni kanssa menoista keskustellessa on tullut ilmi, että ruoka on usein ainoa, josta pystyy säästämään. Vuokra on vakio, bussikortti, kännykkälasku ja sähkölasku ovat myös sellaisia joista ei oikein säästetä. Tällä hetkellä syön puhtaista ja mahdollisimman kotimaisista ja luomuista raaka-aineista itse valmistamaani ruokaa ja runsaasti kasviksia ja hedelmiä. Tähän on varaa, koska avomieheni on keskituloinen. Jos eläisin yksin, niin pitäisi valita sen väliltä, käykö ostoksilla Lidlissä ja sen ansiosta välillä myös elokuvissa vai meneekö kaikki raha laadukkaaseen ruokaan.

    Mielestäni mennään ehkä vähän hakoteille siinä jos kuvitellaan, että pienituloiset syövät yhden hengen mikroaterioita. Todella vähissä varoissa oleva saattaa syödä ihan vain roskaruokaa, koska sitä saa kaikista halvimmalla. Lidlistä saa suklaata, sipsiä ja jos minkämoista vehnäpullaa puoli-ilmaiseksi. Yksi opiskelutoverini eli viikkotolkulla pussillisella Lidlin sipsejä päivässä. Ja varmasti pääsi halvemmalla kuin jos olisi tehnyt edes siitä brasilialaisesta lihasta ja espanjalaisista tomaateista kunnon ruokaa itse. Itse olen kyllä mahdollisuuksien rajoissa valmis maksamaan kunnon ruuasta ja koen olevani etuoikeutetussa asemassa siinä mielessä että meidän taloudessa on varaa syödä terveellisesti, hyvin ja eettisesti ja rahaa jää silti muuhunkin, vaikka joskus joutuukin jättämään loppukuusta luomut sinne kaupan hyllylle. Aidon ja edes sinnepäin -eettisen ruuan ei vain pitäisi olla etuoikeus vaan jokamiehen oikeus.

  11. Kiitos kiinnostavasta keskustelusta ja palautteesta Saara, Jukka-Pekka ja muut! Mukavaa kuulla asiallisia pohdintoja – ei vain nimettömiä raivopurkauksia sosiaalisessa mediassa! 🙂

    Saara, esittämäsi huomio on todella hyvä. Tiivistät itsekin ihmettemäni asian hyvin tässä: ”Olemme jotenkin päätyneet tilanteeseen jossa kepulikonstein tuotettu huonolaatuinen ruoka on rehellistä perusruokaa ja eettinen, kestävä tuotanto luksusta.” Ja on totta, että raha ei ole ainoa ihmisiä erottava asia kun puhutaan ruokakulttuurista. Myös osaaminen ja arvot vaikuttavat – mutta jossakin määrin nekin ovat yhteydessä sosioekonomiseen asemaan, tulotasoon ja koulutukseen. Eivät kuitenkaan täysin.

    En kuitenkaan ihan hyväksy esittämääsi solidaarisuutta painottavaa näkökulmaa, se tuntuu hieman absurdilta. Se tuntuu olevan samaa sukua sille, jos ruoasta kiukuttelevalle lapselle sanotaan ”ajattele miten paljon nälkäisiä lapsia Afrikassa on”. Sitä lapsen lautasella olevaa ruokaa ei voi Afrikkaan lennättää. Samalla tavalla, jos minä jätän luomukaritsan ostamatta ja valitsen solidaarisuussyistä halvimman eineksen, se ei auta ongelmien ratkaisussa eli eläinten hyvinvoinnin parantamisessa. Päinvastoin: omilla pienilläkin kulutusvalinnoillani voin olla luomassa kysyntää paremmille toimintatavoille ja siten edistää muutosta.
    Elintason noustessa lihankulutuksella on ollut taipumusta kasvaa kaikissa yhteiskunnissa. Nyt tämä ilmiö on nähtävillä voimakkaasti esimerkiksi Kiinassa, missä kasvava keskiluokka haluaa lihaa yhä useammin myös arkisin. Mutta usein, kun tietty elintaso on saavutettu, ihmiset ovat alkaneet pohtia myös kuluttamisensa eettisiä seurauksia. Voikin yleistää, että kulutusvalintojen tekeminen eettisin perustein edellyttää sitä että perustarpeet ovat jo tyydytetty – ellei ihmisellä ole poikkeuksellisen vahva vakaumus asiasta. Siksi erityisesti niiden, joilla on sekä aineellisia että aineettomia resursseja (rahaa, koulutusta ja osaamista) tulisi välittää. Siinä mielessä vastuu on mielestäni myös kuluttajalla, yksilöllä itsellään tehdä valistuneita ja moraalisia valintoja parhaansa mukaan. Mutta näiden valintojen tekemisen pitäisi olla mahdollisimman helppoa ja mahdollisimman suuren joukon ulottuvilla. Ja siinä kaupan ja elintarvikeyhtiöiden vastuu tulee mukaan.

  12. Einesyhtiöt ja kauppa sanelevat ehdot tuottajille, jotka kammpailevat jatkuvasti kannatavuudestaan. Tämä on äärimmäisen epäreilua kauppaa ja tulonjakoa. Selvähän se on, että annetulla hinnalla ei tuoteta mitenkään muuten kuin yksipuolisesti, mahdollisimman paljon ja tehokkaasti. Silloin on otettava löysät pois, kuten eläinten liikkumatila, vuoroviljely, suojakaistat, ojat jne. Ja tottahan toki nämä välipurtaan yritykset tekevät kaikkensa, etteivät kuluttajat vaan ala ostamaan tuotteitaan ilman väliportaita. Jos pointti on tuottaa ruokaa mahdollisimman halvasti väliportaille, niin tehotuotanto it is. Luomu menossa samaan liekaan. Kyse on valinnoista. Ostamalla eineksiä, tuet einesteollisuutta, et juurikaan viljelijää, joka kuitenkin sen ruoan meille tuottaa.

  13. Itsehän olen vähän väliä työtön ja vähän väliä opiskelija, joskus teen jopa pätkätöitä ja tuloni eivä kertaakaan ole vielä ylittänyt tuhatta euroa kuukaudessa.
    Laskujen jälkeen minulle jää käteen noin 300 euroa kuussa, millä pitää ostaa kaikki ruoka ynnä muut tarvikkeet.
    Silti en koskaan joudu syömään eineksiä, enkä syö.
    Ne tulevat nimittäin pirun kalliiksi verrattuna siihen että tekee tasapainoisia aterioita joita voi syödä useamman kerran. Kaksi kertaa päivässä kun syö jonkun 2-3 euroa maksavan valmisaterian niin kahden päivän ruokien hinnalla syö jo viikon verran kunnon ruokaa, jos vain osaa venyttää penniä ja tehdä itse.
    Tosin tiedän että nykyään on paljonkin ihmisiä jotka eivät osaa kokata kuin ehkä perunoita ja rahanhallinta ei ole mitenkään hyvä. Itsellänikin aikoinaan oli rahaongelmia.
    Olen onneksi syntynyt perheeseen missä ruoat on tehty aina itse ja äiti opetti kokkaamaan, siitä olen kiitollinen.

  14. Saarioisten Tuorelasagne, tarkoittaa oletettavasti sitä että lasagnelevyt leivotaan tehtaalla ja laitetaan tuoreena ilman kuivausta suoraan paistettavaan lasagneen, väliin pastakastike bechamel kastike ja juusto. Itsetehtynä harvoin kotona lasagne levyjä tehdään vaan ne ostetaan kuivana valmistuotteena joten oletan Saarioisten tuore lasagnen kokonaisuudessaan olevan lähes aina tuoreempaa kuin kotona tehtynä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *