”Se että niitä oli niin paljon!” – Aitoja kommentteja lasten suusta

Mitäköhän lapset sanoisivat emakkohäkeistä? Miten he reagoisivat nähdessään häkkikanalan? Mietin Nakki lautasella -kirjan repliikkejä. Tuntui pöljältä ryhtyä arvailemaan lasten kommentteja eläintuotannosta. Toimittajana olen tottunut kirjoittamaan tekstini haastatteluiden ja havainnoinnin perusteella – siis hankkimaan tietoa, en keksimään. Joten satuilemisen sijaan päätin hankkia aitoa materiaalia.

Kiersimme kuuden lapsen kanssa neljällä maatilalla. Kävimme sikalassa, kanalassa, maitotilalla ja broilerihallissa katsomassa miten eläimet elävät. Kuvittaja Christel Rönns teki muistiinpanoja kamera kädessään, eli tallensi miltä eläimet, niiden karsinat ja rakennukset näyttivät. Minä kirjoitin ylös lasten kommentteja ja havaintoja. Kirjaan päätyikin lasten suusta kuultuja oikeita kommentteja.

Avuksi tuli kummitätini Leenan luokka eräästä espoolaisesta koulusta. Mukanamme retkillä olivat Juho, Nea, Karla, Elina, Louna ja Julianne. Kiitos mukana olleille antoisista retkistä! Kiitos myös maatilojen isännille ja emännille vieraanvaraisuudesta ja siitä, että päästitte meidät tutustumaan tiloihinne!

Juhon, Nean ja Karlan kanssa sikalassa. Lasten mielestä possut olivat tietysti söpöjä.

Lasten mielestä possut olivat tietysti parasta sikalassa.

Isoin yllätys lapsille tuntui olevan se, miten paljon eläimiä maatiloilla on. Ennen retkiä moni ajatteli, että eläimiä saattaisi olla joitakin kymmeniä. Kun juttelimme menomatkalla lasten odotuksista, osa arveli maatilan olevan kotieläinpihan kaltainen paikka jossa olisi possuja, kanoja ja lampaita samassa paikassa. Etenkin broileritilan kymmenettuhannet linnut tekivät lapsiin vaikutuksen. ”Se että niitä oli niin paljon”, henkäisivät lapset paluumatkalla, kun kysyin mikä jäi mieleen broilereista.

Parasta oli tietysti eläinlasten näkeminen. Sikatilalla lapset halusivat pitää pieniä possuja sylissä. Broileritilalla linnut olivat 11 vuorokauden ikäisiä, eli vielä melko liikkuvaisia ja söpöjä (verrattuna siihen miltä ne näyttävät 38 vuorokauden iässä). Maitotilalla lapset pääsivät syöttämään vasikoita tuttipullosta. Limaisuus ei haitannut, kun vasikoiden karkea kieli kutitti lasten sormia!

Maitotilalla lapset pääsivät syöttämään pieniä vasikoita tuttipullosta.

Maitotilalla lapset pääsivät syöttämään pieniä vasikoita tuttipullosta.

Jännitin hieman etukäteen, miten pahasti kaupunkilaislapset järkyttyisivät nähdessään tavallisia suomalaisia maatiloja. Olisiko haju aivan ylitsepääsemätön asia, jota lapset jäisivät yökkäilemaan? Yllättävää kyllä, kukaan ei tuntunut erityisesti järkyttyvän. Hajuunkin kaikki tottuivat nopeasti. Siinä missä oma silmäni huomaa häkeissä olevien emakoiden lapapaiseet ja kovan betonin, possut varastivat lasten huomion. Emakoiden häkissä olemisenkin lapset tuntuivat hyväksyvän ikäväksi kompromissiksi, kun isäntä selitti häkin suojaavan possuja litistymiseltä emakon alle. Se osoitti aikuisen merkityksen auktoriteettina. Lapsen olisikin vaikeaa kyseenalaistaa aikuisen sanat. Sillä on valtava rooli, minkä esimerkin me annamme lasten vanhempina siitä, miten eläimiä pitäisi kohdella, mikä on normaalia ja hyväksyttävää.

Jälkikäteen kysyin lapsilta oliko eläinten oloissa heidän mielestään jotain ikävää, vai onkohan niillä hyvä elämä. Sen arvioiminen tuntui olevan vaikeaa. Esiin nousivat kuitenkin ne emakkohäkit ja munivien kanojen häkit. Lapsetkin ajattelivat, että eläinten olisi parempi olla vapaana. Häkki onkin sellainen konkreettinen asia, joka lapsen on helppo hahmottaa ongelmaksi. Possujen kastroinnista tai muista rajummista eläinten hyvinvointiongelmista en ryhtynyt selittämään.

Sain maatilaretkiltä kiinnostavaa materiaalia ja paljon pohdittavaa. Tiesin, että tässä kirjassa vaikeinta olisi oikean tasapainon löytäminen siinä, miten asiat lapsille esitetään. Syötäväksi kasvatetut -kirjaani on kiitetty erityisesti sen tasapainoisesta ja analyyttisesta kuvauksesta, jossa ongelmat kerrotaan kauhistelematta ja kaunistelematta. Ratkaisu on havainnoimisessa ja asioiden näyttämisessä ilman, että ryhtyisin moralisoimaan.

Saman ratkaisun teimme Nakki lautasella -lastenkirjassa. Retkillä en luenoinut lapsille eläinten hyvinvoinnin ongelmista enkä kauhistellut eläinten oloja heidän kuultensa. Se ei ole minun tehtäväni, vaan ne keskustelut käydään perheiden sisällä. Kirjassa näytämme tavallisia suomalaisia maatiloja ja kuvaamme lasten retkeä niillä. Tavoitteena on tarjota tietoa ja näyttää mistä ruoka tulee. On hienoa, jos kirja tarjoaa apua perheille aiheesta keskustelemiseen. Mutta tämän kirjan tehtävä ei ole tuomita kenenkään kulutusvalintoja.

Vaikka oma fiilikseni keväisistä retkistä oli ristiriitainen, ainakin lapsilla oli hauskaa! Sää helli ja ajelimme peltomaiseman halki mukavassa auringonpaisteessa. Paluumatkalla syödyt jäätelöt kruunasivat lasten retken.

Kirja on jo kaupoissa ja tiistaina 28.4. juhlimme virallisia julkkareita. Myös retkillä mukana olleet lapset pääsevät vielä vappuisiin bileisiin! Kirjaa voi tilata esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta, Akateemisesta tai Infosta.

Helmikuussa 2015 pääsimme uudelle retkelle kuvatessamme tätä videoa Nakki lautasella -kirjan markkinointia varten. Katso video retkestämme maitotilalle Inkooseen!

Aika päivittää lastenkirjojen kuva maataloudesta!

Pihalla tepastelevia kanoja, pari possua piha-aitauksessa ja onnelliset lehmät laitumella. Siltä maatalous näyttää lastenkirjoissa ja Mummo Ankan maatilalla. Lastenkirjojen maatalous on jäänyt menneille vuosikymmenille, ajalle ennen maatalouden rakennemuutosta, keskittymistä ja teollistumista. Se mitä lapsille eläimistä opetetaan, on totta lähinnä kotieläinpihoilla, ei niiden eläinten elämässä joita syömme.

Myös lasten tulee tietää, mistä ruoka tulee! Niinpä keväällä ilmestyy uusi lastenkirjani Nakki lautasella (Tammi 2015). Työparikseni olen saanut kokeneen, palkitun ja lahjakkaan kuvittajan Christel Rönnsin. Projekti on jo hyvässä vaiheessa, sain juuri Christeliltä uuden version kirjan kuvituksista ja hienolta näyttää! Kirja tulee kauppoihin huhtikuussa, mutta en malta olla hehkuttamatta jo nyt, kun kustantajan kevään kirjojen katalogi on ilmestymässä.

Kuvitusta kirjasta Nakki lautasella. Misstä ruoka tulee? Christel Rönns

Kuvitusta kirjasta Nakki lautasella. Mistä ruoka tulee? Christel Rönns

Eläintuotanto voi olla monissa perheissä vaikea puheenaihe. Kun lastenkirjoissa seikkailee söpöjä eläinlapsia, voi olla vaikea selittää että nyt ne possut ja tiput ovatkin siinä lautasella. Miten selittää lapselle, että liha tulee eläimistä – ja että ennen syömistä se eläin pitäisi tappaakin…  Ristiriita söpöjen eläinlasten ja tuotantoeläinten arkielämän kanssa voi tuntua liian rankalta. Monissa perheissä on valittu kasvissyönti ja myös lasten kanssa on tärkeää keskustella perheen valinnoista. Eettisemmät valinnat ja eläinten hyvinvointi kiinnostavat yhä enemmän aikuisia kuluttajia myös lihansyöjäperheissä.

Siitä mistä vauvat tulevat on olemassa monia hyviä kirjoja. Toivottavasti tästä kirjastamme muodostuu klassikko, joka on vanhemmille avuksi kun kotona pohditaan mistä lautasella olevat nakit tulevat. Tavoitteena meillä on ollut alusta asti tehdä tästä tasapainoinen tietokirja, joka ei tuomitse perheiden kulutusvalintoja. Esitämme eläimet arvokkaina olentoina, joiden hyvinvoinnista meillä on vastuu.

Edes kouluissa lapsille ei ole tarjolla todenmukaista ja modernia oppimateriaalia eläintuotannosta. Olen kirjoittanut aiemmin koulukirjojen surkeista sisällöistä täällä. Suomalaisille lapsille ei ole koskaan (!) kerrottu eläimistä niin perusteellisesti kuin nyt tässä kirjassa. Niinpä haaveissani onkin, että myös koulut löytäisivät tämän kirjan ja hankkisivat sitä runsaasti koulukirjastoihinsa. Tätä parempaa lähdettä opetukseen, esitelmiin ja eläimistä keskustelemiseen kouluissa ei löydy!

Kirjassa kierretään maatiloilla kahden lapsen ja eläinlääkäri-isän mukana. Kirjassa lapset vierailevat tavallisilla moderneilla suomalaistiloilla. Siis esimerkiksi broilerihallissa ja pihattonavetassa, jossa on lypsyrobotti. Piirroskuvitettu tietokirja käy läpi lehmien, sikojen, kanojen ja broilerien elämän kaaren, millaisilla tiloilla ne elävät, millaisia eläimiä ne ovat ja mikä niiden hyvinvoinnille on tärkeää. Samalla selviää, paljonko lehmä kakkaa päivässä, miksi vasikoille tutti on tärkeä ja mistä kana pissii! On muuten ollut virkistävää esittää vaihteeksi asiantuntijoille hieman erilaisia kysymyksiä. Selvitimme lehmien röyhtäilyn määrää ja kakkimista kahden tutkijan voimin!

Keräsimme kirjan aineistoa oikeasta elämästä. Kävimme viime keväänä neljällä maatilalle retkellä koululaisryhmän kanssa. Kirjaan on päätynyt oikeita lasten suusta kuultuja kommentteja sikalasta, kanalasta, broileritilalta ja navetasta. Lapset olivat innoissaan ja me aikuisetkin näimme maatilan eläimet uusin silmin heidän kauttaan. Kiitos meitä isännöinneille maatiloille ja mukana olleille lapsille avusta! Kerron myöhemmin lisää näistä vierailuista.

Odotan jo innolla kevättä ja kirjan ilmestymistä. Toivottavasti tekin!

Terveisiä Turusta ja hyvää Eläinten viikkoa!

Terveisiä Turun kirjamessuilta! Olin perjantaina Kuisti-lavalla keskustelemassa Salainen päiväkirja eläintiloilta -kirjan kirjoittajan Eveliina Lundqvistin ja eläinasiavaltuutettu Sari Salmisen kanssa. Haastattelijana oli Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara. Yleisöä oli runsaasti, kiitos kaikille paikalle tulleille! Ja erityiskiitos lapsenvahdille, joka leikitti vauvaani sillä aikaa kun äiti oli lavalla!

Turun kirjamessut

Keskustelumme päätteeksi Salla julkisti tämän vuoden Pro Animalia -tunnustuksen saajan. Ja kun Turun kirjamessuilla oltiin, tunnustuksen saaja ei yllättänyt. Messujen ohjelmapäällikkö, tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on tänä vuonna osoittanut suurta rohkeutta ottaessaan julkisesti kantaa tuotantoeläinten puolesta.

”Hän on kirjoittanut julkisuudessa muun muassa ongelmakohdista nykyisissä eläintenpitomuodoissa kuten parsinavetoista, turkistarhauksesta ja tuotantoeläimille tehtävistä kivuliaista toimenpiteistä, eläintarhoista, lemmikkikoirien häkityksestä ja monista muista eläinten hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä”, Tuomivaara perusteli.

Haukio on kirjoittanut eläinaiheista Seuran blogissaan mm. tekstit Eläin tuntee, Eläinsuojelulaki uudistuu ja Oikeus mielipiteeseen. Hienoja, vahvoja tekstejä, suosittelen lukemaan! Kirjamessuilla Haukio piti väkeväsanaisen kiitospuheen, josta tässä katkelma:

Minun maailmankuvassani ihmiset ja eläimet ovat kaikki samaa olevaisten lajia, jossa vain ulkoinen hahmo, elintavat ja tapa kommunikoida meidät erottavat. Olemme kaikki ennen kaikkea tuntevia olentoja, yksilöjä, joilla on tarpeita ja haluja. Yksilöjä, jotka tuntevat iloa ja surua, kipua ja ahdistusta, mielihyvää, vapauden hurmaa.

Maailmassa on suunnattoman paljon eläinrakkautta ja hyvinvoivia, hyvin huolehdittuja eläimiä. Silti se tapa, jolla ihminen on yhteiskunnassa tehnyt eron itsensä ja eläinkunnan välille, on suhteeton. Milloin meistä tuli empatiakyvyttömiä alistajia, nöyryyttäjiä ja hyväksikäyttäjiä? Ja ennen kaikkea: onko meidän yhä edelleen asetettava itsemme kaiken muun elollisen elämän yläpuolelle, oikeutetuiksi päättämään muiden lajien yksilöjen elämästä ja kuolemasta? Vielä 2010-luvulla?

Jokainen elämä on ainutkertainen, hauras. Jokainen elämä on lyhyt, kallisarvoinen aarre. Jokaisissa silmissä loimuaa elämänpalo – niin ihmisen kuin eläimen.
Jenni Haukio, 3.10.2014

Turun kirjamessut

Eilen vietettiin Eläinten päivää ja ensi viikko on Eläinten viikko. Eläinten kunniaksi vietettävän teemaviikon eläin on tänä vuonna Nauta. Millainen eläin nauta on ja miten se elää? Millaisia käyttäytymistarpeita ja hyvinvointiongelmia naudoilla on? Lehmille on nyt avattu omat tietosivunsa osoitteessa www.nautatieto.fi  Eläinten viikko on Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY:n järjestämä teemaviikko. Kannattaa tutustua myös edellisten vuosien materiaaleihin, esimerkiksi Sikatieto.fi -sivustolla on paljon kiinnostavaa tietoa sikojen elämästä!

Eläinten viikko näkyy sadoilla kouluilla, jotka tilaavat vuosittain SEY:n tuottamia opetusmateriaaleja. Se on tärkeää, sillä oppikirjojen sisällöt tuotantoeläimistä ovat surkealla tasolla, kuten kirjoitin jo pari vuotta sitten. Eri lähteistä materiaalia poimimalla opettaja voi tarjota virallisia oppikirjoja laajemman kuvan siitä, miten meidän ruokamme on elämänsä elänyt.

Hyvää eläinten viikkoa kaikille!

Luomubroileri tulee! – Miltä luomulinnun elämä Punkalaitumella näytti?

Vein tänään vauvan huviretkelle Punkalaitumelle Pirkanmaalle. En nimittäin malttanut äitiyslomallakaan pysyä poissa, kun lopultakin Suomen lihamarkkinoilla tapahtuu jotain mitä olen odottanut pitkään. Kauppoihin tulee 19. syyskuuta kotimaista luomubroileria. Ensimmäinen erä L’Uomu Nokka -brändillä myytäviä lintuja on nyt kasvamassa ja kävin tutustumassa niiden olosuhteisiin omin silmin.

Aihe on Suomessa uusi. Siksi pidän tarpeellisena käsitellä sitä varsin perusteellisesti. Miten luomubroilerien elämä eroaa tavallisista broilereista? Mikä siinä maksaa? Kerron ensin mistä on kyse ja pureudun sitten tarkemmin luomubroilereiden elämään ja näkemääni.

Punkalaitumella vasta rohkeimmat kukko-broilerit uskaltautuivat hallista ulos.

Punkalaitumella vasta rohkeimmat kukko-broilerit uskaltautuivat hallista ulos.

Näin tilanne on edennyt vuosien aikana: Vierailin Tanskassa tutustumassa sikäläiseen luomubroilerin tuotantoon syksyllä 2011. Kirjoitin silloin Talouselämään, miten tanskalaisen Rose Poultryn omistaja HK Scan harkitsee luomulihan tuomista Suomeen. Pari vuotta myöhemmin tanskalainen luomu saatiinkin Suomeen, pakasteena, eikä se ollut kovin suuri menestys. Viime kesänä pieni kotimainen lihayhtiö Pajuniemi päätti kokeilla luomubroilerin kasvatusta Suomessa – kirjoitin myös siitä Talouselämään. Kokeiluvaiheessa Pajuniemen kumppanina oli S-ryhmä, joka myi tuotteita koe-erän verran. Kokeen jälkeen Pajuniemen hallitus totesi, että tuore broileri ei kuulu valmiisiin lihatuotteisiin keskittyvän yhtiön strategiaan. Toimitusjohtaja Arto Jokinen lähti Pajuniemestä ja ryhtyi rakentamaan luomubroilerille uutta L’Uomu Nokka -brändiä.

Koska Suomessa ei ole tuotettu luomubroileria, sitä varten ei ollut tehty kansallista ohjeistusta. Eviran piti luoda EU-säännöistä omat tulkintansa (vaatimukset löytyvät nyt luomutuotannon ehdot-oppaasta). Käytäntöjen  luomisessa ja sääntöjen viilaamisessa viranomaisten kanssa meni aikansa, Arto Jokinen kertoo. Keskustelua on käyty muun muassa ikkunoiden pinta-alan laskemisesta ja siitä, mikä on ”riittävän heppo ulospääsy laitumelle.” Nyt projekti on lopulta siinä pisteessä, että L’Uomu Nokan linnut kasvavat kahdella kotimaisella broileritilalla.

(Klikkaa kuvat suuremmiksi. Seuraavan kuvan saat klikkaamalla alareunan nuolia.)

Mikä erottaa luomubroilerin tavanomaisesta?

  1. Jaloste. Luomutuotannossa suositaan hitaammin kasvaksi jalostettuja lihalintuja kuin normaalituotannossa elävät serkkunsa. L’Uomu Nokan linnut ovat Tanskasta tuotuja Hubbard JA757 -lintuja, kun Suomessa yleisimmin käytetty lintu on Ross 508. Sekä Hubbard Breeders että Ross-lintuja kehittävä Aviagen ovat kansainvälisiä jalostusjättejä, joilla on eri tuotantosuuntiin tarkoitettuja lintuja. Hubbardista on olemassa myös normaalituotannossa käytetty muoto. Ross 508 on saanut kritiikiä terveysongelmistaan mm. kirjassani haastattelemiltani asiantuntijoilta. Hitaammin kasvavan Hubbardin pitäisi olla tältä osin parempi vaihtoehto.
  2. Kasvuaika. Nopea kasvu tuo mukanaan terveysongelmia, mm. jalkavaivoja ja sydän- ja verisuoniongelmia. Siksi hitaampaa kasvua pidetään eläinten hyvinvoinnille parempana. L’Uomu Nokan linnut elävät 8-9 viikkoa, kun normaali kasvatusaika on 4-6 viikkoa. Kasvua säädellään jalostuksen lisäksi ruokinnalla ja valaistuksella, joka vaikuttaa lintujen aktiivisuuteen. Kanat tulevat sukukypsiksi vasta noin 18 viikon iässä. Broilerit eivät siis ehdi aikuisiksi linnuksi kummassakaan tuotantotavassa.
  3. Kasvatustiheys. Normaalituotannossa lintuja saa pitää 42 kiloa per neliömetri. Se tarkoittaa, että kasvatuksen loppuvaiheessa linnut makaavat lattialla kylki kylkeä vasten. Luomutilalla lintuja on puolet vähemmän, korkeintaan 21 kiloa lintua neliömetrillä. Se tarkoittaa noin kymmentä lintua per neliö.
  4. Lntujen määrä. Tavanomaisessa tuotannossa broilerihallissa voi olla 12 000 tai jopa 30 000 lintua yhdessä hallissa. Luomutuotannossa lintujen maksimimäärä on 4800 lintua hallissa. Yhdellä tuottajalla voi toki olla useita osastoja ja rakennuksia.
  5. Ulkoilu. Siipikarjan on päästävä ulos laitumelle aina kun sää sallii, vähintään toukokuusta lokakuuhun. Broilerin kohdalla ulkoilu jää Suomessa kuitenkin lähinnä kuriositeetiksi. Alle 6 viikon ikäisiä lintuja ei tarvitse laskea ulos, joten broilerit pääsevät luomutuotannossakin ulkoilemaan vain elämänsä pariksi viimeiseksi viikoksi. Talvella kasvatettavia lintueriä ulkoilu ei koske. Ulkotiloista 50% täytyy olla kasvuston peitossa – käytännössä ruoholaidunta.
  6. Rehu. Luomubroilerit syövät luomurehua, eli luonnonmukaisesti tuotettua rehua joka on luomuvalvonnan piirissä. Se tarkoittaa, että viljelyssä ei ole käytetty keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Broilereilla yleinen valkuaisaine rehussa on soija. Suuri osa maailman soijatuotannosta on geenimanipuloituja lajikkeita. Niinpä suuri osa suomalaisistakin broilereista syö gmo-soijaa. Luomussa gmo-soijaa ei saa käyttää.
  7. Valaistus ja virikkeet. Luomubroilereiden hallissa on oltava ikkunat, joista luonnonvalo pääsee sisään. Hallissa lintujen saatavilla on oltava karkearehua ja virikkeenä esimerkiksi heinää. Ne mahdollistavat kanojen luontaisten käyttäytymistarpeiden toteuttamista. Uteliaat kanat nokkivat ja mylläävät paalillisen heiniä hetkessä.

Jos on käynyt tavallisessa broilerihallissa, eron luomulintujen ja tavallisten lintujen välillä näkee heti. Etenkin kasvatusajan loppupuolella ”normaalibroileri” eli tehotuotettu Ross 508 kyhjöttää apaattisena paikoillaan. Lintumeren läpi voi kahlata ja ne siirtyvät melko laiskasti pois tieltä. Luomutiloilla Hubbard JA757 -linnut liikkuvat samanikäisenä aktiivisesti ja tutkivat ympäristöään. Ne näyttävät enemmän kanalta kuin lihamöykyiltä. Ne lennähtelevät ja juoksevat.

Uusi-Pihkon tilalla Punkalaitumella on kasvatettu broilereita jo 40 vuotta. Isäntä Petri Tiukalla on pitkä kokemus tavanomaisesta tuotannosta. Siinä hänellä oli vakiintuneet rutiinit. Luomulintujen aktiivisuus yllätti. ”Ennen riitti, että hallin kiersi pari kertaa päivässä. Nyt otin tuolin halliin ja istun siellä tarkkailemassa. Linnut hyppivät syliin ja nokkivat”, Tiukka kertoo hallin pihalla. Aktiivisuudesta on jopa haittaa.  Tiukka joutui peittämään kukkojen hallin ikkunat väliaikaisesti papereilla, kun nokkimisesta alkoi tulla ongelma. Kanaparvessa kannibalismi leviää helposti.

On harmi, että tällä kertaa meitä ei päästetty katsomaan broilerihalliin sisälle. Näimme vain ulos uskaltautuneet linnut. Kuusiviikkoiset linnut olivat ulkona vasta toista päivää. Kanat kurkistelivat vielä oviaukoista varovaisina. Kukoistakin vasta pieni etujoukko oli lähtenyt tutkimaan ulkoilmaa. Varsinaiselle laitumellekaan ne eivät olleet vielä menneet. Saa nähdä, miten paljon Suomen sääoloissa broilerit ylipäätään haluavat käyttää lyhyttä ulkoilumahdollisuuttaan. Siksi sisätilojen näkeminen olisi ollut tärkeää. Mutta meitä oli paikalla suuri toimittajaryhmä. Kaikkien päästäminen halliin olisi ollut linnuille liian stressaavaa. ”Tuolla joutuu kävelemään todella hidastetusti. Yksikin äkkiliike niin parvi on puoli metriä ilmassa”, Tiukka kertoo tavallista vilkkaammista linnuistaan. Yhtiö on onneksi jakanut avoimesti sisäkuvia Facebook-sivuillaan siitä lähtien, kun untuvikot tulivat tilalle.

Tiukan tilalla kasvaa kahdessa hallissa yhteensä 8 000 broileria. Linnut ovat nyt kuuden viikon ikäisiä. Kukot lähtevät teurastamolle kahden viikon kuluttua, kanat viikkoa myöhemmin. Broilerit eivät ennätä kasvaa kasvatusaikana sukukypsiksi, joten yleensä kukkoja ja kanoja ei erotella. Ainakin projektin tässä vaiheessa yhtiö kuitenkin päätti kasvattaa kukot ja kanat erillään. Lintujen kasvunopeudessa ja aktiivisuustasossa on selvä sukupuoliero. Untuvikot erotellaan kukkoihin ja kanoihin erilaisiksi jalostettujen siipisulkiensa perusteella.

Mikä maksaa?

Maustamaton broilerin koipireisi voi maksaa kaupassa alle 3 euroa kilo. Arto Jokisen mukaan tavalinen broileri kokonaisena maksaa yleensä 6-7 euroa kilo. Luomubroilerin kilohinta on 13-17 euron tietämissä – kaupan hinnoittelupäätöksistä riippuen.

Tuottaja saa luomubroilerista lähes kolminkertaisen hinnan tavanomaiseen tuotantoon verrattuna. Mutta lisähinta menee lähes kokonaan kalliimpiin tuotantokustannuksiin. Luomubroilereita kasvatetaan puolet tavallista harvemmassa ja pienemmissä halleissa. Kasvatusaika on pidempi eli vuoden aikana lintuja ennättää olla vähemmän. Rehukustannukset ovat korkeammat – ja pidempään elävät linnut ennättävät syödä enemmän.

Uusi-Pihkon tila on nyt toinen kahdesta tilasta, joilla luomubroilerin kasvatus on aloitettu. Tänä syksynä ringissä aloittaa vielä kolmas tila. Silloin tuotannon volyymi riittää tuotteiden toimittamiseen kauppoihin kerran viikossa. Jokisen mukaan useita tiloja on valmiina jonossa liittymään mukaan, mikäli myynti sujuu niin hyvin, että tuotantoa kannattaa lisätä.

L’Uomu Nokka -brändin takana ovat Lallin Luomu ja Luomu Invest -yhtiöt. Tätä tuotantoa varten ne ovat joutuneet rakentamaan koko tuotantoketjun Suomeen. Toistaiseksi tosin munat tuodaan suoraan Tanskasta. Tavoitteena on, että ensi vuoden aikana Suomessa aloittaisi toimintansa myös luomubroilerien munia tuottava munittamo – siis vanhempaispolven kanala jossa olisi Hubbardin luomukukkoja ja kanoja.

Luomubroilerit teurastaa Keltasiipi-yhtiö. Se on pieni teurastamo Pirkanmaalla. Luomubroilerit tainnutetaan siellä sähköllä – ei hiilidioksidilla kuten suurissa ja modernimmissa teurastamoissa. Eläinten hyvinvoinnin tutkijat suosivat hiilidioksidia. Olen kirjoittanut aiheesta pitkästi kirjassani enkä ryhdy nyt sitä toistamaan. Vaikka en pidä sähkötainnutuksesta, se on kuitenkin suhteessa lyhyt osa broilerin elämää. Keltasiiven yrittäjä Pia Nuikkinen vakuutti heidän hoitavan tainnutuksen huolella. ”Olen itse paikalla aamusta alkaen ja eläinlääkäri valvoo taintumista tarkkaan”, hän kertoo. Vaikka linnut ripustetaan hihnalle jaloistaan tajuissaan, linjasto on niin lyhyt että ne eivät ehdi olla siinä pitkään ennen sähköallasta. ”Hiilidioksidissa puolestaan linnut kipataan linjastolle kuljetuskoreista aika kovakouraisesti”, hän vertaa. Oli tainnutustapa kumpi tahansa, edes luomulinnut eivät välty teurastuksessa kivulta ja kärsimykseltä.

Mitä järkeä?

Lihankulutus kasvaa maailmalla ja merkittävä osa kasvusta tulee siipikarjan lihasta. Broileri on tehokkaasti kasvavaksi jalostettu eläin. Sen tuottaminen on edullisinta, vie lihakiloa kohti vähiten energiaa, vettä ja rehua. Lihantuotannosta broilerilla on pienin hiilijalanjälki. Mitä järkeä on kasvattaa lihan ekologista jalanjälkeä hitaammalla ja tehottomammalla luomutuotannolla? Ei siinä olekaan järkeä – jos arvostaa vain tehokkuutta. Jos vaakakupissa painaa myös eläinten hieman parempi elämä, luomutuotannon kriteerit ainakin pyrkivät parannuksiin monella tärkeällä alueella.

Suomessa teurastetaan vuodessa noin 55 miljoonaa broileria. Siis kymmenen lintua jokaista suomalaista kohti. Vaalea siipikarjan liha on markkinoitu meille terveellisempänä vaihtoehtona punaiselle lihalle. Samalla vaakakupissa on kymmenien miljoonien lintujen elämä. Broileriteollisuus on eläinproteiinin tuotantoa tunteettomimmillaan. Siinä eläinyksilön kokemuksella ei ole lainkaan arvoa. Broilereita hoidetaan hallitsemalla olosuhteita, siis pitämällä koneellisesti ilmanlaatu ja ruokinta kohdallaan. Kuolleet kierretään keräämässä pois.

Eikö eettisesti ajatteleva kuluttaja siis vältä broilerin lihaa? Kyllä. Itse en syö tavanomaisesti tuotettua broileria lainkaan. Mitä järkeä on tuottaa luomubroileria – onhan niissäkin halleissa tuhansia lintuja? Itse näen luomutuotannon edes parannuksena normaalituotantoon. Jos kuluttaja haluaa syödä broileria ja on valmis maksamaan paremmista olosuhteista, on hyvä olla olemassa vaihtoehto.

Pidempi kasvatusaika ja erilainen rehu vaikuttavat myös linnun makuun ja lihasten rakenteeseen. Etenkin ulkona liikkuneella ja paljon juosseella linnulla on toisenlaiset lihakset kuin paikallaan kyhjöttäneellä ”normilinnulla”. Kulinaristisesti luomu saattaa siis olla parempi vaihtoehto. Mutta se on makuasia. Ja ainakin tällä tilalla linnut saavat rehussaan myös luomusoijaa. Ehkä jatkossa sen tilalle saadaan kotimaista rehua?

Kannatan sitä, että kuluttaja saa äänestää kukkarollaan eläinten tuotantotavoista. Jotta kuluttaja voi vaikuttaa, tuotteiden on löydyttävä kaupan tiskistä. Siksi vaihtoehtojen tarjoaminen on hyväksi. Mitä suurempi osa tavallisen broilerin syöjistä siirtyy luomubroileriin, sen suurempi vaikutus sillä on eläinten hyvinvointia ajatellen. Luomubroileri on tavallista kalliimpaakin. Sen luulisi hillitsevän kulutuksen määrää. Entä jos jättäisi sen hunajamarinoidun broilerisuikaleen arkiruokailuista pois ja ostaisi luomubroileria viikonlopuksi? Jokaisen päivän ei tarvitse olla lihapäivä. Sekin on hyväksi ilmastolle – ja eläimille.

Päivitys 3.9.: Pohdin tätä luomubroileriasiaa vielä yön yli ja totesin, että kantaani niihin täytyy vielä selventää. Luomubroilereissa näyttää selvästi olevan eläinten hyvinvointiin liittyviä parannuksia normaalituotantoon verrattuna. En silti kykene varauksetta suosittelemaan sitäkään. Luomu ei ole sellainen omantunnon puhtaaksi pesevä leima, joka takaisi eläimille hyvän elämän. En ole varma onko sillä kanalle eroa, elääkö se 4000 vai 12 000 linnun parvessa. Ilmeisesti kana tunnistaa korkeintaan 80 lintuyksilöä, sen suuremmissa ryhmissä hierarkian muodostaminen ei onnistu. Ja vaikka nämä linnut syövät luomusoijaa, soijaa se on silti. Ja on muitakin kohtia, joissa tuotanto on normaalia parempaa, mutta sisältää silti kompromissin. Luomubroilerikaan ei elä luonnonmukaisesti ja täysin lajityypillisesti kanan elämää. Luomunkin on oltava tuottajalle taloudellisesti kannattavaa. Voi olla, että ostamme välillä luomubroileria kun sitä tulee kauppoihin. Mutta jokainen kuluttaja punnitsee itse, mikä on itselle riittävä hyvinvointitaso jonka voi eläimille hyväksyä.

Olen kirjoittanut blogissa aiemminkin broilerituotannosta mm. näissä teksteissä:

Vauvansosetehtailu yllätti: myös vanhemmat makukoulussa!

Vauvamme aloitti kiinteiden syömisen ja päätin tietysti tehdä kaikki soseet itse. Pidän kokkaamisesta ja olen tarkka raaka-aineista. Suosin kotimaista ja luomua. Joten miksi syöttäisin vauvallenikaan valmisruokia? Kun kaiken lisäksi juurekset ovat halpoja, soseet nopeita ja helppoja tehdä, niin näin myös säästää rahaa. Ja tiedän täsmälleen, mitä lapseni syö.

Myskikurpitsaa ja mustajuurta

Yllättävintä vauvan makukoulussa on se, että myös me vanhemmat olemme löytäneet uusia makuja. Talvikurpitsa, maa-artisokka, mustajuuri ja palsternakka eivät ole kuuluneet keittiömme vakiovieraisiin. Miksi ihmeessä eivät?! Vauvalle tekemäni soseet ovat olleet niin hyviä, että niistä on pitänyt tehdä aikuisille omat versiot. Niinpä meillä on viime viikkoina syöty paljon sosekeittoja.

Kukkakaali, peruna ja palsternakka muodostivat mukavan pehmeän kesäkeiton. Henri Alénin resepti kurpitsakeittoon vaikuttaa niin ihanalta, että sitä on pakko testata! Tänään aion testata tätä Valion mustajuurikeiton ohjetta. Samalla kun teen tuoreista mangoista vauvalle sosetta, itselle syntyy vain ananasta lisäämällä maukas smoothie! Miksi ostaa teollista mangososetta purkissa, kun kaupan hedelmätiskistä löytyy nyt isot kasat ihanan tuoreita mangoja!

Vauva sai omat mustikkasoseet. Soseutin ja siivilöin mustikat. Sopivia annospaloja puuron päälle tuli pakastamalla jääpalamuotteihin.

Vauva sai omat mustikkasoseet. Soseutin ja siivilöin mustikat. Sopivia annospaloja puuron päälle tuli pakastamalla jääpalamuotteihin.

Purkkisoseissa kasvisten osuus näyttää olevan jopa vain 50 prosenttia soseesta. Loppu on vettä, maissitärkkelystä ja kasviöljyjä. Kun teen soseet itse, lapsen ruoka on 100 prosenttisesti vain kasviksia. Bataattisose sellaisenaan on aika paksua, mutta talvikurpitsa tuo siihen mukavasti notkeutta. Kesäkurpitsa sopii toisten soseiden notkistajaksi hyvin. Yhtenä innoittajana vauvansoseiden kokkailuun on toiminut tämä Maxin Deli -blogi. Pidän sen ennakkoluulottomasta asenteesta. Näin vauvasta kasvaa ennakkoluuloton maistelija, joka isompanakin syö reippaasti kaikkea – toivottavasti!

Vaikka sitä kuvittelee kokkaavansa ruokaa varsin monipuolisesti, vauvan makukoulu opetti, että aikuisillekin tekisi hyvää makupaletin laajentaminen. Miksi suomalainen ruokakulttuuri on niin jumiutunut perunaan, vaikka kukkakaalista ja maa-artisokasta syntyisi paljon maukkaampi pyré kalan seuraksi?