Bloggaajat nielivät Atrian broileritilojen viherpesun

Lihatalon vastuullisuusviestintä on vaikea laji. Se kääntyy helposti viherpesuksi, tai ainakin näyttää siltä. Jos olisin ruokabloggaaja, olisin harkinnut kahteen kertaan ennen kuin olisin tarttunut Atrian tarjoukseen tehdä sisältöyhteistyötä Perhetilan broilerin mainostamiseksi. Silti viisi bloggaajaa tarttui kutsuun, kävi Atrialle lintuja kasvattavalla tilalla, vieraili yhtiön Nurmon siipikarjateurastamolla ja kirjoitti näkemästään blogissaan.

Atria sai viestinsä läpi: bloggaajat toistivat yhtiön väitteet lintujen hyvinvoinnista ja tuotannon eettisyydestä. Osassa blogiteksteistä oli hyvinkin realistista ja maalailevaa, rehellistä kuvausta teurastamolta ja kriittistäkin pohdintaa. Kriittisinkin bloggaaja kertoi kuitenkin lopussa, että juuri Atrian Perhetilan broileri päätyy nyt kauppalistalle.

Olen kirjoittanut aiemmin Atrian Perhetilan broilerin hämäävästä nimestä ja tuotannon ongelmista blogissani täällä ja täällä. Keskeisimpiä ongelmia ovat jalostuksen ja nopean kasvun aiheuttamat terveysongelmat. En nyt ryhdy toistamaan näitä argumenttejani vaan keskityn tähän caseen.

Kun kyse on eläintuotannosta ja lihaksi kasvatettavien eläinten hyvinvoinnista, puhutaan yhteiskunnallisesti kuumasta keskustelunaiheesta. Se ei ole sama kuin kävisi kotimaisen lastenvaatevalmistajan tehtaalla katsomassa syksyn villahaalareiden valmistusta. Sen bloggaajatkin saivat huomata, sillä he ovat joutuneet puolustamaan kirjoituksiaan sosiaalisessa mediassa muun muassa tässä Facebook-keskustelussa ja Twitterissä. Myös Voiman bloggaaja kritisoi kampanjaa. Bloggaajista Emmi Nuorgam julkaisi jo blogissaan puolustuspuheenvuoronkin.

Atrialta ruokabloggaajien kutsuminen tuotantoaan katsomaan oli hyvä veto. Broileritilat ovat jo hygieniasyistä hyvin suljettuja paikkoja, mutta lihayhtiöt ovat olleet nihkeitä vierailulupien myöntämisen kanssa myös maineriskien vuoksi. Edes toimittajien on ollut työlästä päästä katsomaan broilerien tuotantoa. Vierailuilla on aina mukana lihatalon ”päällystakki” tai useampia ja etenkin kuvaamista kasvatushallissa ja teurastamolla rajoitetaan. Näin on ollut tähän asti kaikilla vierailuillani sekä Atrian että HK Scanin kanssa toimiessa. Niinpä ruokabloggaajien kutsuminen näyttäisi olevan merkki uudenlaisesta avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä, halusta näyttää kulutajille että ”hei, eihän tässä ole mitään salattavaa vaan päinvastoin toimintamme on ensiluokkaista”.

Kannattaa muuten huomata, että kuvat broilerihallista eivät ole bloggaajien itsensä ottamia vaan valokuvaaja Timo Aallon. Atria palkkasi saman kuvaajan yhdelle omalle keikalleni ja yhtiön viestintä valitsi kuvat jotka minulle lähetettiin. Näin todennäköisesti on toimittu nytkin.

Bloggaajien retkelle osallistuminen johtui todennäköisesti ihan aidosta halusta tutustua ruoantuotantoon ja nähdä asiat omin silmin. Uskon heidän olleen vilpittömiä teksteissään. Mutta tällaisessa sisältöyhteistyössä on useita ongelmia.

Jos vastaavalla retkellä olisi ollut journalisti, hän olisi haastatellut juttua varten myös puolueetonta eläinlääkäriä, hyvinvointitutkijaa ja todennäköisesti kuullut myös eläinsuojelujärjestöjen kannan aiheesta. Ammattitoimittaja ei kirjoita yrityksen mainospuheita sellaisenaan. Blogeissa ei tietenkään ole kyse tutkivasta journalismista eikä blogeilta tulisi sellaista edellyttää. Bloggaajat kertovat avoimesti että kyseessä on sisältöyhteistyö. Silti tällä kertaa raja hämärtyy tekstin muodon vuoksi. Bloggaajat panevat itsensä likoon, kirjoittavat reportaasimaisesti kuvausta retkestään ja antavat silminnäkijätodistuksen. Mutta näkökulma ja esitetyt faktat ovat mainoksen maksaneen yrityksen valitsemat.

Yksi tärkeimpiä syitä ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttämiseen on se, että asiaan perehtyneenkään toimittajan on vaikea tehdä johtopäätöksiä eläinten hyvinvoinnista vain omiin havaintoihin perustuen. Hyvinvointi on monisyinen kokonaisuus, jonka arviointiin on kehitetty esimerkiksi Welfare Quality -mittariston kaltaisia analyysivälineitä. Kuluttajan joka näkee ensimmäistä kertaa elämässään elävän broilerin, on mahdotonta oikeasti päätellä kokeeko hänen näkemänsä eläin stressiä tai onko sillä hyvä elämä. Silti bloggaajat esittivät tällaisia väitteitä.

”Ennakkoajatukset muuttuivat aika lailla kaiken nähtyäni. Tilanpitäjät olivat tuikitavallisia ihmisiä. Ihmisiä,  jotka haluavat tehdä työnsä hyvin vuodesta toiseen ja olla ylpeitä tilastaan. Linnut näyttivät hyvinvoivilta ja virkeiltä. Stressaantunutta käytöstä ei ollut havaittavissa. Se seikka oli minulle ehkä tärkeintä.” Peggyn pieni punainen keittiö

Olen itse käynyt broileritilalla, sikalassa ja häkkikanalassa myös lapsiryhmän kanssa. Nämä vierailut opettivat sen, että ihmisen ennakkokäsitykset ja tieto eläimistä ohjaavat havaintoja ja kokemusta voimakkaasti. ”Omin silmin näkemisellä” ei välttämättä ole kovin suurta todistusarvoa jos meillä ei ole tietopohjaa jolla asettaa näkemämme kontekstiin. En kuitenkaan halua liikaa vähätellä tavallisen kuluttajan kokemuksen arvoa. Olen usein sanonut, että jokaisen maatilan pitäisi toimia niin hyvin, että sen pihaan voisi ajaa koska tahansa bussilastillisen kuluttajia. Tavallaan ruokabloggaajien tuominen maatilalle vastaa samaa asiaa. Tässä tapauksessa bloggaajien uskottavuus todistajina kuitenkin kärsii siitä että heille maksetaan – vaikka Atria olisikin antanut vapaat kädet kirjoittajille.

Tilavierailu vaikuttaisi olevan bloggaajille positiivinen yllätys. He kuvaavat yksityiskohtaisesti tuotannon olosuhteita ja ylistävät isäntäparin mukavuutta. Kirjoittajat toistavat Atrian usein käyttämiä argumentteja kuten sen että Suomessa broilereiden nokkia ei typistetä, täällä lintuja ei tarvitse lääkitä antibiooteilla ja linnuilla on enemmän tilaa kuin serkuillaan muualla Euroopassa. Tämä kampanja, kuten suuri osa Atrian vastuullisuusviestinnästä, on selvästi suunnattu tuontilihaa vastaan. Ja se onkin ihan oikein, sillä suomalaisessa broilerituotannossa moni asia oikeasti on paremmin. Kun puhutaan jäljitettävyydestä, lintujen terveydestä (ei salmonellaa, ei antibiootteja), hygieniasta ja tuoteturvallisuudesta, suomalaiset ovat vahvoilla. Mutta on väärä johtopäätös vetää siitä yhtäläisyysmerkit eläinten hyvinvointiin tai eettisyyteen.

Tuottajat toistavat usein väitettä, jonka mukaan eläin voi hyvin kun se on terve. Se ei ole koko totuus. Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta on määritellyt hyvinvoinnin näin:

”Hyvinvointi on eläimen kokemus sen fyysisestä ja psyykkisestä olotilasta. Eläimen hyvinvointiin vaikuttavat sen mahdollisuudet sopeutua ympäristön tapahtumiin ja olosuhteisiin. Jos sopeutuminen ei onnistu, tai aiheuttaa eläimelle jatkuvaa tai voimakasta stressiä, rasitusta tai patologisia muutoksia, eläimen hyvinvointi heikkenee. Eläinten hyvinvointiin voidaan vaikuttaa pito-olosuhteilla, hoidolla ja eläinjalostuksella.’’

Kysymys lajityypillisten käyttäytymismahdollisuuksien toteutumisesta ja eläimen omasta kokemuksesta sen fyysisestä ja psyykkisestä olotilasta on vaikeampi asia kuin pelkkä alhainen lintujen kuolleisuusprosentti. Sitä varten esimerkiksi Helsingin yliopistossa on eläinten hyvinvointitutkimusta. Mutta eläinten käyttäytymisen tutkimuksen lisäksi tarvitaan yhteiskuntatieteitä ja yhteiskunnallista keskustalua eläinetiikasta: millainen hyvinvointi on riittävää ja millainen eläintuotanto on eettistä? Onko se riittävästi että suomalaisessa tuotannossa osa asioista on paremmin kuin useimmissa muissa maissa? Minulle se ei riitä.

Blogitekstien herättämä keskustelu on kiinnostavaa ja tervetullutta. Toivottavasti kohu jälleen lisää ihmisten tietoisuutta siitä miten heidän syömänsä eläimet päätyvät lautasille. Mutta bloggaajien kivat retkikertomukset eivät ole koko totuus tuotannosta. Siksi tarvitaan myös journalisteja. Ja siksi on tärkeää että lihatalojen ja broilerihallien ovet ovat auki myös toimittajille.

Luomubroileri tulee! – Miltä luomulinnun elämä Punkalaitumella näytti?

Vein tänään vauvan huviretkelle Punkalaitumelle Pirkanmaalle. En nimittäin malttanut äitiyslomallakaan pysyä poissa, kun lopultakin Suomen lihamarkkinoilla tapahtuu jotain mitä olen odottanut pitkään. Kauppoihin tulee 19. syyskuuta kotimaista luomubroileria. Ensimmäinen erä L’Uomu Nokka -brändillä myytäviä lintuja on nyt kasvamassa ja kävin tutustumassa niiden olosuhteisiin omin silmin.

Aihe on Suomessa uusi. Siksi pidän tarpeellisena käsitellä sitä varsin perusteellisesti. Miten luomubroilerien elämä eroaa tavallisista broilereista? Mikä siinä maksaa? Kerron ensin mistä on kyse ja pureudun sitten tarkemmin luomubroilereiden elämään ja näkemääni.

Punkalaitumella vasta rohkeimmat kukko-broilerit uskaltautuivat hallista ulos.

Punkalaitumella vasta rohkeimmat kukko-broilerit uskaltautuivat hallista ulos.

Näin tilanne on edennyt vuosien aikana: Vierailin Tanskassa tutustumassa sikäläiseen luomubroilerin tuotantoon syksyllä 2011. Kirjoitin silloin Talouselämään, miten tanskalaisen Rose Poultryn omistaja HK Scan harkitsee luomulihan tuomista Suomeen. Pari vuotta myöhemmin tanskalainen luomu saatiinkin Suomeen, pakasteena, eikä se ollut kovin suuri menestys. Viime kesänä pieni kotimainen lihayhtiö Pajuniemi päätti kokeilla luomubroilerin kasvatusta Suomessa – kirjoitin myös siitä Talouselämään. Kokeiluvaiheessa Pajuniemen kumppanina oli S-ryhmä, joka myi tuotteita koe-erän verran. Kokeen jälkeen Pajuniemen hallitus totesi, että tuore broileri ei kuulu valmiisiin lihatuotteisiin keskittyvän yhtiön strategiaan. Toimitusjohtaja Arto Jokinen lähti Pajuniemestä ja ryhtyi rakentamaan luomubroilerille uutta L’Uomu Nokka -brändiä.

Koska Suomessa ei ole tuotettu luomubroileria, sitä varten ei ollut tehty kansallista ohjeistusta. Eviran piti luoda EU-säännöistä omat tulkintansa (vaatimukset löytyvät nyt luomutuotannon ehdot-oppaasta). Käytäntöjen  luomisessa ja sääntöjen viilaamisessa viranomaisten kanssa meni aikansa, Arto Jokinen kertoo. Keskustelua on käyty muun muassa ikkunoiden pinta-alan laskemisesta ja siitä, mikä on ”riittävän heppo ulospääsy laitumelle.” Nyt projekti on lopulta siinä pisteessä, että L’Uomu Nokan linnut kasvavat kahdella kotimaisella broileritilalla.

(Klikkaa kuvat suuremmiksi. Seuraavan kuvan saat klikkaamalla alareunan nuolia.)

Mikä erottaa luomubroilerin tavanomaisesta?

  1. Jaloste. Luomutuotannossa suositaan hitaammin kasvaksi jalostettuja lihalintuja kuin normaalituotannossa elävät serkkunsa. L’Uomu Nokan linnut ovat Tanskasta tuotuja Hubbard JA757 -lintuja, kun Suomessa yleisimmin käytetty lintu on Ross 508. Sekä Hubbard Breeders että Ross-lintuja kehittävä Aviagen ovat kansainvälisiä jalostusjättejä, joilla on eri tuotantosuuntiin tarkoitettuja lintuja. Hubbardista on olemassa myös normaalituotannossa käytetty muoto. Ross 508 on saanut kritiikiä terveysongelmistaan mm. kirjassani haastattelemiltani asiantuntijoilta. Hitaammin kasvavan Hubbardin pitäisi olla tältä osin parempi vaihtoehto.
  2. Kasvuaika. Nopea kasvu tuo mukanaan terveysongelmia, mm. jalkavaivoja ja sydän- ja verisuoniongelmia. Siksi hitaampaa kasvua pidetään eläinten hyvinvoinnille parempana. L’Uomu Nokan linnut elävät 8-9 viikkoa, kun normaali kasvatusaika on 4-6 viikkoa. Kasvua säädellään jalostuksen lisäksi ruokinnalla ja valaistuksella, joka vaikuttaa lintujen aktiivisuuteen. Kanat tulevat sukukypsiksi vasta noin 18 viikon iässä. Broilerit eivät siis ehdi aikuisiksi linnuksi kummassakaan tuotantotavassa.
  3. Kasvatustiheys. Normaalituotannossa lintuja saa pitää 42 kiloa per neliömetri. Se tarkoittaa, että kasvatuksen loppuvaiheessa linnut makaavat lattialla kylki kylkeä vasten. Luomutilalla lintuja on puolet vähemmän, korkeintaan 21 kiloa lintua neliömetrillä. Se tarkoittaa noin kymmentä lintua per neliö.
  4. Lntujen määrä. Tavanomaisessa tuotannossa broilerihallissa voi olla 12 000 tai jopa 30 000 lintua yhdessä hallissa. Luomutuotannossa lintujen maksimimäärä on 4800 lintua hallissa. Yhdellä tuottajalla voi toki olla useita osastoja ja rakennuksia.
  5. Ulkoilu. Siipikarjan on päästävä ulos laitumelle aina kun sää sallii, vähintään toukokuusta lokakuuhun. Broilerin kohdalla ulkoilu jää Suomessa kuitenkin lähinnä kuriositeetiksi. Alle 6 viikon ikäisiä lintuja ei tarvitse laskea ulos, joten broilerit pääsevät luomutuotannossakin ulkoilemaan vain elämänsä pariksi viimeiseksi viikoksi. Talvella kasvatettavia lintueriä ulkoilu ei koske. Ulkotiloista 50% täytyy olla kasvuston peitossa – käytännössä ruoholaidunta.
  6. Rehu. Luomubroilerit syövät luomurehua, eli luonnonmukaisesti tuotettua rehua joka on luomuvalvonnan piirissä. Se tarkoittaa, että viljelyssä ei ole käytetty keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Broilereilla yleinen valkuaisaine rehussa on soija. Suuri osa maailman soijatuotannosta on geenimanipuloituja lajikkeita. Niinpä suuri osa suomalaisistakin broilereista syö gmo-soijaa. Luomussa gmo-soijaa ei saa käyttää.
  7. Valaistus ja virikkeet. Luomubroilereiden hallissa on oltava ikkunat, joista luonnonvalo pääsee sisään. Hallissa lintujen saatavilla on oltava karkearehua ja virikkeenä esimerkiksi heinää. Ne mahdollistavat kanojen luontaisten käyttäytymistarpeiden toteuttamista. Uteliaat kanat nokkivat ja mylläävät paalillisen heiniä hetkessä.

Jos on käynyt tavallisessa broilerihallissa, eron luomulintujen ja tavallisten lintujen välillä näkee heti. Etenkin kasvatusajan loppupuolella ”normaalibroileri” eli tehotuotettu Ross 508 kyhjöttää apaattisena paikoillaan. Lintumeren läpi voi kahlata ja ne siirtyvät melko laiskasti pois tieltä. Luomutiloilla Hubbard JA757 -linnut liikkuvat samanikäisenä aktiivisesti ja tutkivat ympäristöään. Ne näyttävät enemmän kanalta kuin lihamöykyiltä. Ne lennähtelevät ja juoksevat.

Uusi-Pihkon tilalla Punkalaitumella on kasvatettu broilereita jo 40 vuotta. Isäntä Petri Tiukalla on pitkä kokemus tavanomaisesta tuotannosta. Siinä hänellä oli vakiintuneet rutiinit. Luomulintujen aktiivisuus yllätti. ”Ennen riitti, että hallin kiersi pari kertaa päivässä. Nyt otin tuolin halliin ja istun siellä tarkkailemassa. Linnut hyppivät syliin ja nokkivat”, Tiukka kertoo hallin pihalla. Aktiivisuudesta on jopa haittaa.  Tiukka joutui peittämään kukkojen hallin ikkunat väliaikaisesti papereilla, kun nokkimisesta alkoi tulla ongelma. Kanaparvessa kannibalismi leviää helposti.

On harmi, että tällä kertaa meitä ei päästetty katsomaan broilerihalliin sisälle. Näimme vain ulos uskaltautuneet linnut. Kuusiviikkoiset linnut olivat ulkona vasta toista päivää. Kanat kurkistelivat vielä oviaukoista varovaisina. Kukoistakin vasta pieni etujoukko oli lähtenyt tutkimaan ulkoilmaa. Varsinaiselle laitumellekaan ne eivät olleet vielä menneet. Saa nähdä, miten paljon Suomen sääoloissa broilerit ylipäätään haluavat käyttää lyhyttä ulkoilumahdollisuuttaan. Siksi sisätilojen näkeminen olisi ollut tärkeää. Mutta meitä oli paikalla suuri toimittajaryhmä. Kaikkien päästäminen halliin olisi ollut linnuille liian stressaavaa. ”Tuolla joutuu kävelemään todella hidastetusti. Yksikin äkkiliike niin parvi on puoli metriä ilmassa”, Tiukka kertoo tavallista vilkkaammista linnuistaan. Yhtiö on onneksi jakanut avoimesti sisäkuvia Facebook-sivuillaan siitä lähtien, kun untuvikot tulivat tilalle.

Tiukan tilalla kasvaa kahdessa hallissa yhteensä 8 000 broileria. Linnut ovat nyt kuuden viikon ikäisiä. Kukot lähtevät teurastamolle kahden viikon kuluttua, kanat viikkoa myöhemmin. Broilerit eivät ennätä kasvaa kasvatusaikana sukukypsiksi, joten yleensä kukkoja ja kanoja ei erotella. Ainakin projektin tässä vaiheessa yhtiö kuitenkin päätti kasvattaa kukot ja kanat erillään. Lintujen kasvunopeudessa ja aktiivisuustasossa on selvä sukupuoliero. Untuvikot erotellaan kukkoihin ja kanoihin erilaisiksi jalostettujen siipisulkiensa perusteella.

Mikä maksaa?

Maustamaton broilerin koipireisi voi maksaa kaupassa alle 3 euroa kilo. Arto Jokisen mukaan tavalinen broileri kokonaisena maksaa yleensä 6-7 euroa kilo. Luomubroilerin kilohinta on 13-17 euron tietämissä – kaupan hinnoittelupäätöksistä riippuen.

Tuottaja saa luomubroilerista lähes kolminkertaisen hinnan tavanomaiseen tuotantoon verrattuna. Mutta lisähinta menee lähes kokonaan kalliimpiin tuotantokustannuksiin. Luomubroilereita kasvatetaan puolet tavallista harvemmassa ja pienemmissä halleissa. Kasvatusaika on pidempi eli vuoden aikana lintuja ennättää olla vähemmän. Rehukustannukset ovat korkeammat – ja pidempään elävät linnut ennättävät syödä enemmän.

Uusi-Pihkon tila on nyt toinen kahdesta tilasta, joilla luomubroilerin kasvatus on aloitettu. Tänä syksynä ringissä aloittaa vielä kolmas tila. Silloin tuotannon volyymi riittää tuotteiden toimittamiseen kauppoihin kerran viikossa. Jokisen mukaan useita tiloja on valmiina jonossa liittymään mukaan, mikäli myynti sujuu niin hyvin, että tuotantoa kannattaa lisätä.

L’Uomu Nokka -brändin takana ovat Lallin Luomu ja Luomu Invest -yhtiöt. Tätä tuotantoa varten ne ovat joutuneet rakentamaan koko tuotantoketjun Suomeen. Toistaiseksi tosin munat tuodaan suoraan Tanskasta. Tavoitteena on, että ensi vuoden aikana Suomessa aloittaisi toimintansa myös luomubroilerien munia tuottava munittamo – siis vanhempaispolven kanala jossa olisi Hubbardin luomukukkoja ja kanoja.

Luomubroilerit teurastaa Keltasiipi-yhtiö. Se on pieni teurastamo Pirkanmaalla. Luomubroilerit tainnutetaan siellä sähköllä – ei hiilidioksidilla kuten suurissa ja modernimmissa teurastamoissa. Eläinten hyvinvoinnin tutkijat suosivat hiilidioksidia. Olen kirjoittanut aiheesta pitkästi kirjassani enkä ryhdy nyt sitä toistamaan. Vaikka en pidä sähkötainnutuksesta, se on kuitenkin suhteessa lyhyt osa broilerin elämää. Keltasiiven yrittäjä Pia Nuikkinen vakuutti heidän hoitavan tainnutuksen huolella. ”Olen itse paikalla aamusta alkaen ja eläinlääkäri valvoo taintumista tarkkaan”, hän kertoo. Vaikka linnut ripustetaan hihnalle jaloistaan tajuissaan, linjasto on niin lyhyt että ne eivät ehdi olla siinä pitkään ennen sähköallasta. ”Hiilidioksidissa puolestaan linnut kipataan linjastolle kuljetuskoreista aika kovakouraisesti”, hän vertaa. Oli tainnutustapa kumpi tahansa, edes luomulinnut eivät välty teurastuksessa kivulta ja kärsimykseltä.

Mitä järkeä?

Lihankulutus kasvaa maailmalla ja merkittävä osa kasvusta tulee siipikarjan lihasta. Broileri on tehokkaasti kasvavaksi jalostettu eläin. Sen tuottaminen on edullisinta, vie lihakiloa kohti vähiten energiaa, vettä ja rehua. Lihantuotannosta broilerilla on pienin hiilijalanjälki. Mitä järkeä on kasvattaa lihan ekologista jalanjälkeä hitaammalla ja tehottomammalla luomutuotannolla? Ei siinä olekaan järkeä – jos arvostaa vain tehokkuutta. Jos vaakakupissa painaa myös eläinten hieman parempi elämä, luomutuotannon kriteerit ainakin pyrkivät parannuksiin monella tärkeällä alueella.

Suomessa teurastetaan vuodessa noin 55 miljoonaa broileria. Siis kymmenen lintua jokaista suomalaista kohti. Vaalea siipikarjan liha on markkinoitu meille terveellisempänä vaihtoehtona punaiselle lihalle. Samalla vaakakupissa on kymmenien miljoonien lintujen elämä. Broileriteollisuus on eläinproteiinin tuotantoa tunteettomimmillaan. Siinä eläinyksilön kokemuksella ei ole lainkaan arvoa. Broilereita hoidetaan hallitsemalla olosuhteita, siis pitämällä koneellisesti ilmanlaatu ja ruokinta kohdallaan. Kuolleet kierretään keräämässä pois.

Eikö eettisesti ajatteleva kuluttaja siis vältä broilerin lihaa? Kyllä. Itse en syö tavanomaisesti tuotettua broileria lainkaan. Mitä järkeä on tuottaa luomubroileria – onhan niissäkin halleissa tuhansia lintuja? Itse näen luomutuotannon edes parannuksena normaalituotantoon. Jos kuluttaja haluaa syödä broileria ja on valmis maksamaan paremmista olosuhteista, on hyvä olla olemassa vaihtoehto.

Pidempi kasvatusaika ja erilainen rehu vaikuttavat myös linnun makuun ja lihasten rakenteeseen. Etenkin ulkona liikkuneella ja paljon juosseella linnulla on toisenlaiset lihakset kuin paikallaan kyhjöttäneellä ”normilinnulla”. Kulinaristisesti luomu saattaa siis olla parempi vaihtoehto. Mutta se on makuasia. Ja ainakin tällä tilalla linnut saavat rehussaan myös luomusoijaa. Ehkä jatkossa sen tilalle saadaan kotimaista rehua?

Kannatan sitä, että kuluttaja saa äänestää kukkarollaan eläinten tuotantotavoista. Jotta kuluttaja voi vaikuttaa, tuotteiden on löydyttävä kaupan tiskistä. Siksi vaihtoehtojen tarjoaminen on hyväksi. Mitä suurempi osa tavallisen broilerin syöjistä siirtyy luomubroileriin, sen suurempi vaikutus sillä on eläinten hyvinvointia ajatellen. Luomubroileri on tavallista kalliimpaakin. Sen luulisi hillitsevän kulutuksen määrää. Entä jos jättäisi sen hunajamarinoidun broilerisuikaleen arkiruokailuista pois ja ostaisi luomubroileria viikonlopuksi? Jokaisen päivän ei tarvitse olla lihapäivä. Sekin on hyväksi ilmastolle – ja eläimille.

Päivitys 3.9.: Pohdin tätä luomubroileriasiaa vielä yön yli ja totesin, että kantaani niihin täytyy vielä selventää. Luomubroilereissa näyttää selvästi olevan eläinten hyvinvointiin liittyviä parannuksia normaalituotantoon verrattuna. En silti kykene varauksetta suosittelemaan sitäkään. Luomu ei ole sellainen omantunnon puhtaaksi pesevä leima, joka takaisi eläimille hyvän elämän. En ole varma onko sillä kanalle eroa, elääkö se 4000 vai 12 000 linnun parvessa. Ilmeisesti kana tunnistaa korkeintaan 80 lintuyksilöä, sen suuremmissa ryhmissä hierarkian muodostaminen ei onnistu. Ja vaikka nämä linnut syövät luomusoijaa, soijaa se on silti. Ja on muitakin kohtia, joissa tuotanto on normaalia parempaa, mutta sisältää silti kompromissin. Luomubroilerikaan ei elä luonnonmukaisesti ja täysin lajityypillisesti kanan elämää. Luomunkin on oltava tuottajalle taloudellisesti kannattavaa. Voi olla, että ostamme välillä luomubroileria kun sitä tulee kauppoihin. Mutta jokainen kuluttaja punnitsee itse, mikä on itselle riittävä hyvinvointitaso jonka voi eläimille hyväksyä.

Olen kirjoittanut blogissa aiemminkin broilerituotannosta mm. näissä teksteissä:

Teurasjätettä nugeteissa – missä olikaan eettisen ongelman ydin?

Jotenkin tämä kohu nugettien raaka-aineesta sopii hyvin lihattomaan lokakuuhun. Lihansyöjän kannattaakin miettiä, mitä suuhunsa laittaa. Mistä ruokani on tehty? Miten se on valmistettu? Mitä itseasiassa syömme?

Todellakin. Jos eläin tapetaan, on hyvä jos sen ruho käytetään kokonaan. Siinä olen samaa mieltä Hesarissa asiaa kommentoineen ravitsemustieteen professorin Mikael Fogelholmin kanssa. Ekologisesti on järkevää käyttää tuotetut resurssit kokonaan eikä heittää hukkaan. Ravitsemuksellisesti tässä ”teurasjätteessä” ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Eihän se jätettä ole, vaan elintarvikekelpoista tavaraa, samasta eläimestä peräisin. On silti ymmärrettävää, että moni syö mieluummin eläimestä vain ns. laatuosia. Ja kuluttajalle pitäisi tehdä ainesosaluettelossa selväksi, mitä tuote sisältää.

Mutta. Kokonaan toinen kysymys on, onko nykymallinen broileriteollisuus eettisesti kestävää. Ja ovatko nugetit laadukasta ja hyvää ruokaa. Kuka luuli nugettien olevan kokolihaa? Halvalla ei saa hyvää. Esimerkiksi näissä Atrian broilerinugeteissa lihapitoisuus on 55 prosenttia. Leivitys, voimakas suolapitoisuus ja rasvassa paistaminen eivät tee mistään raaka-aineista terveellisiä. Tuskin nugettien ostaja ajattelee ostavansa jotain laadukasta ja terveellistä. Kyse on myös markkinoinnista. Kesällä kirjoitin Saarioisen lasagnesta, jossa mainospuheen perusteella luulisi olevan jotain muuta kuin koneellisesti erotettua broileria – siis sitä teurasjätettä. Silloin kuluttajaa johdetaan harhaan.

Entä olisiko sittenkin ekologisempaa ja eettisesti kestävämpää jättää ainakin osa niistä eläimistä kokonaan kasvattamatta ja syödä vähemmän lihaa? Entä jos eläimet tuottettaisiin eettisemmillä ja ekologisemmilla tuotantotavoilla? Lihateollisuus pitää argumentista, jonka mukaan ruhon kokonaan käyttäminen on ekologisesti järkevää. Antaahan se samalla oikeutuksen heidän toiminnalleen.

Suomalaisten lihankulutus on moninkertaistunut muutaman vuosikymmenen aikana (kts. Tiken tilastot ravintotaseesta). Kasvu tulee pääosin sian ja broilerinlihan syönnin yleistymisestä. Vielä 1970-luvulla vanhempamme eivät syöneet broileria. Se on Yhdysvalloista meille tuotu teollisuudenala, joka muodostui alusta alkaen hyvin toisenlaiseksi kuin pientilallisten hallitsema maidontuotanto. Broilereiden kasvatus on alusta asti ollut ketjuohjattua teollisuutta, jonka tavoitteena on tuottaa lihaa mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Lihan ja kananmunien kulutuksen kasvu Suomessa

 

 

Syömme nykyisin 78 kiloa lihaa vuodessa suomalaista kohden. Broileria popsimme 18,7 kiloa per suomalainen. Se tarkoittaa noin 55 miljoonaa teurastettua lintua vuodessa. Vaalea siipikarjan liha on markkinoitu meille terveellisempänä vaihtoehtona punaiselle lihalle. Tuoreet pohjoismaiset ravintosuosituksetkin kehottavat vähentämään punaista lihaa. Jos se tarkoittaa siirtymistä siipikarjan lihaan, samalla toisessa vaakakupissa on on kymmenien miljoonien lintujen elämä.

Terveellisyyden ja ravitsemuksellisen laadun lisäksi kuluttajan kannattaisikin pohtia, miten ruoaksemme päätyneet eläimet ovat elämänsä eläneet.

Pysytään nugeteissa. Esimerkiksi nämä S-ryhmän Rainbow X-tra kananugetit tulevat Saksasta. En ole käynyt saksalaisella broileritilalla, enkä voi yhdistää tietoa juuri näihin nugetteihin, mutta ensimmäisenä mieleen tulevat nämä raportit saksalaisesta broileriteollisuudesta: Saksassa Nordrhein-Westfalenin kuluttajaministeriön teettämän tutkimuksen mukaan yli 96 % liittovaltion alueen broilereista oli saanut tutkimusaikana jotakin antibioottia, jotkut linnut olivat saaneet jopa kahdeksaa erilaista antibioottia elämänsä (30-35 vrk) aikana. Rutiininomainen ja ennaltaehkäisevä antibioottien käyttö on yleistä myös Brasilian ja Thaimaan broilerituotannossa, maissa joista tuodaan Suomeen paljon broileria erityisesti ravintoloihin.

Suomalainen broileriteollisuus ei käytä antibiootteja ja moni asia on kansainvälisesti vertailtuna paremmin. Silti broilerit elävät 30 000 linnun parvissa halleissa olosuhteissa, joissa eläinyksilön kokemuksella ei ole lainkaan arvoa. Broilereita hoidetaan hallitsemalla olosuhteita, siis pitämällä koneellisesti ilmanlaatu ja ruokinta kohdallaan. Kuolleet kierretään keräämässä pois. Linnut on jalostettu kasvamaan teuraspainoonsa nopeasti ja jalostuksella on ollut myös kielteisiä vaikutuksia esimerkiksi niiden jalkojen ja sydämen terveyteen – tavalla joka on sairastuville eläinyksilöille kivuliasta.

Ajattelen, että eläimen kokemuksella omasta elämästään on arvoa. Siis onko sen elämä mukavaa vai epämukavaa ja saako eläin toteuttaa sille lajityypillisiä käyttäytymistarpeita jotka ovat tärkeitä eläimen hyvinvoinnille. Nykyinen broileriteollisuus ei vastaa näitä kriteereitä, joten pidän koko tuotantotapaa eettisesti kestämättömänä. Broileriteollisuudessa eläintä yksilönä ei huomioida lainkaan. Sen rinnalla on yhdentekevää, onko nugeteissa nahkaa vai rintafilettä.