Kyllä, olen syönyt islanninhevosta – ja mistä lihakohussa olikaan kyse

Olin lomalla Afrikassa pahimman hevosenlihakohun velloessa myös suomalaisessa mediassa. Koska aihe kuitenkin pulpahtelee yhä pintaan ja olen itsekin kommentoinut sitä jo sosiaalisen median puolella, kokoanpa muutamia ajatuksia tännekin. Lihakohussa ei ole kyse siitä onko kyse hevosesta, vaan raaka-ainepetoksesta, alkuperämerkinnöistä ja tuoteturvallisuudesta.

Lihakohun keskiössä oli mm. Finduksen lasagne, jossa oli naudanlihan sijaan hevosta. Vitsinikkarit tietysti väkersivät näppärän vastamainoksen. Mutta mieluummin söisin kuvassa laukkaavaa hevosta, kuin suomalaisessa hallissa kasvanutta sikaa tai broileria. Lasagneen päätyneiden hevosten elinolosuhteet eivät varmasti olleet noin auvoiset.

Findus vastamainos

Kyllä, olen syönyt vapaana laitumella kasvatettua islanninhevosta hyvillä mielin. Islannissa hevosia arvostetaan ja uskon, että syömälläni hevosella on ollut hyvä elämä.  Harrastan ratsastustakin, eli sekään ei saa minua suhtautumaan hevosen syömiseen tabuna. Miksi saisi? Eläimen arvottaminen sen söpöyden tai mukavuuden perusteella syötäviin ja ei syötäviin on spesisismiä. Sen sijaan mahdollisesti lääkejäämiä sisältävää ja huonosti kohdeltua romanialaista kaakkia en söisi. Silloin on kyse eläimen hyvinvoinnista ja elintarviketurvallisuudesta.

Maija Aalto pohti Hesarin kolumnissa, että ”laiskana lihansyöjänä en tiedä, miksi hevosen haukkaaminen olisi pahempi synti kuin porsaan tai naudan”. Ei sillä minusta olekaan eroa. Tärkeämpää on se, miten kyseinen hevonen, sika tai nauta on elämänsä elänyt. Mutta jos emme tiedä edes mitä lihaa syömme ja mistä se on peräisin, ei hyvinvoinnistakaan ole mitään takeita.

Kyse ei ole vain siitä, onko tuotteessa nautaa vai hevosta. Laajemmassa mittakaavassa kyse on siitä, että emme tiedä – ja useimmiten edes välitä – mistä ruoka tulee ja miten se on tuotettu. Vai vilkaisetko joka kerta metvurstipakkauksesta, sisältääkö se hevosta? Usein sisältää. Siksi väitänkin, että hevosenlihan syöminen sinänsä ei ole useimmille suomalaisille ongelma. Ja siksi moni kummastelee mistä kohussa on kyse.

Suomessa ongelma on ollut, että hevosia ei oteta useimmilla teurastamoilla vastaan ja lihasta maksettava hinta ei aina kata edes kuljetuskustannuksia, joten hevosen kuljetuksista, lopetuksesta ja hävittämisestä tulee taakka hevosen omistajalle. Aiheesta lisää esim. tässä Hevosalan osaamiskeskuksen selvityksessä (pdf). On tärkeää, että hevonen saa asiallisen lopun. Tuoreen raportin mukaan Ruotsissa puolestaan katoaa vuosittain jopa 9000 hevosta, jotka pätyvät ehkä elitarvikelaitoksille Keski-Eurooppaan, mistä niistä saa paremman hinnan. Eläinten katoaminen rekisteristä on ongelmallista myös niiden hyvinvoinnin valvonnan kannalta.

Todellinen ongelma on lihan alkuperän huijaamisessa, eli petoksessa raaka-aineista.  Se taas johtuu pitkistä alihankintaketjuista, joissa ruoan alkuperä hämärtyy. Ja siitä, että kuluttaja haluaa ostaa halpaa ja yritykset etsivät ympäri Eurooppaa halpoja lihaeriä raaka-aineiksi. Joten seurauksena on tämä. Yllätys? Ei. Kaupoissa on hyllymetreittäin tavaraa, joissa raaka-aineiden alkuperämaa ei ole merkitty. Tästä raaka-aineiden ketjusta oiva kuvaus oli Katja Gauriloffin elokuva Säilöttyjä unelmia.

Tuorelihassa alkuperämaa on kerrottava, valmisruoassa ei. Kuten tästä Hesarin NYT-liitteen jutusta kävi ilmi, ruoan alkuperämaa on usein hämärä ja puhtaasti kotimaista ruokaa on jopa vaikea löytää. Kun ruoka matkustelee, sen alkuperä hämärtyy. Brittilehti The Guardian laittoi datablogissaan kartalle hevosenlihan kauppareitit Euroopassa. Kannattaa vilkaista!

Euroopan komissio pyytää nyt kaikkia jäsenmaita tekemään dna-testejä lihatuotteille. Testeillä varmistettaisiin, etteivät tuotteet sisällä merkintöjen vastaisesti hevosenlihaa. Entä jos tämän lisäksi vaadittaisiin, että kaikkien raaka-aineiden alkuperämaat olisi pakollista merkitä? Pieniin pakkauksiin ei pitkiä listoja välttämättä mahdu, mutta sitä varten on esimerkiksi QR-koodit. Koodin kännykällä skannaamalla voisi päätyä tarkalle tuotetietosivulle.

Minä ainakin haluan tietää tarkkaan, mitä syön.