Onko luomulehmä onnellisempi? – ja 5 syytä miksi luomu ei ole tarpeeksi

Viime viikkoina olen saanut vastata usein kysymykseen, miten kirjaprosessi muutti omaa lihansyöntiäni. No, olen vähentänyt lihansyöntiä merkittävästi ja valikoin aiempaa tarkemmin mitä syön. Ostoskoriin päätyy enää lähinnä luomua. Miksi? Koska toistaiseksi luomu on ainoa valvottu järjestelmä joka takaa suomalaisille tuotantoeläimille eläinsuojelulain minimiä paremmat olot. Näen luomun ostamisen kuitenkin  kompromissina, sillä siinäkin on ongelmansa.

Luomu tarkoittaa luonnonmukaisesti tuotettuja elintarvikkeita, joita koskevat koko EU-alueella luomuasetuksen säännöt. Paremman kuvan konkreettisista vaikutuksista tiloilla saa lukemalla Eviran luonnonmukaisen eläintuotannon ohjeet. Monien mielikuvissa luomu tarkoittaa ensisijaisesti puhtautta ja torjunta-aineettomuutta, mutta myös eläinten hyvinvointia. Miten eläinten elämä luomutilalla siis poikkeaa tavanomaisesta tuotannosta? Onko luomulehmä onnellisempi? En ota tässä kantaa luomun ympäristö- tai terveysväitteisiin, vaan käsittelen luomua vain eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Kesällä 2010 osallistuin Valion toimittajaretkelle Turun lähellä sijaitsevalle luomumaitotilalle. Tällä tilalla on 2 lypsyrobottia ja 120 lehmää – luomutilat eivät aina ole pieniä! Toimittajille oli katettu idyllinen lounaspöytä vasikoiden laitumelle.

Lehmä: Luomumaitotilalla tilavaatimukset lehmää kohti ovat noin kolmasosan suuremmat kuin tavanomaisessa tuotannossa. Luomunavetat ovat lähes aina pihattoja, parteen kiinni kytkettynä luomulehmiä saa pitää vain pienissä navetoissa ely-keskuksen poikkeusluvalla vuoden 2013 loppuun asti. Poikivaa luomulehmää ei saa pitää kiinni kytkettynä vaan sillä on oltava poikimakarsina. Yli viikon vanhaa vasikkaa ei saa pitää yksittäiskarsinassa (tärkeää, sillä vasikka tarvitsee ikätoverien leikkiseuraa). Luomuvasikoiden sarvien alkujen poltossa eli nupouttamisessa on käytettävä puudutusta eli toimenpiteen hoitaa eläinlääkäri. Myös pihattonavetoissa elävien luomulehmien pitää päästä kesällä laitumelle, kun tavallisesti laudunnuspakko koskee vain parsinavetoiden lehmiä.

Sika: Luomusääntöjen mukaan myös sikojen pitää päästä ulkoilemaan jaloittelutarhaan tai laitumelle toukokuusta syyskuuhun. Ulkona sialla on mahdollisuus tonkia ja tutkia maata. Emakoiden pitäminen porsitushäkeissä on kiellettyä, ja porsaat vieroitetaan kaksi viikkoa tavallista myöhemmin. Luomusioilla on tuplasti enemmän karsinatilaa ja lattiasta vähintään puolet on oltava kiinteää makuualaa. Tuotantotapa eroaa radikaalisti normaalituotannosta ja vaatii täysin toisenlaisten sikaloiden rakentamista. Lisää luomusikojen elämästä mm. Pajuniemen sivuilla ja tässä Aamulehden jutussa.

Kana: Luomukanalat ovat lattiakanaloita, joissa kanoja saa olla enintään kuusi neliömetrillä (tavallisessa lattiakanalassa 9). Yhdessä hallissa parven koko saa olla enintään 3000 lintua. Kanoilla pitää olla orret ja munintapesät ja niillä pitää olla mahdollisuus ulkoiluun tarhassa touko-lokakuun välillä sään salliessa. Kanalassa pitää olla ikkunat joista tulee luonnonvaloa sisään. Talvella kun kanat eivät ulkoile, ero tavalliseen lattiakanalaan pienenee. Häkissä luomukanoja ei saa pitää.

Broileri: Suomessa ei juuri ole luomubroilerin tuotantoa. Syksyllä 2011 vierailin tanskalaisella luomubroileritilalla, jolla linnut juoksivat pellolla.

Luomukanat elävät lattiakanalassa, jonne pitää päästä ikkunoista luonnonvaloa. Kevättalvella linnut eivät vielä pääse ulkoilemaan, joten suurin ero tavalliseen lattiakanalaan on suurempi tila lintua kohti ja luomurehu. Tässä luomukanalassa kävin viime keväänä.

Keskeisimmät hyvinvointiin liittyvät erot ovat siis suurempi eläinten käytössä oleva tila ja ulkoilumahdollisuus. Luomueläinten kiinni kytkeminen ja häkissä pitäminen ovet kiellettyjä. Luomutiloille tehdään alkutarkastus kun ne siirtyvät luomuvalvonnan piiriin ja tiloilla tehdään luomutarkastus joka vuosi. Luomutiloja valvotaan siis keskimääräistä tarkemmin, sillä tavallisilla tiloilla suuri osa valvonnasta perustuu satunnaisotantaan. Jos tila rikkoo luomusääntöjä, määrätään sille markkinointikielto – eli se ei saa myydä tuotteitaan luomuna. Mutta luomutuotantoon liittyy myös ongelmia ja eräitä kiistanalaisia kysymyksiä.

1. Riittävyys Eräs ongelma luomussa on se, että sitä ei ole läheskään tarpeeksi. Luomueläintiloja on niin vähän, että siitä ei ole vielä laajassa mittakaavassa eläinten hyvinvoinnin parantajaksi. Luomueläintiloja oli vuonna 2011 vain 644, kertoo Eviran valvontaraportti. Maitotiloja oli eniten, 147 ja niillä yhteensä lähes 5 800 lehmää. Ja toisin kuin usein kuvitellaan, luomutilat eivät ole aina pieniä, vaan luomutilalla oli keskimäärin 39 lehmää, siis yli kymmenen enemmän kuin tavallisilla tiloilla. Luomujärjestelmän piirissä olevia lihanautatiloja oli viime vuonna yhteensä 231. Luomunaudanlihaa onkin kohtuullisesti saatavilla – ja osa lihastakin tulee lypsylehmistä.

Kananmunia tuottavia luomutiloja oli viime vuonna 33 ja luomukanoja oli yhteensä 112 660. Silti kananmunissakin luomun osuus on vasta muutamien prosenttien luokkaa. Viime vuonna luomuvalvonnan piirissä oli vasta 10 luomusikalaa ja yksi luomubroileria tuottava tila. Luomupossua ja siipikarjaa on vaikea löytää kaupasta yksinkertaisesti siksi, että niitä ei ole.

2. Rehu Myös luomurehun saatavuudessa on ongelmia ja se on kallista. Luomurehun kalleus ja hankintaongelmat tiettävästi ovatkin yksi jarru esimerkiksi joidenkin sikaloiden luomuun siirtymiselle. Eläinten hyvinvoinnin kannalta ongelma on, että luomurehussa on joitakin terveydelle tärkeitä kivennäisaineita tavallista vähemmän – koska niitä on Suomen maaperässä luonnostaan niukasti. Tällainen kivennäisaine on esimerkiksi seleeni, jota annetaankin luomueläimille ravintolisänä. Sen sijaan runsaasta apilasta johtuen kalsiumia voi joskus olla luomurehussa liiaksi asti. Nopeasti kasvavat ja runsaasti tuottavat tuotantoeläimet tarvitsevat rehussaan oikean määrän ravinteita. Joskus luomurehun käyttö aiheuttaa tavallista enemmän haasteita.

Luonnonmukaisesti tuotetun rehun – siis ilman keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita – tuotetun rehun käyttö on keskeinen luomukriteeri. Luomurehun arvo on kuitenkin sen ympäristövaikutuksissa, eikä ensisijaisesti eläinten hyvinvoinnissa. Joten jos haluaa maksaa ruoassaan eläinten oloista, on ehkä jossain määrin makuasia onko nimenomaan luomurehu kovin keskeinen kriteeri. Olisi valmis tinkimään luomurehusta, jos vaihtoehtona olisi valvottu hyvinvointimerkki, sillä silloin luomurehun kalleus ja saatavuus eivät olisi tulppana tuotantotavan muutoksille. Possuja voi kasvattaa vapaana myös ilman että ne syövät luomurehua.

3. Jalostus Luomutuotannon ongelma on erityisesti se, että nykyiset kotieläimet on jalostettu tehokkaaseen tuotantoon ja toisenlaisiin oloihin kuin luomueläimet. Esimerkiksi Ruotsissa on havaittu, että luomusioilla on tavallista enemmän jalkaongelmia, kun niiden nivelet joutuvat koetukselle runsaamman ulkoliikunnan vuoksi.

Luomukanat, siat ja lehmät ovat useimmiten samaa rotua kuin tavallisetkin eläimet ja esimerkiksi luomukanat tulevat jopa samalta hautomolta. Monissa muissa maissa esimerkiksi luomubroileritiloilla käytetään erityisesti luomuun jalostettuja hitaammin kasvavia broilerihybrideitä. Etenkin pienillä Suomen markkinoilla tulisi kalliiksi rakentaa erikseen  tuotantoketjua vain pieniä luomueläinmääriä varten.

4. Homeopatia ja lääkintä Eräs luomutuotannon kiistellyimmistä asioista on eläinten lääkintä. Myös luomusääntöjen mukaan sairastuneet eläimet on hoidettava viipymättä ja asianmukaisesti. Lääkintää liittyy kuitenkin paljon rajoituksia. Esimerkiksi tavallisen lehmän antibioottikuurin jälkeen on varoaika, jolloin sen maitoa ei saa lypsää meijeriin menevän maidon sekaan, ja luomutiloilla tämä varoaika on kaksinkertainen. Lihasikoja tai siipikarjaa, jotka elävät alle vuoden, voidaan lääkitä vain kerran niiden elämän aikana, muuten ne menettävät luomustatuksensa. Yli vuoden eläviä lehmiä ja emakoita saa lääkitä korkeintaan kolmesti vuodessa.

Luomusäännöissä EU asettaa homeopatian eläinten ensisijaiseksi hoitomuodoksi, ja antibiootteja saa käyttää vain ”jos fytoterapeuttisten, homeopaattisten ja muiden tuotteiden käyttö ei tule kyseeseen”. Homeopatian vahvan aseman taustalla luomusäännöissä on keski-eurooppalainen, erityisesti saksalainen perinne. Jos pitää homeopatiaa huuhaana, koko luomu asettuu kyseenalaiseen valoon. Mutta koska homeopatia ei kuulu luomuvalvonnan piiriin, esimerkiksi Eviralla ei ole tietoa homeopatian käytön yleisyydestä Suomessa. Myöskään Valiolla ei ole tietoa siitä kuinka suuri osa sen tuottajista mahdollisesti käyttää homeopatiaa eikä Valiolla ole virallista kantaa sen käyttöön. Suomessa ei Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan ole rekisteröity homeopatiavalmisteita eläinkäyttöön, mutta miedoimmat valmisteet ovat sääntelyn ulkopuolella. Homeopatia ei ole tieteellisesti todistettu hoitomuoto.

Tähän mennessä ainoa löytämäni suomalainen selvitys homeopatian käytöistä maitotiloilla on tämä Hämeen ammattikorkeakoulussa 2007 valmistunut opinnäytetyö, joka suhtautuu homeopatiaan erittäin myönteisesti ja kritiikittömästi. Kuvaava yksityiskohta opinnäytetyöstä lienee esimerkiksi ohje siitä, miten homepatiavalmisteita ei saisi säilyttää jääkaapissa, koska ”siitä aiheutuva elektromagneettinen kenttä voi vahingoittaa lääkeainetta”. Hm…

5. Vertailevan tutkimuksen puute Näyttää siltä, että luomua edistetään Suomessa ilman kunnollista vertailevaa akateemista tutkimustietoa luomutuotannon vaikutuksesta eläinten hyvinvointiin. Myöskään Evira ei raportoi erikseen eläinsuojelutarkastuksissa tilanteesta luomutiloilla eikä esimerkiksi homeopatian käytöstä ole tietoa. Luomusäännöt takaavat eläimille tietyissä tärkeissä asioissa paremmat olosuhteet, mutta voivatko eläimet paremmin luomutiloilla – sitä ei voida todistaa.

Vaikka listaan tässä asioita joiden vuoksi suhtaudun luomuun epäillen, ruokakaupassa valitsen luomua. Se on ehkä kompromissi, mutta toistaiseksi ainoa tapa varmistaa, että eläimet eivät ole olleet kytkettyinä tai häkissä ja että vasikat ovat saaneet puudutuksen sarven alkuja poltettaessa. Monet luomun vaatimuksista ovat sellaisia, että ne pitäisi mielestäni ulottaa kaikkia tuotantoeläimiä koskeviin asetuksiin.

Toisaalta etenkin maitotiloilla erot tilojen välillä voivat olla suurempia kuin erot luomun ja tavallisen tilan välillä. Parhaat tavallisista maitotiloista voivat yltää olosuhteissaan vähintään luomun tasolle ja taata eläimille varsin hyvät olot. Mutta maito päätyy samanlaiseen maitopurkkiin hyviltä ja huonoilta tiloilta, eikä kuluttajalla ole mitään taetta siitä, että maito tulisi juuri parhailta tiloilta. Sikaloissa luomun ero tavanomaiseen on radikaalimpi. Joten niin kauan kuin markkinoilla ei ole muita hyvinvointimerkkejä, luomu on ainoa vaihtoehto jolla kuluttaja voi äänestää kukkarollaan eläinten hyvinvoinnin puolesta.