Viisi teesiä eläimistä

Lastentietokirjamme Nakki lautasella on tuonut viime kuukausina jälleen useita haastattelupyyntöjä eri medioista. Vaikka kyse on lastenkirjasta, usein aikuisten toimittajien kanssa tulee puhuttua laajemmin eläinten hyvinvoinnista, elintarviketeollisuudesta ja esimerkiksi eläinsuojelulain uudistamisesta. Niinpä olen tullut jälleen pohtineeksi sitä, mitä oikeastaan haluan näistä asioista sanoa ja mikä on viestini. Päädyin tiivistämään ajatukseni viiteen teesiin.

1. Eläimet tarvitsevat hyvän eläinsuojelulain

Suomen piti saada uusi eläinsuojelulaki jo viime hallituskaudella, mutta uudistus siirtyi juuri aloittaneelle hallituskaudelle. Nyt hallituksen kokoonpano ja sen ohjelma näyttävät uudistuksen kannalta huolestuttavilta. Hallitusohjelmassa ei nimittäin mainita koko asiaa. Eläimet tarvitsevat ja ansaitsevat kunnianhimoisen ja modernin eläinsuojelulain. Vanha, vuodelta 1996 peräisin oleva laki ei takaa eläinten hyvinvointia. On monia sellaisia lainmukaisia ja normaaleina pidettyjä tuotantotapoja ja eläimille tehtäviä toimenpiteitä, joita ei voi hyväksyä ja jotka aiheuttavat eläimille kärsimystä.

Uuden lain pitäisi mahdollistaa nykyistä paremmin eläinten lajityypillinen käyttäytyminen eli esimerkiksi liikkuminen. Konkreettisesti se tarkoitaa esimerkiksi parsinavetoiden kieltämistä siirtymäajalla. Vielä toistaiseksi lehmiä saa pitää suuren osan vuodesta kaulastaan parteen kiinni kytkettyinä mikä estää liikkumisen, kehonhoidon, laumakäyttäytymisen ja heikentää lihaskuntoa. Myös emakoiden pitäminen porsitushäkeissä on vakava hyvinvointiongelma, joten niistä luopumisesta on voitava keskustella vakavasti. Eläimille tehtävät kivuliaat toimenpiteet kuten vasikoiden sarvien alkujen polttaminen ja porsaiden kastrointi ilman asianmukaista kivunlievitystä pitäisi kieltää. Otimme kantaa lakiuudistukseen ja jaoimme Syötäväksi kasvatetut kaikille kansanedustajille kustantamoni Atenan, Animalian ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton kanssa.

Yksi eläinsuojelulain tärkeimmistä yksittäisistä kohdista on kysymys parsinavetoiden kieltämisestä siirtymäajalla. Nykyisin lehmät saa sitoa kiinni parteen koko talvikaudeksi. Syötäväksi kasvatetut -kirjan kuvitusta, kuva Sirpa Räihä.

Yksi eläinsuojelulain tärkeimmistä yksittäisistä kohdista on kysymys parsinavetoiden kieltämisestä siirtymäajalla. Nykyisin lehmät saa sitoa kiinni parteen koko talvikaudeksi. Syötäväksi kasvatetut -kirjan kuvitusta, kuva Sirpa Räihä.

 2. Hyvinvointimerkki vaihtoehdoksi

Marketin lihatiskillä kuluttajalla ei ole todellisia vaihtoehtoja. Marinadien maut ovat epärelevantti erottautumiskeino, eikä lihatiskillä ole yleensä tarjolla mitään minkä hyväksyisin. Toistaiseksi luomu on ainoa valvottu järjestelmä joka tuo tiettyjä parannuksia myös eläinten oloihin (mm. ei emakkohäkkejä, vasikoiden nupoutuksessa aina kivunlievitys). Se ei kuitenkaan ole täydellinen eikä erityisesti eläinten hyvinvointia ajatellen rakennettu järjestelmä. Kauppoihin pitäisi saada hyvinvointimerkittyä lihaa ja free-range-tuotettuja tuotteita kuten muualla Euroopassa. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY valmistelee ehdotusta hankkeessaan, mutta asia on aivan alkutekijöissä ja on epävarmaa, miten merkin käytännön toteutus ja rahoitus onnistuisi. Missä viipyy vapaan possun liha? Nyt vain kananmunia ostaessaan kuluttaja voi äänestää kukkarollaan suoraan tuotantotavasta. Valvotun hyvinvointimerkin pitäisi mahdollistaa ulkoilu ja lajityypillinen käyttäytyminen. Samalla se tarjoaisi tuottajalle erottautumiskeinon ja lisäarvoa hyvinvointiin investoimisesta.

 3. Ruokayhtiöiden viherpesu hämää kuluttajaa

Mikään erilaisten tuotantotapojen edistäminen ei Suomessa etene, koska elintarviketeollisuus viherpesee – tai oikeastaan sinivalkopesee kaikkea kotimaista eläintuotantoa näyttämään jo riittävän hyvältä sellaisenaan. Edes luomun markkinointi hyvinvointiargumenteilla on yhtiöille vaikeaa, koska samalla ne dissaisivat tavallisia tuottajiaan ja myöntäisivät, että normaalituotannossa on heikompi hyvinvointitaso. Suomessahan ”kaikki on muutenkin melkein kuin luomua” ja ainakin paremmin kuin tuontilihassa! Yksi huolestuttava esimerkki tästä on sika-alan Laatuvastuu-merkki, joka tarkoittaa käytännössä vain suomalaisen tuotannon perustasoa, mutta jota markkinoidaan eettisyyden takaajana. Järjestelmässä on mukana noin 95 prosenttia suomalaisista sikatiloista, mikä kertoo jo kaiken oleellisen. Pahinta sumutusta on Atrian Perhetilan broilerin tyyppinen markkinointi, jossa tuottajan kasvoja käytetään takaamassa tuotannon eettisyyttä. Kyse on vain brändäämisestä, ei todellisista eroista tuotannossa. Alaa vaivaa kunnianhimottomuus ja protektionismi. Onneksi muutamilla pienillä toimijoilla riittää rohkeutta toimia edelläkävijöinä.

4. Vähemmän mutta parempaa

Syömme liikaa lihaa ja muita eläinperäisiä tuotteita. Se tarkoittaa, että eläimiä tuotetaan yhä enemmän. Esimerkiksi broilereita teurastetaan vuodessa noin 55 miljoonaa, 10 jokaista suomalaista kohti. Lihansyönnin kasvulla on suorat seuraukset eläinyksilöille ja niiden hyvinvoinnille. Suomalaisessa ruokakeskustelussa hinta on aivan ylikorostunut kysymys. Miksi haluamme aina vain halvempaa, vaikka samalla se tarkoittaa heikompia oloja eläimille? Meidän pitäisikin syödä vähemmän lihaa, eikä lihansyönnin lopettaminenkaan olisi pahitteeksi. Jos lihaa aikoo syödä, kannattaisi panostaa laatuun ja siihen, että voi olla varma siitä miten kyseinen eläin on elämänsä elänyt. Kun liha on näin halpaa, eläimille ei ole mahdollista tarjota olosuhteita jotka mahdollistaisivat niille edes jotenkin arvokkaan elämän. On täysin väärä kehityssuunta, että lihasta on tullut jokaisen arkiruoan raaka-aine.

5. Vastuullinen kuluttajuus rakentuu lapsuudessa

Monissa kaupunkilaisissa perheissä vanhemmat ovat itsekin hyvin etääntyneitä eläintuotannosta. Jos asia on kaukana perheen arjesta, lapselle saattaa valjeta hyvin myöhään mitä ne jauheliha tai broileri oikeasti ovat. Osa vanhemmista välttelee aiheesta puhumista, kaunistelee asioita tai jopa valehtelee lapsilleen, koska arvioi todellisuuden olevan liian ikävä kuultavaksi. Mutta suojellaanko lapsia jo liikaa ja pidetään pumpulissa? Se on ongelma siksi, että vastuulliseen kuluttajuuteen kasvaminen edellyttäisi keskustelua, jossa lapsi alkaa vähitellen saada eväitä omaan ajatteluunsa ja eettisten valintojen tekemiseen. Edes kouluissa lapsille ei kerrota totuutta, sillä koulukirjoissa annetaan maataloudesta täysin vääristynyt, siloiteltu ja satukirjamainen kuva. Sekä EU, Eläinten hyvinvointikeskuksen raportti että MMM:n asettama maa- ja metsätalousministeriön asettama tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta ovat ottaneet kantaa aiheen opetuksen tärkeyteen kouluissa. Mutta onko mitään tapahtunut? Siksi tartuimme aiheeseen Christel Rönnsin kanssa ja teimme Nakki lautasella kirjan. Toivottavasti se on avuksi, kun perheissä pohditaan mistä lautasella oleva nakki oikein on ja oliko sillä hyvä elämä.

Christel Rönnsin kuvitusta kirjasta Nakki lautasella.

Christel Rönnsin kuvitusta kirjasta Nakki lautasella.

Nakki lautasella mediassa: ”Realismi toimii kuin häkä”

Nakki lautasella, kansi: Christel Rönns

Nakki lautasella, kansi: Christel Rönns

Kokoan tähän poimintoja kirjan vastaanotosta mediassa. Lastentietokirjamme on arvioitu mm. Keskisuomalaisessa ja Savon Sanomissa (yhteinen arvio), Suomen Kuvalehdessä, Talouselämässä, Mindo-,  Lukujonossa- ja Sininen keskitie -blogeissa.

Helmet-kirjaston sivuilla kerrotaan kirjasta ja sen tekemisestä kivasti. Samalla annoin vinkit omista lastenkirjasuosikeistani! Olen käynyt Ylen Aamu-tv:ssä puhumassa kirjasta ja siitä, miten lapsille voi kertoa lihan alkuperästä. Yle Puheen radio-ohjelmassa on hieman pidemmin samasta aiheesta. Kiitos myös Radio Helsingille kiinnostavasta ja hauskasta keskustelusta!

Päivitän tätä sivua sitä mukaa kun juttuja tulee lisää! Tässä muutama sitaatti kirja-arvioista:

”Lappalainen onnistuu tekemään saman kuin palkitun Syötäväksi kasvatetut -kirjankin kanssa: hän kirjoittaa suomalaisten maatilojen arjesta realistisesti ja kiihkottomasti. Nakki lautasella -kirjassa hän tekee sen vielä lapsille sopivalla tavalla. Eläinten tappamisella ei mässäillä, mutta sitä ei myöskään peitellä. Mielestäni on hienoa, että vihdoin tällainen tietopaketti ruoantuotannosta on tehty lapsillekin. Kirjan kruunaa Christel Rönnsin sympaattinen kuvitus.” Lukujonossa-blogin Sanna Ruoho

”Kirja on asiallinen, eikä mässäile eläinten kurjuudella. Puhtaat faktatkin ovat hurjia, ja arastelen lukea kirjaa lapsille. Nelivuotias kysyy monta kertaa, miksi. Miksi poikatiput tapetaan? Miksi vasikat viedään emonsa luota pois heti syntymän jälkeen? Eikö se ole surullista? Tavallisesti lapset törmäävät tällaiseen tietoon aikaisintaan teini-iässä, mutta miksi oikeastaan? Kirja ei usuta kasvissyöntiin, mutta kehottaa miettimään, miten eläimet ovat eläneet. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja kivasti kuvitettu, ja se tarjoaa paljon uutta tietoa lapsille, varmasti aikuisillekin.” Elina Venesmäki, Suomen Kuvalehti

”Kirja on selkeä, ja hauskan kuvituksen ansiosta lukijasta tuntuu kuin olisi itse – aikuisena tai lapsena – mukana eläinlääkäri-isän ja hänen kahden lapsensa kierroksella navetassa, sikalassa ja kanalassa. Samalla vahvistuu tekijöiden viesti siitä, että eläimen tulee tuotantoeläimenäkin saada elää eläimen arvoista elämää. Jos näin on, ei nakkikastikkeenkaan syöminen tunnu niin pahalta. Keijukais- ja vampyyritarinoiden jälkeen todellisuuteen pohjautuva tarina toimii kuin häkä.” Talouselämä-lehti, Eija Pöysä

”Kirjan julkaisutilaisuudessa mainittu “kaunistelematta ja kauhistelematta” kuvaa julkaisua hyvin. Piirretyissä kuvissa näkyy emakkohäkkejä, lehmiä parsinavetassa sekä kymmenien tuhansien lintujen kanaloita. Kirja ei kuitenkaan mässäile eläintuotannon ikävillä asioilla, vaan on enemmänkin tietopaketti lapsille tuotoeläimistä ja eläimistä yleensäkin. Siinä tutustutaan myös esimerkiksi lehmän mahoihin ja kananmunien syntyyn.” Reetta Laamo Mindo-blogissa

”Kirja koostuu hauskoista proosateksteistä, selkeistä tietoiskuista sekä värikkäästä ja humoristisesta kuvituksesta, joka erinomaisella tavalla myötäilee niin tarinaa kuin tieto-osuuttakin. Lappalaisen teos on upea osoitus siitä, että kuvakirja voi olla myös vahva, eheä ja kiinnostava tietokirja. […] Teos sopii mainiosti vanhempien ja lasten yhteisiin lukuhetkiin, sillä se herättää varmasti pienessä lukijassa kysymyksiä. Kyllähän me suurin piirtein tiedämme, mistä ruokamme tulee, mutta harvemmin mietimme sen eettisyyttä.” Marja Welin, Keskisuomalainen & Savon Sanomat

”Kirja on oikein hieno lasten tietokirja ja kuvitus on taattua Rönns -laatua. Kirja ei kuitenkaan ole  mikään jatkuvaan lukuun päätyvä kirja/ iltasatukirja, vaan sellainen jonka äärelle saavutaan harvemmin mutta silloin kun siinä ollaan, ollaan sitten ajatuksella. Todella hyvä keskustelua herättävä kirja ja tätä voisi kyllä käyttää hyvin oppimateriaalina. Mielekkääseen ja selkeään asuun aseteltu tieto on usein oppijalle motivoivampaa tiedonhakua kuin ankeuttajateokset. Usein kaipailen tietokirjoihin realistisia valokuvia, mutta toisaalta Rönnsin kuvitus on mukavan realistista, eikä esimerkiksi possuilla ole pöksyjä jalassa, joten se istuu kauniisti tekstin vakavuuteen ja antaa sille paremmin lähetyttävyyttä kohderyhmässään, eikä muutu näin liikaa oppikirjamaiseksi. Pitänee vielä kuitenkin alleviivata, että kirjassa on kaiken kaikkiaan hyvä tunnelma, vaikka aihepiiri vetääkin välillä kovin vakavaksi!” Sininen keskitie -blogi

”Uskaltaako lapselle kertoa, mistä nakit tulevat?”

Olen viime aikoina miettinyt aika paljon sitä, miten vanhemmat perustelevat lapsilleen lihansyöntiä ja mitä eläintuotannosta lapsille kerrotaan. Kun lapsi tajuaa että lautasella oleva nakki on ollut pala eläintä, mitä lapsen päässä tapahtuu ja miten me aikuiset siihen reagoimme? Tämä olisi kiinnostava tutkimusaihe! Miten teidän perheessänne asiasta on puhuttu ja millä seurauksin? Esitän blogitekstin lopuksi joitakin kysymyksiä ja arvon vastanneiden kesken kaksi kappaletta Nakki lautasella -kirjaa. Osallistu siis keskusteluun!

Minua haastateltiin tällä viikolla Yle Puheessa ja juttu sai netissä otsikon: ”Uskaltaako lapselle kertoa, mistä nakit tulevat?” Kysymys paljastaa oikeastaan meistä ja eläintuotannosta hirvittävävän oleellisen seikan. Tunnustamme itsekin, että eläintuotanto on jotain niin kamalaa ja arveluttavaa, että lapsi järkyttyisi jos tietäisi koko totuuden.

Oikeastaan kysymykseen on monta hyvin erilaista vastausta riippuen vastaajan omasta taustasta – ja siitä miten yksityiskohtaisesti ja inhorealistisesti nakkien alkuperäistä aikoo kertoa. Lapsia ei tietenkään kannata ahdistaa liian rankoilla asioilla ikätasoon nähden. Mutta vaalien jälkeen Suomessa on puhuttu paljon kuplista, eli siitä miten kansa on jakautunut elämäntapojensa ja arvojensa pohjalta erilaisiin todellisuuksiin. Myös tässä kysymyksessä on havaittavissa jyrkät ääripäät.

Monissa kaupunkilaisissa perheissä vanhemmat ovat itsekin hyvin etääntyneitä eläintuotannosta. Jos asia on kaukana perheen arjesta, lapselle saattaa valjeta hyvin myöhään mitä ne jauheliha tai broileri oikeasti ovat. Näin kävi esimerkiksi meidän retkellämme kirjan tausta-aineistoa kootessa. Kerroin takapenkillä istuville lapsille, miten munivat kanat ja lihantuotantoon jalostetut kanat ovat erilaisia ja elävät erilaisissa paikoissa. Yksi lapsista sai oivalluksen ja tokaisi: ”Ai broileri on kanaa!” Hän ei vain ollut tullut koskaan ajatelleeksi, mitä broileriksi kutsuttu ruoka on, eikä asiaa oltu selitetty.

Ristiriitaa vielä pahentaa se, miten saduissa eläimet inhimillistetään ja esitetään söpöinä eläinvauvoina. Jos lasten eläinkuva on peräisin lastenohjelmien puhuvista pörröeläimistä ja vierailusta kotieläinpihalle, kuilu todellisuuteen kasvaa valtavaksi. Jos mikään ei valmista kohtaamaan eläintuotannon arkea, se voi olla lapselle kovin iso ristiriita kerralla pureskeltavaksi.

Lastenkirjan onnellinen possu rypee tietysti pihalla mudassa. Kuva teoksesta Viirun ja Pesosen kylvöpuuhat (1990).

Lastenkirjan onnellinen possu rypee tietysti pihalla mudassa. Kuva teoksesta Viirun ja Pesosen kylvöpuuhat (1990).

 

Valokuvaaja Jo-Anne McArthurin kuva suomalaisesta sikalasta Eläintehtaat.fi-sivustolta. Kuva edustaa sivuston "siisteimmästä" päästä olevaa valikoimaa, mutta havainnollistaa tuotannon arkirealismia likaisuudessaan ja virikkeettömyydessään.

Valokuvaaja Jo-Anne McArthurin kuva suomalaisesta sikalasta Eläintehtaat.fi-sivustolta. Kuva edustaa sivuston ”siisteimmästä” päästä olevaa valikoimaa, mutta havainnollistaa tuotannon arkirealismia likaisuudessaan ja virikkeettömyydessään.

Osa vanhemmista välttelee aiheesta puhumista, kaunistelee asioita tai jopa valehtelee lapsilleen, koska arvioi todellisuuden olevan liian ikävä kuultavaksi. Tiedän myös perheitä joissa lapsi on kieltäytynyt syömästä lihaa kuultuaan mitä se on. Ei siis ihme, että moni pelkää lasten hankalia kysymyksiä. Mutta suojellaanko lapsia jo liikaa ja pidetään pumpulissa? Se on ongelma siksi, että vastuulliseen kuluttajuuteen kasvaminen edellyttäisi keskustelua, jossa lapsi alkaa vähitellen saada eväitä omaan ajatteluunsa ja eettisten valintojen tekemiseen.

Toinen ääripää ovat maaseudulla elävät perheet, erityisesti ne joissa tuotetaan eläimiä tai joissa joku perheenjäsen metsästää. Tulen itsekin sellaisesta perheestä. Asuin suuren osan lapsuudestani setäni maitotilan naapurissa. Kun oli pieni, siellä oli vielä lihakarjaa. Minulle on normaalia, että meidän keittiönpöydällä paloiteltiin naudan takaneljännestä. Näin jo pienenä, miten ukkini nylkivät metsästämiään jäniksiä (tai useimmiten kyllä isompia serkkujaan eli rusakoita).

Jos kasvaa sellaisessa ympäristössä, ruoan alkuperä on jatkuvasti esillä. Lapsi oppii pitämään omaa elinpiiriään ja vanhempiensa toimintaa normaalina ja hyväksyttävänä. En muista koskaan varsinaisesti järkyttyneeni mistään näkemästäni eikä äitinikään muistanut, että asia olisi noussut esiin. Mutta omassa elämänpiirissäni näin vain aikansa mittapuulla erittäin hyvin hoidetun maitotilan. En tiedä miten olisin reagoinut emakkohäkkeihin tai häkkikanaloihin. Eläintuotannossa oli paljon sellaista mistä järkytyin ja mitä en voi hyväksyä, kun aikuisena aloin ottaa asioista selvää.

Maalla asuvien perheiden todellisuus näkyy joissakin kommenteissa, joita ihmiset ovat esittäneet kirjaamme liittyvien uutisten perässä. Yksi esimerkki: ”Noooh, itse oon lapsesta asti seurannu ja auttanu isää palottelemaan, nylkemään ja tekemään jauhelihaa hirvestä, ja niistä melko verisistä muistoista ei ole mitään traumoja tullut. Ehkä lapsia _saattaa_ kauhistuttaa teollisessa lihantuotannossa nimenomaan se teollisuus, mutta epäilen, ja oon sitä mieltä, että lapsilta ei missään nimessä kannatta peitellä mitään. ”Mmmömömmöö, mutta meidän kultamussukka Korianteri-Viljami-Viherpippuri-Kullannuppu ei saa nähdä teuraaksi joutuvia/kuolleita eläimiä!””

Tässä toisessakin mallissa on ongelmansa, etenkin jos lapset kasvavat vain ajattelemaan eläimiä elintarvikkeiden raaka-aineena. Samalla olisi tärkeää muistaa opettaa empatian ja vastuullisuuden merkitystä. Kuinka monessa maataloudesta elantonsa saavassa lihansyöjäperheessä käydään keskustelua eläinetiikasta ja siitä, millaisissa olosuhteissa eläinten pitämistä vanhemmat pitävät hyväksyttävänä? Jos oma isä poltaa vasikoiden sarvet ilman eläinlääkärin tuomaa kivunlievitystä, kuinka moni lapsi alkaa kasvaessaan kyseenalaistaa edellisen sukupolven toimintatavat?

 ***

Palataan alkuperäiseen kysymykseen. Ensimmäinen vastaukseni on: Tietysti uskaltaa kertoa, miksi ei! Lapset ovat fiksuja, eikä lapsille saa valehdella. Osassa perheistä lasten kanssa on totuttu keskustelemaan avoimesti vaikealtakin tuntuvista aiheista. Kyse on myös siitä, että lapsille täytyy osata kertoa asioista kehitystasolle sopivalla tavalla. Aivan kaikkia karmeimpia tuotannon yksityiskohtia ei varmasti kannatakaan kertoa. En esimerkiksi näyttäisi pienelle lapselle Oikeutta Eläimille -järjestön kuvaamaa materiaalia, koska kuvat ahdistavat ja järkyttävät itseänikin. Ei pienille lapsille voi näyttää karmeimpia uutiskuvia sodasta tai muistakaan kriiseistä.

Nakki lautasella -kirjassa olemme tehneet parhaamme kertoaksemme eläintuotannosta juuri kohderyhmälle sopivalla tasolla ja oikealla tavalla. Tasapainon löytäminen oli vaikeaa ja jouduimme tekemään monia linjanvetoja tekstin muotoilusta ja kuvituksesta. Me tekijät mietimme näitä kysymyksiä omassa päässämme ja keskenämme – kustantamo ei sensuroinut asiassa millään tavoin.

Christel Rönnsin kuvitusta kirjasta Nakki lautasella.

Christel Rönnsin kuvitusta kirjasta Nakki lautasella.

Ja sitten tullaan siihen toiseen vastaukseeni: Ei, ihan kaikkea ei voi kertoa. Emme voineet laittaa kaikkea mukaan tähän kirjaan koska moni Suomen laissa hyväksytty ja eläintuotannossa normaalina pidetty asia on vain liian kamala lapsille kerrottavaksi. Esimerkiksi kerromme kyllä kirjassa, että vasikoiden sarvien alut poltetaan. Mutta kirjassa sen tekee eläinlääkäri, toisen lapsihahmon isä jonka mukana lapsihahmot kiertävät. Näin kirjan vasikka saa asiallisen kohtelun. Sen sijaan jätämme kertomatta, että suuri osa maitotiloista hoitaa kivuliaan toimenpiteen itse ilman kivunlievitystä. Olisi liian rankkaa kertoa lapselle, että pienelle eläimelle aiheutetaan kolmannen asteen palovamma, poltetaan kuumalla kolvilla luuhun asti – eikä kivusta välitetä niin paljoa että kutsuttaisi eläinlääkäri! Vastaavia esimerkkejä olisi useita.

Nakki lautasella kertoo tavallisesta suomalaisesta eläintuotannosta enemmän ja realistisemmin kuin mikään muu lastenkirja aiemmin. Otimme pitkän harppauksen perinteisten lastenkirjojen pihalla kuopsuttavista kanoista ja mudassa rypevistä possuista. Mutta ihan kaikkea lapsillekaan ei voi kertoa.

Kuten alussa lupasin, lopuksi on luvassa joitakin kysymyksiä. Kerro omista kokemuksistasi blogin kommenteissa ja voit osallistua kirjan arvontaan! 17.5. mennessä vastanneiden kesken arvotaan 2 kappaletta Nakki lautasella kirjaa.

  1. Kirjan vastaanotto perheissä tietysti kiinnostaa meitä kovasti. Mitä piditte kirjasta ja millaista keskustelua se kotonanne herätti?
  2. Miten olette kertoneet lapsille siitä mitä lautasella oleva liha on ja millaisia reaktioita se on herättänyt?
  3. Miten olette ylipäänsä keskustelleet eläintuotannosta ja millaisia ajatuksia tämä pohdintani aiheesta herätti?

Christel Rönnsin matkassa: Nakki lautasella kuvitukset myynnissä

Kuvittaja Christel Rönnsin mielestä Nakki lautasella -kirjan kuvittaminen oli tavallista vaikeampaa kahdesta syystä. Rönns on kuvittanut yli 60 lastenkirjaa, hän on kokenut ja palkittu ammattilainen. Silti tässä projektissa riitti haastetta. Tulos on aivan upea, mutta lue mitä valintoja kuvittaja joutui matkalla pohtimaan!

Ensimmäinen haaste oli tyylin valinta. Tietokirjan kuvitus ei saisi olla liian tyylitelty ja sarjakuvamainen koska se etäännyttäisi todellisuudesta. Mutta jos realistisessa tyylissä mennään tarpeeksi pitkälle, olisi sama käyttää valokuvia. Miten siis piirtää eläimet juuri oikealla tavalla? Toiseksi oli kysymys siitä, mitä kaikkea lapsille voisi näyttää. ”Mietin sitä sitä erityisesti sikalan ja häkkikanalan kohdalla, etteivät kuvat saisi mennä liian rajuiksi”, Rönns kertoo.

Kuvittaja Christel Rönns Nakki lautasella -kuvituksen parissa.

Kuvittaja Christel Rönns Nakki lautasella -kuvituksen parissa.

Teknisestikin esimerkiksi emakkohäkin ja lypsyrobotin piirtämisessä riitti työtä, sillä Rönns halusi kaiken näyttävän juuri oikealta. ”Valokuvasin maatilaretkien aikana paljon ja tutkin tarkkaan myös netistä hakemiani kuvia”, Rönns sanoo. Kuvitustyöhön kului neljä kuukautta. ”Yhden aukeaman tekemiseen meni pari-kolme päivää taustatöineen.”

Aluksi Rönns piirtää luonnoksen lyijykynällä. Sitten hän piirtää sen puhtaaksi valopöytää vasten toiselle paperille ja skannaa tämän version tietokoneelle. Koneella hän käsittelee kuvasta mustarajaisen ääriviivapirroksen. Tulostettuna ne näyttävät värityskirjan sivuilta. Seuraava työvaihe onkin värittäminen ja sen Rönns tekee mangapiirtäjienkin suosimilla tusseilla joilla saa aikaan myös maalisiveltimen kaltaista jälkeä. Lopulta valmiit kuvat skannataan taas tietokoneelle kirjan taittamista varten ja mukaan liitetään tekstit.

Katso videolta miten Christel Rönns piirtää possun:

Alkuperäiset kuvitustyöt myynnissä – osta tauluksi possu, lehmä tai kana!

Nakki lautasella -kirjan kuvitusten originaaliversiot ovat myynnissä. Eläinkuvat sopivat vaikkapa lastenhuoneen seinälle tai maatalous- tai eläinjärjestön neuvotteluhuoneeseen, koululle tai työpaikan ruokalaan!

Isot kuvat 160 euroa, pienemmät 70-60 euroa (hintoihin lisätään postituskulut). Jos haluat tehdä kaupat, ota yhteyttä: christel.ronns (at) iki.fi tai tee tilaus alla olevalla lomakkeella. Saat gallerian suuremmaksi klikkaamalla kuvia. Kunkin työn hinta on merkitty kuvatekstiin.

Kuvien luvaton kopiointi ja käyttö on kielletty. Lehdistökäyttöön tarkoitetut isommat pressikuvat saat kustantamon kautta, kiitos!

”Se että niitä oli niin paljon!” – Aitoja kommentteja lasten suusta

Mitäköhän lapset sanoisivat emakkohäkeistä? Miten he reagoisivat nähdessään häkkikanalan? Mietin Nakki lautasella -kirjan repliikkejä. Tuntui pöljältä ryhtyä arvailemaan lasten kommentteja eläintuotannosta. Toimittajana olen tottunut kirjoittamaan tekstini haastatteluiden ja havainnoinnin perusteella – siis hankkimaan tietoa, en keksimään. Joten satuilemisen sijaan päätin hankkia aitoa materiaalia.

Kiersimme kuuden lapsen kanssa neljällä maatilalla. Kävimme sikalassa, kanalassa, maitotilalla ja broilerihallissa katsomassa miten eläimet elävät. Kuvittaja Christel Rönns teki muistiinpanoja kamera kädessään, eli tallensi miltä eläimet, niiden karsinat ja rakennukset näyttivät. Minä kirjoitin ylös lasten kommentteja ja havaintoja. Kirjaan päätyikin lasten suusta kuultuja oikeita kommentteja.

Avuksi tuli kummitätini Leenan luokka eräästä espoolaisesta koulusta. Mukanamme retkillä olivat Juho, Nea, Karla, Elina, Louna ja Julianne. Kiitos mukana olleille antoisista retkistä! Kiitos myös maatilojen isännille ja emännille vieraanvaraisuudesta ja siitä, että päästitte meidät tutustumaan tiloihinne!

Juhon, Nean ja Karlan kanssa sikalassa. Lasten mielestä possut olivat tietysti söpöjä.

Lasten mielestä possut olivat tietysti parasta sikalassa.

Isoin yllätys lapsille tuntui olevan se, miten paljon eläimiä maatiloilla on. Ennen retkiä moni ajatteli, että eläimiä saattaisi olla joitakin kymmeniä. Kun juttelimme menomatkalla lasten odotuksista, osa arveli maatilan olevan kotieläinpihan kaltainen paikka jossa olisi possuja, kanoja ja lampaita samassa paikassa. Etenkin broileritilan kymmenettuhannet linnut tekivät lapsiin vaikutuksen. ”Se että niitä oli niin paljon”, henkäisivät lapset paluumatkalla, kun kysyin mikä jäi mieleen broilereista.

Parasta oli tietysti eläinlasten näkeminen. Sikatilalla lapset halusivat pitää pieniä possuja sylissä. Broileritilalla linnut olivat 11 vuorokauden ikäisiä, eli vielä melko liikkuvaisia ja söpöjä (verrattuna siihen miltä ne näyttävät 38 vuorokauden iässä). Maitotilalla lapset pääsivät syöttämään vasikoita tuttipullosta. Limaisuus ei haitannut, kun vasikoiden karkea kieli kutitti lasten sormia!

Maitotilalla lapset pääsivät syöttämään pieniä vasikoita tuttipullosta.

Maitotilalla lapset pääsivät syöttämään pieniä vasikoita tuttipullosta.

Jännitin hieman etukäteen, miten pahasti kaupunkilaislapset järkyttyisivät nähdessään tavallisia suomalaisia maatiloja. Olisiko haju aivan ylitsepääsemätön asia, jota lapset jäisivät yökkäilemaan? Yllättävää kyllä, kukaan ei tuntunut erityisesti järkyttyvän. Hajuunkin kaikki tottuivat nopeasti. Siinä missä oma silmäni huomaa häkeissä olevien emakoiden lapapaiseet ja kovan betonin, possut varastivat lasten huomion. Emakoiden häkissä olemisenkin lapset tuntuivat hyväksyvän ikäväksi kompromissiksi, kun isäntä selitti häkin suojaavan possuja litistymiseltä emakon alle. Se osoitti aikuisen merkityksen auktoriteettina. Lapsen olisikin vaikeaa kyseenalaistaa aikuisen sanat. Sillä on valtava rooli, minkä esimerkin me annamme lasten vanhempina siitä, miten eläimiä pitäisi kohdella, mikä on normaalia ja hyväksyttävää.

Jälkikäteen kysyin lapsilta oliko eläinten oloissa heidän mielestään jotain ikävää, vai onkohan niillä hyvä elämä. Sen arvioiminen tuntui olevan vaikeaa. Esiin nousivat kuitenkin ne emakkohäkit ja munivien kanojen häkit. Lapsetkin ajattelivat, että eläinten olisi parempi olla vapaana. Häkki onkin sellainen konkreettinen asia, joka lapsen on helppo hahmottaa ongelmaksi. Possujen kastroinnista tai muista rajummista eläinten hyvinvointiongelmista en ryhtynyt selittämään.

Sain maatilaretkiltä kiinnostavaa materiaalia ja paljon pohdittavaa. Tiesin, että tässä kirjassa vaikeinta olisi oikean tasapainon löytäminen siinä, miten asiat lapsille esitetään. Syötäväksi kasvatetut -kirjaani on kiitetty erityisesti sen tasapainoisesta ja analyyttisesta kuvauksesta, jossa ongelmat kerrotaan kauhistelematta ja kaunistelematta. Ratkaisu on havainnoimisessa ja asioiden näyttämisessä ilman, että ryhtyisin moralisoimaan.

Saman ratkaisun teimme Nakki lautasella -lastenkirjassa. Retkillä en luenoinut lapsille eläinten hyvinvoinnin ongelmista enkä kauhistellut eläinten oloja heidän kuultensa. Se ei ole minun tehtäväni, vaan ne keskustelut käydään perheiden sisällä. Kirjassa näytämme tavallisia suomalaisia maatiloja ja kuvaamme lasten retkeä niillä. Tavoitteena on tarjota tietoa ja näyttää mistä ruoka tulee. On hienoa, jos kirja tarjoaa apua perheille aiheesta keskustelemiseen. Mutta tämän kirjan tehtävä ei ole tuomita kenenkään kulutusvalintoja.

Vaikka oma fiilikseni keväisistä retkistä oli ristiriitainen, ainakin lapsilla oli hauskaa! Sää helli ja ajelimme peltomaiseman halki mukavassa auringonpaisteessa. Paluumatkalla syödyt jäätelöt kruunasivat lasten retken.

Kirja on jo kaupoissa ja tiistaina 28.4. juhlimme virallisia julkkareita. Myös retkillä mukana olleet lapset pääsevät vielä vappuisiin bileisiin! Kirjaa voi tilata esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta, Akateemisesta tai Infosta.

Helmikuussa 2015 pääsimme uudelle retkelle kuvatessamme tätä videoa Nakki lautasella -kirjan markkinointia varten. Katso video retkestämme maitotilalle Inkooseen!