Bloggaajat nielivät Atrian broileritilojen viherpesun

Lihatalon vastuullisuusviestintä on vaikea laji. Se kääntyy helposti viherpesuksi, tai ainakin näyttää siltä. Jos olisin ruokabloggaaja, olisin harkinnut kahteen kertaan ennen kuin olisin tarttunut Atrian tarjoukseen tehdä sisältöyhteistyötä Perhetilan broilerin mainostamiseksi. Silti viisi bloggaajaa tarttui kutsuun, kävi Atrialle lintuja kasvattavalla tilalla, vieraili yhtiön Nurmon siipikarjateurastamolla ja kirjoitti näkemästään blogissaan.

Atria sai viestinsä läpi: bloggaajat toistivat yhtiön väitteet lintujen hyvinvoinnista ja tuotannon eettisyydestä. Osassa blogiteksteistä oli hyvinkin realistista ja maalailevaa, rehellistä kuvausta teurastamolta ja kriittistäkin pohdintaa. Kriittisinkin bloggaaja kertoi kuitenkin lopussa, että juuri Atrian Perhetilan broileri päätyy nyt kauppalistalle.

Olen kirjoittanut aiemmin Atrian Perhetilan broilerin hämäävästä nimestä ja tuotannon ongelmista blogissani täällä ja täällä. Keskeisimpiä ongelmia ovat jalostuksen ja nopean kasvun aiheuttamat terveysongelmat. En nyt ryhdy toistamaan näitä argumenttejani vaan keskityn tähän caseen.

Kun kyse on eläintuotannosta ja lihaksi kasvatettavien eläinten hyvinvoinnista, puhutaan yhteiskunnallisesti kuumasta keskustelunaiheesta. Se ei ole sama kuin kävisi kotimaisen lastenvaatevalmistajan tehtaalla katsomassa syksyn villahaalareiden valmistusta. Sen bloggaajatkin saivat huomata, sillä he ovat joutuneet puolustamaan kirjoituksiaan sosiaalisessa mediassa muun muassa tässä Facebook-keskustelussa ja Twitterissä. Myös Voiman bloggaaja kritisoi kampanjaa. Bloggaajista Emmi Nuorgam julkaisi jo blogissaan puolustuspuheenvuoronkin.

Atrialta ruokabloggaajien kutsuminen tuotantoaan katsomaan oli hyvä veto. Broileritilat ovat jo hygieniasyistä hyvin suljettuja paikkoja, mutta lihayhtiöt ovat olleet nihkeitä vierailulupien myöntämisen kanssa myös maineriskien vuoksi. Edes toimittajien on ollut työlästä päästä katsomaan broilerien tuotantoa. Vierailuilla on aina mukana lihatalon ”päällystakki” tai useampia ja etenkin kuvaamista kasvatushallissa ja teurastamolla rajoitetaan. Näin on ollut tähän asti kaikilla vierailuillani sekä Atrian että HK Scanin kanssa toimiessa. Niinpä ruokabloggaajien kutsuminen näyttäisi olevan merkki uudenlaisesta avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä, halusta näyttää kulutajille että ”hei, eihän tässä ole mitään salattavaa vaan päinvastoin toimintamme on ensiluokkaista”.

Kannattaa muuten huomata, että kuvat broilerihallista eivät ole bloggaajien itsensä ottamia vaan valokuvaaja Timo Aallon. Atria palkkasi saman kuvaajan yhdelle omalle keikalleni ja yhtiön viestintä valitsi kuvat jotka minulle lähetettiin. Näin todennäköisesti on toimittu nytkin.

Bloggaajien retkelle osallistuminen johtui todennäköisesti ihan aidosta halusta tutustua ruoantuotantoon ja nähdä asiat omin silmin. Uskon heidän olleen vilpittömiä teksteissään. Mutta tällaisessa sisältöyhteistyössä on useita ongelmia.

Jos vastaavalla retkellä olisi ollut journalisti, hän olisi haastatellut juttua varten myös puolueetonta eläinlääkäriä, hyvinvointitutkijaa ja todennäköisesti kuullut myös eläinsuojelujärjestöjen kannan aiheesta. Ammattitoimittaja ei kirjoita yrityksen mainospuheita sellaisenaan. Blogeissa ei tietenkään ole kyse tutkivasta journalismista eikä blogeilta tulisi sellaista edellyttää. Bloggaajat kertovat avoimesti että kyseessä on sisältöyhteistyö. Silti tällä kertaa raja hämärtyy tekstin muodon vuoksi. Bloggaajat panevat itsensä likoon, kirjoittavat reportaasimaisesti kuvausta retkestään ja antavat silminnäkijätodistuksen. Mutta näkökulma ja esitetyt faktat ovat mainoksen maksaneen yrityksen valitsemat.

Yksi tärkeimpiä syitä ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttämiseen on se, että asiaan perehtyneenkään toimittajan on vaikea tehdä johtopäätöksiä eläinten hyvinvoinnista vain omiin havaintoihin perustuen. Hyvinvointi on monisyinen kokonaisuus, jonka arviointiin on kehitetty esimerkiksi Welfare Quality -mittariston kaltaisia analyysivälineitä. Kuluttajan joka näkee ensimmäistä kertaa elämässään elävän broilerin, on mahdotonta oikeasti päätellä kokeeko hänen näkemänsä eläin stressiä tai onko sillä hyvä elämä. Silti bloggaajat esittivät tällaisia väitteitä.

”Ennakkoajatukset muuttuivat aika lailla kaiken nähtyäni. Tilanpitäjät olivat tuikitavallisia ihmisiä. Ihmisiä,  jotka haluavat tehdä työnsä hyvin vuodesta toiseen ja olla ylpeitä tilastaan. Linnut näyttivät hyvinvoivilta ja virkeiltä. Stressaantunutta käytöstä ei ollut havaittavissa. Se seikka oli minulle ehkä tärkeintä.” Peggyn pieni punainen keittiö

Olen itse käynyt broileritilalla, sikalassa ja häkkikanalassa myös lapsiryhmän kanssa. Nämä vierailut opettivat sen, että ihmisen ennakkokäsitykset ja tieto eläimistä ohjaavat havaintoja ja kokemusta voimakkaasti. ”Omin silmin näkemisellä” ei välttämättä ole kovin suurta todistusarvoa jos meillä ei ole tietopohjaa jolla asettaa näkemämme kontekstiin. En kuitenkaan halua liikaa vähätellä tavallisen kuluttajan kokemuksen arvoa. Olen usein sanonut, että jokaisen maatilan pitäisi toimia niin hyvin, että sen pihaan voisi ajaa koska tahansa bussilastillisen kuluttajia. Tavallaan ruokabloggaajien tuominen maatilalle vastaa samaa asiaa. Tässä tapauksessa bloggaajien uskottavuus todistajina kuitenkin kärsii siitä että heille maksetaan – vaikka Atria olisikin antanut vapaat kädet kirjoittajille.

Tilavierailu vaikuttaisi olevan bloggaajille positiivinen yllätys. He kuvaavat yksityiskohtaisesti tuotannon olosuhteita ja ylistävät isäntäparin mukavuutta. Kirjoittajat toistavat Atrian usein käyttämiä argumentteja kuten sen että Suomessa broilereiden nokkia ei typistetä, täällä lintuja ei tarvitse lääkitä antibiooteilla ja linnuilla on enemmän tilaa kuin serkuillaan muualla Euroopassa. Tämä kampanja, kuten suuri osa Atrian vastuullisuusviestinnästä, on selvästi suunnattu tuontilihaa vastaan. Ja se onkin ihan oikein, sillä suomalaisessa broilerituotannossa moni asia oikeasti on paremmin. Kun puhutaan jäljitettävyydestä, lintujen terveydestä (ei salmonellaa, ei antibiootteja), hygieniasta ja tuoteturvallisuudesta, suomalaiset ovat vahvoilla. Mutta on väärä johtopäätös vetää siitä yhtäläisyysmerkit eläinten hyvinvointiin tai eettisyyteen.

Tuottajat toistavat usein väitettä, jonka mukaan eläin voi hyvin kun se on terve. Se ei ole koko totuus. Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta on määritellyt hyvinvoinnin näin:

”Hyvinvointi on eläimen kokemus sen fyysisestä ja psyykkisestä olotilasta. Eläimen hyvinvointiin vaikuttavat sen mahdollisuudet sopeutua ympäristön tapahtumiin ja olosuhteisiin. Jos sopeutuminen ei onnistu, tai aiheuttaa eläimelle jatkuvaa tai voimakasta stressiä, rasitusta tai patologisia muutoksia, eläimen hyvinvointi heikkenee. Eläinten hyvinvointiin voidaan vaikuttaa pito-olosuhteilla, hoidolla ja eläinjalostuksella.’’

Kysymys lajityypillisten käyttäytymismahdollisuuksien toteutumisesta ja eläimen omasta kokemuksesta sen fyysisestä ja psyykkisestä olotilasta on vaikeampi asia kuin pelkkä alhainen lintujen kuolleisuusprosentti. Sitä varten esimerkiksi Helsingin yliopistossa on eläinten hyvinvointitutkimusta. Mutta eläinten käyttäytymisen tutkimuksen lisäksi tarvitaan yhteiskuntatieteitä ja yhteiskunnallista keskustalua eläinetiikasta: millainen hyvinvointi on riittävää ja millainen eläintuotanto on eettistä? Onko se riittävästi että suomalaisessa tuotannossa osa asioista on paremmin kuin useimmissa muissa maissa? Minulle se ei riitä.

Blogitekstien herättämä keskustelu on kiinnostavaa ja tervetullutta. Toivottavasti kohu jälleen lisää ihmisten tietoisuutta siitä miten heidän syömänsä eläimet päätyvät lautasille. Mutta bloggaajien kivat retkikertomukset eivät ole koko totuus tuotannosta. Siksi tarvitaan myös journalisteja. Ja siksi on tärkeää että lihatalojen ja broilerihallien ovet ovat auki myös toimittajille.

Viisi teesiä eläimistä

Lastentietokirjamme Nakki lautasella on tuonut viime kuukausina jälleen useita haastattelupyyntöjä eri medioista. Vaikka kyse on lastenkirjasta, usein aikuisten toimittajien kanssa tulee puhuttua laajemmin eläinten hyvinvoinnista, elintarviketeollisuudesta ja esimerkiksi eläinsuojelulain uudistamisesta. Niinpä olen tullut jälleen pohtineeksi sitä, mitä oikeastaan haluan näistä asioista sanoa ja mikä on viestini. Päädyin tiivistämään ajatukseni viiteen teesiin.

1. Eläimet tarvitsevat hyvän eläinsuojelulain

Suomen piti saada uusi eläinsuojelulaki jo viime hallituskaudella, mutta uudistus siirtyi juuri aloittaneelle hallituskaudelle. Nyt hallituksen kokoonpano ja sen ohjelma näyttävät uudistuksen kannalta huolestuttavilta. Hallitusohjelmassa ei nimittäin mainita koko asiaa. Eläimet tarvitsevat ja ansaitsevat kunnianhimoisen ja modernin eläinsuojelulain. Vanha, vuodelta 1996 peräisin oleva laki ei takaa eläinten hyvinvointia. On monia sellaisia lainmukaisia ja normaaleina pidettyjä tuotantotapoja ja eläimille tehtäviä toimenpiteitä, joita ei voi hyväksyä ja jotka aiheuttavat eläimille kärsimystä.

Uuden lain pitäisi mahdollistaa nykyistä paremmin eläinten lajityypillinen käyttäytyminen eli esimerkiksi liikkuminen. Konkreettisesti se tarkoitaa esimerkiksi parsinavetoiden kieltämistä siirtymäajalla. Vielä toistaiseksi lehmiä saa pitää suuren osan vuodesta kaulastaan parteen kiinni kytkettyinä mikä estää liikkumisen, kehonhoidon, laumakäyttäytymisen ja heikentää lihaskuntoa. Myös emakoiden pitäminen porsitushäkeissä on vakava hyvinvointiongelma, joten niistä luopumisesta on voitava keskustella vakavasti. Eläimille tehtävät kivuliaat toimenpiteet kuten vasikoiden sarvien alkujen polttaminen ja porsaiden kastrointi ilman asianmukaista kivunlievitystä pitäisi kieltää. Otimme kantaa lakiuudistukseen ja jaoimme Syötäväksi kasvatetut kaikille kansanedustajille kustantamoni Atenan, Animalian ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton kanssa.

Yksi eläinsuojelulain tärkeimmistä yksittäisistä kohdista on kysymys parsinavetoiden kieltämisestä siirtymäajalla. Nykyisin lehmät saa sitoa kiinni parteen koko talvikaudeksi. Syötäväksi kasvatetut -kirjan kuvitusta, kuva Sirpa Räihä.

Yksi eläinsuojelulain tärkeimmistä yksittäisistä kohdista on kysymys parsinavetoiden kieltämisestä siirtymäajalla. Nykyisin lehmät saa sitoa kiinni parteen koko talvikaudeksi. Syötäväksi kasvatetut -kirjan kuvitusta, kuva Sirpa Räihä.

 2. Hyvinvointimerkki vaihtoehdoksi

Marketin lihatiskillä kuluttajalla ei ole todellisia vaihtoehtoja. Marinadien maut ovat epärelevantti erottautumiskeino, eikä lihatiskillä ole yleensä tarjolla mitään minkä hyväksyisin. Toistaiseksi luomu on ainoa valvottu järjestelmä joka tuo tiettyjä parannuksia myös eläinten oloihin (mm. ei emakkohäkkejä, vasikoiden nupoutuksessa aina kivunlievitys). Se ei kuitenkaan ole täydellinen eikä erityisesti eläinten hyvinvointia ajatellen rakennettu järjestelmä. Kauppoihin pitäisi saada hyvinvointimerkittyä lihaa ja free-range-tuotettuja tuotteita kuten muualla Euroopassa. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY valmistelee ehdotusta hankkeessaan, mutta asia on aivan alkutekijöissä ja on epävarmaa, miten merkin käytännön toteutus ja rahoitus onnistuisi. Missä viipyy vapaan possun liha? Nyt vain kananmunia ostaessaan kuluttaja voi äänestää kukkarollaan suoraan tuotantotavasta. Valvotun hyvinvointimerkin pitäisi mahdollistaa ulkoilu ja lajityypillinen käyttäytyminen. Samalla se tarjoaisi tuottajalle erottautumiskeinon ja lisäarvoa hyvinvointiin investoimisesta.

 3. Ruokayhtiöiden viherpesu hämää kuluttajaa

Mikään erilaisten tuotantotapojen edistäminen ei Suomessa etene, koska elintarviketeollisuus viherpesee – tai oikeastaan sinivalkopesee kaikkea kotimaista eläintuotantoa näyttämään jo riittävän hyvältä sellaisenaan. Edes luomun markkinointi hyvinvointiargumenteilla on yhtiöille vaikeaa, koska samalla ne dissaisivat tavallisia tuottajiaan ja myöntäisivät, että normaalituotannossa on heikompi hyvinvointitaso. Suomessahan ”kaikki on muutenkin melkein kuin luomua” ja ainakin paremmin kuin tuontilihassa! Yksi huolestuttava esimerkki tästä on sika-alan Laatuvastuu-merkki, joka tarkoittaa käytännössä vain suomalaisen tuotannon perustasoa, mutta jota markkinoidaan eettisyyden takaajana. Järjestelmässä on mukana noin 95 prosenttia suomalaisista sikatiloista, mikä kertoo jo kaiken oleellisen. Pahinta sumutusta on Atrian Perhetilan broilerin tyyppinen markkinointi, jossa tuottajan kasvoja käytetään takaamassa tuotannon eettisyyttä. Kyse on vain brändäämisestä, ei todellisista eroista tuotannossa. Alaa vaivaa kunnianhimottomuus ja protektionismi. Onneksi muutamilla pienillä toimijoilla riittää rohkeutta toimia edelläkävijöinä.

4. Vähemmän mutta parempaa

Syömme liikaa lihaa ja muita eläinperäisiä tuotteita. Se tarkoittaa, että eläimiä tuotetaan yhä enemmän. Esimerkiksi broilereita teurastetaan vuodessa noin 55 miljoonaa, 10 jokaista suomalaista kohti. Lihansyönnin kasvulla on suorat seuraukset eläinyksilöille ja niiden hyvinvoinnille. Suomalaisessa ruokakeskustelussa hinta on aivan ylikorostunut kysymys. Miksi haluamme aina vain halvempaa, vaikka samalla se tarkoittaa heikompia oloja eläimille? Meidän pitäisikin syödä vähemmän lihaa, eikä lihansyönnin lopettaminenkaan olisi pahitteeksi. Jos lihaa aikoo syödä, kannattaisi panostaa laatuun ja siihen, että voi olla varma siitä miten kyseinen eläin on elämänsä elänyt. Kun liha on näin halpaa, eläimille ei ole mahdollista tarjota olosuhteita jotka mahdollistaisivat niille edes jotenkin arvokkaan elämän. On täysin väärä kehityssuunta, että lihasta on tullut jokaisen arkiruoan raaka-aine.

5. Vastuullinen kuluttajuus rakentuu lapsuudessa

Monissa kaupunkilaisissa perheissä vanhemmat ovat itsekin hyvin etääntyneitä eläintuotannosta. Jos asia on kaukana perheen arjesta, lapselle saattaa valjeta hyvin myöhään mitä ne jauheliha tai broileri oikeasti ovat. Osa vanhemmista välttelee aiheesta puhumista, kaunistelee asioita tai jopa valehtelee lapsilleen, koska arvioi todellisuuden olevan liian ikävä kuultavaksi. Mutta suojellaanko lapsia jo liikaa ja pidetään pumpulissa? Se on ongelma siksi, että vastuulliseen kuluttajuuteen kasvaminen edellyttäisi keskustelua, jossa lapsi alkaa vähitellen saada eväitä omaan ajatteluunsa ja eettisten valintojen tekemiseen. Edes kouluissa lapsille ei kerrota totuutta, sillä koulukirjoissa annetaan maataloudesta täysin vääristynyt, siloiteltu ja satukirjamainen kuva. Sekä EU, Eläinten hyvinvointikeskuksen raportti että MMM:n asettama maa- ja metsätalousministeriön asettama tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta ovat ottaneet kantaa aiheen opetuksen tärkeyteen kouluissa. Mutta onko mitään tapahtunut? Siksi tartuimme aiheeseen Christel Rönnsin kanssa ja teimme Nakki lautasella kirjan. Toivottavasti se on avuksi, kun perheissä pohditaan mistä lautasella oleva nakki oikein on ja oliko sillä hyvä elämä.

Christel Rönnsin kuvitusta kirjasta Nakki lautasella.

Christel Rönnsin kuvitusta kirjasta Nakki lautasella.