Tietoa kirjailijasta

Elina Lappalainen (s. 1984) on toimittaja ja tietokirjailija, joka voitti esikoiskirjallaan sekä Tieto-Finlandian että Kanava-palkinnon. Lappalainen kiinnostui eläinten hyvinvoinnista kirjoittaessaan maatalousaiheista juttusarjaa Helsingin Sanomiin. Jyväskylän yliopistossa journalistiikkaa opiskellut Lappalainen on aiemmin ollut toimittajana myös Savon Sanomissa ja Keskisuomalaisessa.Tällä hetkellä hän työskentelee Talouselämä-lehdessä, missä hän seuraa erityisesti kasvuyrityksiä ja teknologia-aiheita.

Keväällä 2015 Lappalaiselta ilmestyy kaksi uutta kirjaa. Pelien valtakunta – Miten suomalaiset peliyhtiöt valloittivat maailman? (Atena) sekä Nakki lautasella – Mistä ruoka tulee? (Tammi). Lue lisää näistä kirjoista Lappalaisen uusilta kirjailijasivuilta www.elinalappalainen.fi!

Medialle: Arvostelukappaleita ja lehdistökuvia voi pyytää Atena-kustantamolta. Haastattelupyynnöt ja muut yhteydenotot: Hanna-Leena Soisalo, hanna-leena.soisalo@atena.fi, 010 4214 202.

Seuraa @ElinaLappalaine Twitterissä.

Elina Lappalainen, Kuva Heli Saarela

Elina Lappalainen, Kuva Heli Saarela

9 vastausta artikkeliin ”Tietoa kirjailijasta

  1. Hei!

    Ensiksi, kiitos mainiosta ja tervetulleesta kirjasta, ja onnittelut oikeaan osutetusta TietoFinlandia palkinnosta! Tilasin ja sain kirjasi joululahjaksi.

    Tätä näkemystä todella tarvitaan ja kaivataan – keskustelua ruuantuotannon etiikasta ja kestävyyskehityksestä, sen ”etiikka- tai kestävyysvajeesta”.

    Suuri osa meistä suomalaisista on vielä niin navettakansaa, että objektiivinen suhtautuminen tuotantoeläinten kasvatukseen on vaikeaa ja hidasta, jopa ahdistavaa, teemaan on vaikea ottaa analyyttistä etäisyyttä, ainakin 1920 – 1970 -luvuilla syntyneillä sukupolvilla, veikkaisin. Siksi nuoremman sukupolven vieraantumisessa lannanhajusta on myös jotain positiivista; se uskaltaa haastaa vanhoja perinteitä ja maatilameemejä. Toisaalta kirja toi esille sen reaalisen kehitysnäkymän, minkä jokaisen jauheliha-, kananmuna-, marinaadikoipipaketin ostajan tulisi tajuta; tuotantorakenne on muuttumassa, yksikkökoot kasvavat vauhdilla. Ja se muuttaa asioita sekä hyvässä, että pahassa, mutta myös uusien, inhimillisistä tekijöistä johtuvien riskien suhteen; kun farmarin voimat ja/tai osaaminen loppuu, tilanne näkyy ja tuntuu ihan eri tavalla kuin ennen pienissä yksiköissä.

    Yksi asia, mitä jäin kirjan luettuani toivomaan, oli: teollinen kalankasvatus ja sen sisällyttäminen kirjaan. Pussikalan kasvatus olisi ollut tarpeellinen ja täydentävä osuus kirjan kokonaisuuteen. Tietenkin, jos täydellisyyttä saa/voisi toivoa, myös porotalous kuuluisi joukkoon mukaan, tuotantoelämiähän nekin todellisuudessa ovat, vaikkakin melkovillinä luonnossa kasvavina poikkeuksellisia sellaisia.

    Hyvää jatkoa erinomaiselle työlle, toivottavasti näemme kirjalle jatkoa em. teemoista.

    Parhain terveisin,
    Tapio Anttonen

  2. Kiitos, kiva kuulla! Kalankasvatus olisi kyllä ollut hyvä olla mukana, mutta jostakin oli pakko karsia. Kaikkeen ei ollut aikaa tällä kertaa paneutua. Ajattelin vierailla kalankasvatuslaitoksella tänä keväänä ja kirjoittaa siitä blogissa.

    Mukavaa kevättalvea!

  3. Kiitos vastaukseasta – hienoa! Odotan kiinnolla, sekä näkemyksiäsi, että myös niistä seuraavia reaktioita.

    Voisi sanoa, että aihe sinälläänhän on erityinen, jopa erikoinen, suorastaan kummallinen; kalojen hyvinvointi on niin erikoinen ajatus, että sen esillenosto voi tuntua monesta jopa hämmentävältä. Veikkaan, että kalan hyvinvointi on tavan kansalaiselle (joihin myös luen itseni) niin outo asia, että jo sen kuvaaminen on vaikeaa, sillä jo käsitteet puuttuvat. Mitä on kalan hyvinvointi? Miten se näkyy? Miten todennamme sen? (muuten kuin ei-hyvinvoinnin, siis sairauksien, stressikäyttäymisen, kuolemisen jne. puuttumisena)

    Kalat jos mitkä, äänettöminä ja lähes näkymättöminä, ovat tuotantoprosessien armoilla aivan viime metreille saakka. Ja siksi kasvatuksen eettiset näkökohdat on erityisen helppo sivuuttaa. Ja onhan se toisaalta ymmärrettävääkin; poissa silmistä, poissa mielestä. Ja ketju jatkuu: poissa mielestä, poissa keskustelusta. Poissa keskustelusta, poissa toimenpiteistä.

    Alan lainsäädäntökin tuntuu unohtaneen kalat kokonaan ja on täysin vanhentunut tässä asiassa: keskeiset eläinten suojelua tai hyvinvointia koskeavat lait, kuten ”Eläinsuojelulaki (247/1996)”,
    ”Eläinsuojeluasetus (396/1996) ” sekä ”Valtioneuvoston asetus kansanterveyttä sekä eläinten ja kasvien terveyttä, taudeista ilmoittamista, eläinten hyvinvointia sekä eläinten tunnistusta ja rekisteröintiä koskevien täydentävien ehtojen valvonnasta (118/2010)” evät puhu kaloista juurikaan mitään, saatika tuotantokaloista. Ja kaikkein kuvaavinta on, että viimeksimainitussa eli Valtionneuvoston asetuksessa, jossa nimenomaisena kohteena on eläinten hyvinvointia koskevien täydentävien ehtojen valvonta, kalat (matelijoiden, mehiläisten ja nilviäisten ohella) on rajattu tuotantoeläin -määritelmän ja siten koko asetuksen ulkopuolelle.

    Vaikka eläintieteilijä voi (perustellustikin) väittää kalan olevan kehitykseltään/hermostorakenteeltaan jne. nisäkästä tai lintua alkeellisempi eliölaji, antaako se silti oikeutuksen olla ottamatta huomioon hyvinvointitekijöitä viljelykalojen kohdalla?

    Kuitenkin: teollinen ruokakalantuotanto on sekä merkittävää, että pysyvää liiketoimintaa.

  4. Kiitos Elina upeasta kirjasta, kilvan luimme mieheni kanssa kirjasi, se avasi silmät monessa asiassa. Olen kotoisin Nurmeksesta, (s. 1946) eihän tästä pitkä matka ole Siilinjärvelle. Äitini Hellin Elina, oli karjakko koulutukseltaan ja perheemme eli hyvin vaatimattomissa oloissa. Muistan niin elävästi, kun pikku possu ja vasikka tuotiin kasvamaan syksyksi karsinaansa. Pikku possu sai vilistellä sisällä lapsien iloksi ensimmäisen päivän ja pikku veljeni sanoi; kato äiti, sillä on silkkipöksyt ja mokkakengät. Muistaakseni perunan kuorilla, jauholla ja naapureissa säästetyillä leivänkannikoilla ne elukat syötettiin ja niinhän se tuli ennen joulua se surun päivä, kun Arvo tuli pyssynsä kanssa lopettamaan elikot, kyllä silloin äiti lähti itku silmissään jonnekkiin ystävänsä luokse. Liha turvasi koko talven perusruokatarpeen talveksi. Perunat, juurikasvit kasvatettiin itse, koko lapsilauma oli syksyt äidin mukana keräämässä marjat ja sienet metsistä. Vieläkin herahtaa vesi kielelle, kun jouluyönä hiivin leikkaamaan sitä ihanaa kinkkua, kuorrutettuna sinappihunnulla siihen karjalanpiirakan päälle, jossa oli paksulti oikeaa voita, ja kinkussa reippaasti läskiä, nam nam.
    Olenhan nähnyt tätä kotikarjaa elämäni varrella monenlaisessa ympäristössä vieraillessani lapsieni luona ympäri maailmaa, poikani Wekun luona Balilla kanat viettää elämäänsä paljon uhkapelivälineinä häkeissään ja tyttäreni Susanna Elinan luona ranskassa, joka asuu perheineen Belle-ile-en-merin saarella Bretagnessa. Olin viime talven Bellessä hoitamassa lapsenlapsiani. Kyllä oli ihana katsoa, kun lehmät, lampaat, vuohet ja kanat saa päivänsä viettää vapaana laitumilla, kun se on ympäri vuoden ilmastollisesti mahdollista. Saarella on 5500 asukasta ja pari isoa supermarkettia, joissa on upeat liha, kala ja äyriäistiskit ja voi herrajestas, että se ruoka on hyvää, kun kaiken lihan ja vihannekset voi myös ostaa suoraan tuottajilta. Se on täydellinen shokki, kun palaa taas kotimaahan ja alkaa taivastella S-marketissa niitä muovipakkausröykkiöitä ja miettiä, mitä einestä sitä pöytäänsä illaksi haalisi. Onneksi Nurmekseen tuli nyt ensimmäinen lähiruokamyymälä, josta saa lähellä kasvatettuja luomuvihanneksia ja nyt olemme saaneet jo nauttia tuossa Saramolla kasvatettua karitsanlihaa, joka kuljetetaan sieltä Iisalmeen palvattavaksi ja myös myymälässä on raakalihaa.

    Kiitos Elina vielä kirjasta, tekstisi on asiallista ja mukavaa luettavaa, älä lopeta kirjoittamista, kun sinulla on tuo sana hallussa ja paneudut noin perusteellisesti asiaan, tulemme kyllä seuraamaan innokkaana, mitä sinun kynästäsi seuraavaksi tulee.
    terveisin Leena ja Pekka

  5. Hei, kiitos mukavasta palautteesta! Monilla on muistoja kotieläimistä, jotka olivat lähes lemmikin asemassa. Voi olla, että niissäkin oloissa oli usein paljon parannettavaa, eläimillä ei nykystandardien mukaan ollut kovin ihmeelliset olot. Valitettavan usein niillä oli vetoisaa, märkää ja ahdasta. Mutta aika kultaa muistot ja käsitykset eläinten pidosta ovat muuttuneet paljon. Onhan koko Suomi ja ihmistenkin olot muuttuneet. Toisaalta monissa tuvissa eläimistä pidettiin varmasti yksilöllisesti hyvää huolta, mikä ei nykypäivän teollisessa tuotannossa ole mahdollista.
    Mukavaa syksyä!

  6. Moi Elina,

    Kiitos Syötäväksi kasvatetuista. Luin sen tammikuun aikana ja lukuprosessin aikana tajusin, etten tiennyt (kotimaisesta) tehotuotannosta juuri mitään. Ilahduin spontaanisti, kun jossain vaiheessa huomasin sen saaneen Tieto-Finlandian.

    Koin, että teoksen yksi teemoista oli kuluttajien valistaminen luomutuotannon eduista eläinten kärsimyksen vähentämiseksi. Muistan, että myös kritisoit luomua, mutta itse koen luomun monella tavalla ongelmalliseksi. Perinteisesti sitä mainostetaan normaalia parempana vaihtoehtona (vrt. Yle 20.11.2008: Torakat valtaavat kaupat http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/11/20/torakat-valtaavat-kaupat) ja pahimmillaan luomu vaikuttaa muodostuneen moderniksi anekaupaksi, jolla omatuntoa puhdistetaan, vaikka ostopäätös ei poista fundamentaalista ongelmaa tuotantoeläinten kärsimyksestä. Vähän kuin eco-auton ostamista perustelisi sillä, että kuluttaja tuli tehneeksi ympäristöteon (tietyssä mielessä kyllä, mutta suuressa kuvassa merkittävä ympäristöteko vaatisi esimerkiksi joukkoliikenteen suosimista). Vaikka kannatan luomua ja eco-ratkaisuja, niihin liittyy useasti hyvin paljon green washia, josta toki mainitsitkin. Nostamieni asioiden kohdalla voidaan tietenkin puhua näkemyseroista, mutta luomun ongelmallisuuteen liittyy myös käytännön puoli, joka tuli Syötäväksi kasvatetuissa esiin: luomuun siirtyminen ei useasti ole edes taloudellisesti mahdollista tai kannattavaa.

    Oikeastaan asia, josta halusin alun perin kirjoittaa, oli se päällimmäinen ajatus, jonka teos minussa herätti. Mikäli ajatellaan, että eläinten tehotuotanto perustuu eläinten näkökulmaa painottaen kärjistetysti kliiniseen sadismiin, kidutukseen, aivopesuun ja alistamiseen, niin mielestäni luomu ei tuo tähän oikeasti merkittävää muutosta (täysin sen perusteella mitä luin). Kun luin Syötäväksi kasvatetut, niin mieleeni jäi ajatus, että mikäli ihminen todella välittää tehotuotantoeläinten kohtelusta, niin hän jättää syömättä ne kokonaan, oli liha luomua tai ei. Monien mielestä se on radikaali ratkaisu, mutta omassa mielessäni se nousi ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi. Suomen olojen vertaaminen muihin maihin tarkoittaa vain, että Suomessa monet asiat tehotuotannossa tehdään inhimillisemmin, mutta onko lopputulos kuitenkaan inhimillinen. Virke päättyi tarkoituksella ilman kysymysmerkkiä.

    Olen itse elänyt kasvissyöjänä vajaan vuoden, mutta oma päätökseni on perustunut täysin siihen, että lihatuotantoon käytettävä energia kuormittaa maapalloa kohtuuttomasti. Esimerkiksi Wordwatch-instituutti nosti viimeisimmässä (tai sitä edellisessä) Maailman tila -julkaisussa seuraavat kolme asiaa, jotka parantaisivat merkittävästi ihmiskunnan ja maapallon kohtaloa: ehkäisyn käyttäminen, naisten oikeuksien parantuminen ja kasvisruokailun lisääntyminen. Suomalaisten näkökulmasta listassa ei pyydetä mahdottomia, vaikka viimeinen kohta herättääkin lihakeskeisessä kulttuurissa automaattisesti vastarintaa. Milloin tehotuotanto koskettaisi enemmistöä? Ehkä tehotuotantoeläimiksi tulisi vaihtaa kissat, koirat, hevoset, joutsenet, delfiinit ja apinat, mikäli kanan, sian ja lehmän kohtalot eivät kiinnosta. Oman lemmikin näkeminen osana kasvotonta tehotuotantokatrasta saattaisi pysähdyttää. Onko tekopyhää raivostua ainoastaan itsenäisyyspäivänä idioottien puukottamasta poliisihevosesta, kun samaan aikaan tulisi olla raivoissaan niiden tuhansien muiden nisäkkeiden systemaattisesta epäinhimillisestä kohtelusta tehotuotetuilla maatiloilla?

    Uskon, että olen melkoisessa vähemmistössä oman reaktioni kanssa ja ymmärrän näkemyksen, ettei esimerkiksi possua ja kotikissaa tulisi verrata toisiinsa, mutta Syötäväksi kasvatetut saa varmasti lukijan edes pohtimaan omaa ostokäyttäytymistään. Itselläni lukukokemus toi uusia, painaviakin ulottuvuuksia kasvissyöntipäätökseni eettisyyteen. Sivistysvaltiossa voisi kuvitella, että valtionpalkinnolla noteerattu tieto-julkaisu vaikuttaisi yhteiskuntaan mitattavalla tavalla, mutta tämä ajatus on nykymaailmassa utopiaa. Utopialta tuntuvat myös monet muut ajatukset, kuten yhden ihmisen siirtyminen kasvissyöntiin ja sillä taisteleminen maapallon kuormitusta vastaan – tai pyrkiä luomutuotteita ostamalla vaikuttamaan maanlaajuisesti eläinten oloihin. Tästä idealismista on hyvä pitää kiinni, sillä ilman idealismia toivottua muutosta ei edes ajatuksen tasolla voi tapahtua.

    Olisin järjettömän kiitollinen, mikäli voisit jossain vaiheessa perehtyä myös kalateollisuuteen (sekä kotimaiseen että tölkeistä ja kalatiskeiltä löytyviin ulkomaisiin mereneläviin) sillä samalla mahtavalla otteellasi, joka sisältää filosofiaa, historiaa, faktaa ja omaa pohdintaa.

    Kirjoitin sinulle, jotta voisin kiittää. Tarkoituksena ei ole haastaa ajatustenvaihtoon, olet varmasti joutunut käsittelemään monenlaista palautetta.

  7. Kiitos mieltä lämmittävästä palautteesta Otto! Mukava kuulla, että pidit kirjastani!

    Nostit Otto esille luomun. Kirjan jälkeen olen jatkanut luomun pohtimista myös täällä blogissa – ja olen esittänyt myös kritiikkiä luomujärjestelmää kohtaan. Se ei ole todellakaan täydellinen järjestelmä tai mielestäni paras ratkaisu. Valitettavasti on kuitenkin niin, että toistaiseksi se on ainoa valvottu kriteeristö, joka takaa eläimille paremmat olot tietyissä tärkeissä asioissa. Ensisijaisesti meidän pitäisikin vähentää lihankulutustamme. Mutta kun ostan lihaa, ostan sitä vain luomuna tai tiloilta joiden tuotantotavat muutoin tunnen hyvin ja voin hyväksyä. Toivottavasti tarjolle tulisi myös muita vaihtoehtoja, jotka ovat keskittyneet nimenomaan eläinten hyvinvoinnin parantamiseen – kunnianhimoisin tavoittein ja uskottavasti.
    Luousta olen kirjoittanut mm. näissä blogipostauksissani:
    http://www.syotavaksikasvatetut.fi/onko-luomulehma-onnellisempi-ja-5-syyta-miksi-luomu-ei-ole-tarpeeksi/
    http://www.syotavaksikasvatetut.fi/vaitteet-luomusta-ja-homeopatiasta-onko-koko-luomu-siis-humpuukkia/

    Olen samaa mieltä kanssasi monesta esittämästäsi huomiosta. Lihantuotanto teollisessa mittakaavassa on lähtökohtaisesti asia, jota on vaikea puolustella moraalifilosofisesti. Olen itsekin paininut asian kanssa. Kirjassani päädyin kuitenkin lähtökohtaan, jossa en pyri liian radikaaleihin ratkaisuihin. Koen että on tärkeää pyrkiä esittämään rakentavia ratkaisuja, jotka voisivat olla toteuttamiskelpoisia vallitsevassa yhteiskunnassa – jossa ruokakulttuuri on hyvin lihakeskeinen.

    Kalateollisuuden käsitteleminen on ollut suunnitelmissa ja tarkoitus oli käydä suomalaisilla kalanviljelylaitoksilla mahdollista lehtijuttua tai blogitekstiä varten. Ajan puutteen ja muiden projektien vuoksi se on kuitenkin siirtynyt. Kalastuksen ja kalaviljelyn vaikutukset ympäristöön, kalakantoihin ja kalojen hyvinvointiin ovat kiinnostava aihe!

  8. Tällä viikolla (44/2015) en ummistanut silmiäni kun katsoin MOT-ohjelman ”Kidu ensiksi, kuole sitten”, jossa oli kuvamateriaalia teurastamoista. Luomu ei tuo esille miten teurastamossa on eläintä kohdeltu. Kirjaasi en ole vielä ehtinyt lukemaan ja Googlessa on jos jotakin tilateurastamotietoja. Jos eläin antaa henkensä meidän ruokamme tähden, niin soisin että se olisi viimeiseen asti mahdollisimman stressitön ja kivuton. Näinpä kysyn sinulta, olisiko sinulla antaa sinun itsesi totema tilateurastamo / nettikauppa, josta voisin paremmalla omatunnolla ostaa lihaa?

  9. Olen viime aikoina miettinyt onko luomuliha oikeasti eettisemmin kasvatettua ja ilmeisesti se on. Tuo on minulle tärkeä tieto, kiitos siitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *