Illallisen etiikka – Tarjoilija, lautasellani on tunteva yksilö!

Ensimmäinen keskustelutilaisuus tietokirjailijana on takana. Puhuin esseisti Antti Nylénin kanssa Vallilan kirjastolla aiheesta Illallisen etiikka. Koska Nylén on tunnetusti tiukan linjan vegaani, ja minä olen lihansyöjä, jännitin etukäteen kuinka pahasti jäisin alakynteen lihansyöntiäni puolustaessani. Pelkäsin turhaan, sillä Nylén oli mainettaan huomattavasti kesympi keskustelija.

Enkä sitäpaitsi olisi voinut – tai halunnutkaan – kauheasti puolustella. Myönnän, että moraalifilosofisesti lihansyöjä on ahtaalla. Eläimet ovat tuntevia ja vähintään jollain tasolla tietoisia olentoja. Ne kykenevät mielihyvään ja kärsimykseen, niillä on kokemus omasta elämästään mukavana tai ikävänä. Monet eläimet ovat sosiaalisia, uteliaita, oppivaisia, ne voivat toimia epäitsekkäästi, opettaa tapoja jälkeläisilleen ja ne ymmärtävät lauman sosiaaliset normit ja hierarkian. Useimmiten moraalifilosofisissa teorioissa eläinten syömisen oikeutusta yritetään perustella ihmisen ja eläimen erilaisuudella – esimerkiksi ihmisen älykkyydellä, kyvyllä käsitteelliseen ajatteluun ja moraalisten valintojen tekoon. Mutta eläimissä ja meissä on paljon samaa. Se pakottaa kysymään, mihin eriarvoisuus lopulta perustuu.

Tämänkin illan keskustelussa nousi esiin kysymys, miksi tuotantoeläimet ja lemmikit ovat eri asemassa. Miksi syömme sikaa, mutta emme koiraa? Suosimme toista lajia toisen kustannuksella, mutta perusteetta. Pidämme itsestäänselvänä, että lemmikit ovat perheenjäseniä ja persoonia, joiden tunteet ja hyvinvoinnin otamme huomioon. Koira on mielestämme älykäs, oppivainen ja uskollinen. Sika on luultavasti yhtä älykäs, utelias ja seurallinen. Tiedän, että ajatus on monille lemmikkejään rakastavalle kauhistus: mutta jos olemme valmiita syömään sikaa, minusta meidän pitäisi olla valmiita syömään myös koiraa. Se olisi johdonmukaista koska niiden elämä on samanarvoinen. Se, että emme syö koiraa on vain kulttuuriimme liittyvä normi.

Lihansyönti on aina ollut osa perheemme ruokakulttuuria ja monet lempiruokani sisältävät lihaa. Siksi lihasta kokonaan luopuminen olisi melkoinen uhraus ja radikaali elämänmuutos. Mutta tieto lisää tuskaa ja kirjaprojektin myötä omakin syömiseni on muuttunut. Ostan aina jos mahdollista luomua ja tilaan lihaa suoraan pientuottajilta. Useimmiten lounasravintoloissa valitsen kala- tai kasvisvaihtoehdon. Syön aiempaa vähemmän lihaa, mutta panostan laatuun ja siihen, että voin olla varma eläinten hyvinvoinnin toteutumisesta. Jokaisesta kaupan lihatiskillä tehdystä valinnasta on tullut vaikea arvokamppailu jossa tunnen oman tietämykseni riittämättömäksi. Yksinkertaisempaa olisi ryhtyä kertaheitolla kasvissyöjäksi. Nylénillä on helpompaa, sillä hänellä on selkeä oppi josta pitää kiinni.

Hyväksyn kuitenkin eläinten tappamisen ja sen, että käytämme eläimiä ruoaksemme. En usko, että kuolema sinänsä on kovin ikävä asia. Tärkeintä on se, että eläin on elänyt hyvän elämän. Hyvään elämään kuuluu tietysti se, että olosuhteet ovat kunnossa, eläin on terve ja niin edelleen. Mutta oleellista on se, että eläimet saavat myös toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään ja että niille tarjotaan virikkeitä, ulkoilua ja mahdollisuus niille tärkeisiin mukaviin asioihin. Koska eläimet ovat tuntevia ja tiedostavia olentoja, niillä on omat tarpeensa ja kokemuksensa elämästä – ja sille on annettava arvo. Enkä tarkoita vain välinearvoa, jossa tuotantoeläimiä kohdellaan vain elintarviketeollisuuden raaka-aineena, vaan eläinten oman näkökulman kunnioittamista niiden itsensä vuoksi. Oma näkemykseni on, että eläintuotanto on hyväksyttävää, kunhan se takaa eläinten hyvinvoinnin. Se puolestaan vaatisi monia suuriakin muutoksia nykytuotantoon.

Eläinten tarpeiden huomioimiseen liittyviä näkemyksiä on esittänyt muun muassa tunnettu eläineetikko Peter Singer, joka korostaa eläinten intressejä eli tarpeita ja niiden kunnioittamista. Singner on utilitaristi eli seurauseetikko. Singerin mielestä ei ole perusteltua antaa eläinten intresseille pienempää painoarvoa kuin ihmisten intresseille. Keskeistä on jokaisen yksilön hyvinvoinnin maksimointi ja kärsimyksen minimointi. Toinen näkökulma on oikeusteoreetikko Tom Reganin ajatus, jonka mukaan eläimet on huomioitava niiden itsensä vuoksi koska ne ovat oman elämänsä subjekteja, tiedostavia ja tuntevia olentoja. Regan ulottaa yleensä vain ihmisoikeuksiin liittyvän itseisarvon myös eläimiin. Se tarkoittaa, että eläimillä on oikeuksia, joita emme saa loukata, myös oikeus elämään.

Kylmätiskillä liha on siististi vakuumipakkauksissaan, eikä se muistuta ikävästi siitä teollisesta prosessista, jonka läpi eläinyksilö kulkee päätyessään ruoaksemme. Usein välinpitämättömyys eläimiä kohtaan tuntuukin liittyvän siihen, että etäännytämme itsemme koko asiasta. Jossain kaukana hallissa elävät broilerit ovat vain massaa, jonka elämään on vaikea samaistua. Ja jos vallalla on käsitys, jonka mukaan eläimillä ei ole tietoisuutta tai tunteita, niihin samaistuminen voidaan leimata tunteiluksi ja eläinten turhaksi inhimillistämiseksi. Erilaisuuden korostaminen ja etäännyttäminen ovat tyypillinen tapa jolla eläinten – tai toisten ihmisten – julmaakin kohtelua voidaan vähätellä. “Kanalla on niin pienet aivotkin”, sanoi eräs tuottaja minulle. Silloin sen käytön moraalista oikeutusta ei joudu pohtimaan.

Suomalaisen filosofi Elisa Aaltolan tavoin ajattelen, että tunteet ja samaistuminen eivät ole humpuukkia, vaan välittämisen perusta. Kun huomaamme muiden muistuttavan itseämme, ymmärrämme ne arvokkaiksi. Samaistumisessa on kyse kyvystä ottaa huomioon muiden näkökulma ja välittää siitä. Silloin eettisellä toiminnalla on merkitys.

Esikoinen lähti matkaan, nyt jännittää

Nyt se on painossa. Olo on hieman levoton mutta helpottunut – ja samaan aikaan tiedän, että oikeastaan matka on vasta alussa. Ennen kuin kirja tulee ulos, käynnissä on jännittävä välitila. Syötäväksi kasvatetut (Atena 2012) ilmestyy lokakuun alussa Eläinten viikolla.

Olen taloustoimittaja, en eläinlääkäri tai hyvinvointitutkija. Niinpä tietokirja oli minulle hyvin samanlainen prosessi kuin minkä tahansa pitkän artikkelin kirjoittaminen, vain isommassa mittakaavassa.  Vierailin maatiloilla, haastattelin tuottajia ja asiantuntijoita ja sukelsin valtavaan määrään erilaisia eläimiä koskevia raportteja ja tutkimuksia. Tuloksena on journalistinen tietokirja – kirjallisuusgenre joka on Suomessa ollut kovin harvalukuinen.  Halusin päästää lukijan mukanani maatiloille ja teurastamoihin kosketusetäisyydellä, joten mukana on reportaasia paikan päältä. Halusin nostaa esiin eri näkökulmia, joten mukana on haastatteluita niin tuottajilta kuin eläinsuojelijoiltakin. Tarkoitus on lisätä kuluttajien ymmärrystä suomalaisesta maataloudesta, mutta myös analysoida, ottaa kantaa ja herättää keskustelua.

Selväksi tuli, että vaikka tietoa kertyi paljon, vielä jäi paljon asioita kattamatta. On myös paljon sellaista, mistä ei vain ole tietoa saatavilla. Kaikkea ei edes tilastoida ja kotimaista eläinten hyvinvointitutkimusta on vasta vähän. Tässä blogissa aion jatkaa asioista selvää ottamista ja kirjassa esiin nousseiden kysymysten pohtimista.

Se on oikeastaan kummallista, kuinka vähän kuluttajille suunnattua tietoa eläinten elämästä on saatavilla. Katsomme televisiosta dokumentteja leijonien elämästä savannilla, mutta meillä ei ole vastaavia ohjelmia suomalaisista tuotantoeläimistä. Sikojen, lehmien ja kanojen kanssa elämämme kuitenkin risteävät joka päivä. Suomessa teurastetaan vuodessa noin  55 miljoonaa broileria, 2,3 miljoonaa sikaa ja yli 260 000 nautaa. Jokainen näistä miljoonista on eläinyksilö, jonka elämään meidän kulutusvalintamme vaikuttavat. Siihen nähden tiedämme niistä hämmästyttävän vähän.

Eläinsuojelulain uudistustyö on alkamassa. Palaan tässäkin blogissa siihen, millaisia kehitystarpeita laissa mielestäni on. Viljan raju kallistuminen maailmalla uhkaa johtaa uuteen ruokakriisiin ja on vienyt suomalaiset lihantuottajat ahtaalle. On varmaa, että keskustelu ruoantuotannosta jatkuu tänä syksynä myös sillä rintamalla. Kilpailuvirasto ja työ- ja elinkeinoministeriö puolestaan pohtivat tahollaan tuottajien, teollisuuden ja kaupan välisiä valtasuhteita ja tulisiko ruokamarkkinoita säännellä enemmän. Sekin pitää ruoan otsikoissa. Kaikki nämä vaikuttavat eläinten oloihin suoraan tai välillisesti.

Nyt kun kirja on painossa, myös julkkarit ovat työn alla. Tarkoituksena on tehdä niistä kirjan näköinen tilaisuus eli keskusteleva. En usko, että hallussani olisi jokin lopullinen totuus eläinten hyvinvoinnista Suomessa. Näkökulmia on monia ja niistä on syytä käydä analyyttista keskustelua. Toivon, että tämän kirjan kautta myös itse eläimet nousisivat syksyn puheenaiheeksi.

Tämän kirjan luettuasi tiedät, miten ruokasi on elänyt

Suomalainen syö vuodessa keskimäärin 78 kiloa lihaa. Mielikuvissamme possut, vasikat ja tiput ovat suloisia eläinvauvoja, mutta ne päätyvät lautasellemme teollisina tuotteina: makkarana, lihapullina ja marinoituina suikaleina. Pohdimme ruoan alkuperää koko ajan enemmän, mutta samaan aikaan olemme vieraantuneet yhä kauemmas eläintilojen todellisuudesta.

Keskustelu tuotantoeläimistä on usein värittynyttä – vastakkain ovat aktivistit ja lihantuottajat. Syötäväksi kasvatetut kertoo suomalaisten nautojen, kanojen ja sikojen elämästä kaunistelematta mutta myös kauhistelematta. Tiesitkö esimerkiksi, että tuottaakseen tasaisesti maitoa lehmän on synnytettävä vasikka kerran vuodessa? Tai että broileri on jalostettu kasvamaan kuuden viikon mittaisen elämänsä aikana pikkutipusta jopa parikiloiseksi lihakimpaleeksi? Luomutuotteet ovat yhä suositumpia, mutta miten luomuleima todellisuudessa vaikuttaa eläinten hyvinvointiin?

Syötäväksi kasvatetut -teoksessa vieraillaan navetoissa, kanaloissa sekä sikaloissa ja annetaan ääni niin tuottajille, eläinsuojelijoille, hyvinvointitutkijoille kuin eläinlääkäreillekin. Lopuksi käännetään katse kuluttajaan: mistä tiedämme, onko syömämme eläin voinut hyvin?

Kirja ilmestyy lokakuun alussa 2012.