Viime kesästä lähtien minulla on ollut maatila, virtuaalinen sellainen. Pelaan nimittäin suomalaisen peliyhtiö Supercellin maailmanlaajuiseksi hitiksi noussutta Hay Day -maatilapeliä – siitä huolimatta, että todellisuuspakoisen söpö maatilakuvaus herättää minussa ristiriitaisiakin tunteita. Toisaalta Supercellin maalaisromanttisesa piirrosmaailmassa on jotain hauskaa ja viehättävää. En todellakaan olisi käyttänyt peliin niin paljon aikaa ja rahaa jos se ei olisi hauskaa ja koukuttavaa! Mutta ollaan hetki tosikkoja: onnistuuko maatilapeli kertomaan jotain ruoan matkasta lautaselle, vai pönkittääkö se vääriä mielikuvia?

Pelissä viljelen viljaa, soijaa, porkkanoita, tomaatteja ja muita kasveja. Rehutehtaassa valmistan ruokaa eläimille. Kasvatan lehmiä, sikoja, kanoja, lampaita ja vuohia. Ne tuottavat varastooni maitoa, munia, pekonia ja villaa. Näistä kaikista tuotteista voin valmistaa meijerissä kermaa, juustoa tai voita. Leipomoni paistaa leipää, pikkuleipiä ja, pitsaa, kakkuja ja muffinsseja. Minulla on popkornikone, mehukone, jäätelökone, kahvinkeitin ja kaikenlaisia ruoan ja muiden raaka-aineiden jalostamiseen tarkoitettuja rakennuksia pihallani. Myyn tuotteita ja saan siitä kultakolikoita.

Lempiesimerkkini pelin kummallisuuksista on se, miten pelissä tuotetaan pekonia. Sen sijaan että siat tapettaisi, ne laitetaan painekattilalta näyttävään sammioon suihkumyssyt päässään. Siellä hetken höyrystyttyään ne tupsahtavat hoikkina takaisin karsinaan ja pekonit ilmestyvät varastoon. Eihän kivoja possuja sovi pelimaailmassa tappaa! (“Suihkuun meneminen” teurastuksen kiertoilmaisuna tuo tosin mieleen jotain ikäviä tapahtumia ihmisten keskitysleireiltä…) Liha saadaan eläimistä. Miksi sitä siis kiertelemään, että ilman kuolemaa ei syödä lihaakaan? Tekopyhyys selittyy sillä, että pelin täytyy olla myös amerikkalaisten kuluttajien mieleen.

Entä mistä tietää, että peli-lehmät ovat valmiita lypsettäviksi? Ne istahtavat maahan utareet pystyssä.

Pellolta pöytään. Hay Day -peli näyttää ruoan polun raaka-aineista jalosteiksi. Jos jollekin oli vielä salaisuus, että vilja kasvaa maassa ja maito tulee lehmistä, peli konkretisoi ruokaketjua hyvin. Lähtökohta toki on se, että pelin maatila edustaa mennyttä maailmaa, jossa samalla tilalla on kanoja, lehmiä ja possuja ja takapihalla kasvatetaan omat vihannekset. Nykyajan maatalous on erikoistunutta ja keskittynyttä teollisuutta. Tämä on pientilan tuottamaa lähiruokaa, joka päätyy suoraan lähiseudun kauppaan ja koululle.

Maataloudesta jotain ymmärtävälle pelissä on useita häiritseviä yksityiskohtia. Kuten se, että lypsylehmien rehu on tehty vain maissista ja soijasta. Täysin väärä ja haitallinen ravinto lehmälle! Lehmän kuuluu syödä ruohoa laitumelta ja sen lisäksi tarjottu väkirehu tehdään viljasta, lähinnä ohrasta ja kaurasta. Yhdysvalloissa ainakin lihanaudat syövät kyllä maissiakin, ja juuri se aiheuttaa niiden pötsille ongelmia.

Peli-eläimet näyttävät viettävän onneksi suhteellisen hyvää elämää. Kanat ovat pihalle rakennetussa aitauksessa, missä ne pääsevät kuopsuttamaan maata. Luomukanoja siis! Munimista varten on oma koppinsa. Possut elävät idyllisesti ulkokarsinassa ja mudasta päätellen rypemäänkin pääsee. Lehmillä on kurjimmat olot verrattuna siihen, että oikealla maatilalla ne pääsisivät kesällä laitumelle, mutta nyt niillä on vain pieni karsina jonka nurmi on polkeutunut. Pelikenttää ei ymmärrettävästi voi kasvattaa niin, että lehmät saisivat oikean laitumen, mutta voisiko aitaukseen saada vehreän nurmen?

Maatilapelejä on toki paljon muitakin, tunnetuimpana niistä peliyhtiö Zyngan Farmville. Ei niissä muissakaan näytetä sikojen teurastamista, pidetä kanoja häkeissä tai kerrota että possut kastroidaan. Mutta onko se ongelma? Ei varsinaisesti. Näiden pelien tarkoitus on olla hauskaa viihdettä. Siihen söpö maalaisromantiikka istuu paremmin kuin arkirealismi. Todellista eläinten elämää kuvaava peli kääntyisi helposti sadistiseksi kauhupeliksi, joka ei enää sopisikaan perheen pienimmille. Vai mitä mieltä olette pelistä jossa vasikoiden sarven alut pitäisi polttaa kolvilla, possujen kiveksen leikata veitsellä ja lopettaa sairastunut lehmä ampumalla? Peliksi muutettuna todellisuus tuntuu kovin makaaberilta.

Pohdin vain, olisiko mahdollista yhdistää suomalainen peliosaaminen siihen, että eläinten elämästä oikeasti opetettaisi jotain? Yksi yritys opettavaiseen eläinpeliin oli tämä EU-hankkeessa toteutettu Farmland-peli. Se on todellinen eläinten hyvinvoinnin opetuspeli. Siinä opetellaan ruokkimaan vasikkaa oikealla rehulla, rakentamaan hyvä sikala ja torjutaan navetassa leviävää virusta. Ongelmana vain on toteutus: tämä jaksaa kiinnostaa vain hetken, ja ehkä vain opettajan pakottamana. Selaimessa toimiva peli on pelimekaniikaltaan vaikea, tylsä ja vanhentunut.

Tässä siis idea suomalaisille pelikehittäjille: tehkää peli, jossa oikeasti hoidetaan maatilan eläimiä! Jos joku tähän tarttuu, tarjoudun avuksi. Tai jos tiedätte muita hyviä maatalouspelejä, vinkatkaa!

Lisäys: Pelitutkija Vili Lehdonvirta nosti Facebookissa esiin hyvän huomion sanoessaan, että “pelit ovat myös media ja siten yksi tapa välittää ideologioita”. Hyvä täsmennys, tätähän juuri tarkoitin. Ei ole yhdentekevää millaista kuvaa maataloudesta populaarikulttuuri välittää. Onko maatalous söpöä maalaisromantiikkaa pihalla röhnöttävine possuineen vai teollista tuotantoa? Jos maatila ja eläinten elämä näytetään aina peleissä, elokuvissa ja kirjoissa onnellisena ja kauniina, ei se ainakaan lisää kuluttajien ymmärrystä siitä mitä oikeasti tapahtuu.