”E-läi-mis-tä saadaan ruokaa” – ja muita koulukirjojen nerouksia

“Lehmä on nau-ta-e-läin. Lehmä asuu na-ve-tas-sa.” Näin opettaa WSOY:n tokaluokkalaisille tarkoitettu ympäristö- ja luonnontiedon oppikirja. Kotieläimistä kirjassa on kahden aukeaman verran. Tekstit ovat niin selkokielisiä ja pelkistettyjä, että Pupu Tupunakin on vaikeampaa kirjallisuutta. Pahinta ovat kuitenkin kuvat. Oppikirjan sika asuu ulkotarhassa ja kanat tepsuttelevaat niityllä. Lapsille siis annetaan maataloudesta täysin vääristynyt, siloiteltu ja satukirjamainen kuva. Tiedoksi WSOY:lle ja oppikirjan tekijöille: Suomessa on vain 10 luomusikalaa joilla siat pääsevät ulos, lähes kaikissa muissa sikaloissa siat elävät sisällä karsinoissa. Yhä useammin kyse on yli tuhannen sian sikayrityksistä. Yleisin kanalatyyppi puolestaan on virikehäkkikanala.

WSOY:n ympäristö- ja luonnontiedon kirja ei kerro maatilan eläimistä juuri enempää kuin vauvoille sanojen opettamiseen tarkoitetut eläinkuvakirjat.

Kävin kotikaupungissani Kuopiossa kouluvierailulla Snellmanin alakoulussa. Pidin eri ikäisille lapsille kolme oppituntia eläinten elämästä suomalaisilla maatiloilla. Samalla kävin läpi koulukirjojen antia. Kakkosluokan lisäksi kotieläimiä käsitellään lähinnä neljännen luokan ympäristötiedon kirjassa – siinä onneksi sentään paremmin ja kattavammin. Mutta siinä on kaikki, mitä alakoulussa maataloudesta puhutaan, ellei aiheesta kiinnostunut opettaja tarjoa jotain virallisen opetusohjelman päälle.

Hunajamarinoidut broilerisuikaleet eivät kasva puussa. Tuotantoeläimet eivät ole lemmikkejä. Mutta monien lasten käsitys maataloudesta tuntui perustuvan lähinnä satukirjoihin ja vierailuihin perheen kanssa kotieläinpihalla. Ripaus realismia teki siis varmasti hyvää, mutta osaa koululaisista ajatus eläinten kuolemasta tuntui järkyttävänkin – ainakin hieman. Liha ei kuitenkaan ilmesty lautaselle eläintä tappamatta ja se on hyvä myös lasten oppia.

Kouluopetuksen heikkoon antiin maatalousasioissa on kiinnittänyt huomiota myös Eläinten hyvinvointikeskus (EHK) raportissaan. Myös maa- ja metsätalousministeriön asettama tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta otti kantaa eläinten hyvinvointiopetuksen lisäämiseen keväällä 2011: ”Tilojen määrä vähenee, mutta samalla eläinmäärät tiloilla kasvavat. Harvat lapset pääsevät enää tutustumaan tuotantoeläinten pito-olosuhteisiin. Lapsilla ei ole mahdollisuutta itse nähdä, millaisia eläimiä tuotantoeläimemme ovat ja millaisissa olosuhteissa ne elävät. Koululla onkin entistä suurempi vaikutus lasten eläintietouteen. […] Neuvottelukunnan näkemys on, että eläimiin liittyvää opetusta tulisi peruskoulussa ja lukiossa lisätä ja koulujen käyttämät eläintenpidon oppimateriaalit ja opettajien tiedot tulisi saattaa ajan tasalle.”

Otavan Koulun ympäristötieto -sarjassa nelosluokkalaisille kerrotaan eläimistä jo suhteellisen kattavasti.

Kun katsoo nykyisiä koulukirjoja, ei voi kuin yhtyä neuvottelukunnan näkemykseen. Toistaiseksi opetussuunnitelmassa ei puhuta eläinten hyvinvoinnista mitään. Kuitenkin esimerkiksi EU korostaa eläinten hyvinvointiin liittyvien asioiden opettamisen tärkeyttä. Komission mielestä kansalaisten tietämystä eläinten hyvinvoinnista on lisättävä jo lapsena, jolloin opetus on tehokkainta.

Opettajien kannalta ongelma on varmastikin opetusmateriaalin puute. Opettajan oppaat eivät juuri eväitä anna. Suuri osa internetistä löytyvästä materiaalista on tuottajajärjestöjen, kuten Siipikarjaliiton tai MTK:n tuottamaa – ja aina jossain määrin puolueellista (jos ei suorastaan menekinedistämismateriaalia). Nykytilanteessa sekin on silti parempi kuin ei mitään. Esimerkiksi Siipikarjaliiton sivuilla on perustietopaketti kanojen ja broilerien kasvatuksesta – vaikka tuotanto toki esitetään vain positiivisessa valossa. YouTubesta voi katsoa MTK:n tuottamia videoita suomalaisilta maatiloilta. Varsin realistisista videoista saa kohtuullisen peruskäsityksen tavallisista maatiloista. Tämä Maito ja Terveys -järjestön tuottama video näyttää maidon tien maatilalta meijeriin hauskasti ja tiiviisti. Video kertoo perusasiat, mutta on positiivisuudessaan samalla melkoista propagandaa. Videolla esitetty vasta rakennettu hieno pihattonavetta ei suinkaan edusta keskimääräistä maatilaa. Mutta kun koululuokat pääsevät yhä harvemmin tilavierailuille, videot tarjoavat ainakin pienen kurkistusikkunan maalle.

Eläinsuojelujärjestöjen, kuten Animalian ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton (SEY) sivuilta puolestaan löytyy eläintietoa toisesta näkökulmasta. Lokakuun alussa vietettävän Eläinten viikon teemana on tänä vuonna kana, ja sen kunniaksi SEY on tuottanut alakoululaisille tarkoitetun opetusvihkosen erilaisista kanaloista ja kanan elämästä. Tervetuloa kanalaan! – tieto- ja tehtäväpakettia voi tilata kouluihin ilmaiseksi. Opettajille avuksi on myös Ruokatieto-sivuston tuore materiaalipaketti, joka sisältää lyhyiden tekstien lisäksi videoita maatiloilta.

Eri lähteistä materiaalia poimimalla opettaja voi tarjota virallisia oppikirjoja laajemman kuvan siitä, miten meidän ruokamme on elämänsä elänyt. Ja vaikka osa materiaalista on jossain määrin värittynyttä, sellaisenakin se voittaa kevyesti oppikirjojen annin: ”Kana asuu ka-na-las-sa. Kana syö rehua. Kanasta saadaan ka-nan-mu-ni-a ja lihaa.”  Eikä saada. Broilerista saadaan lihaa ja broilerit asuvat broilerihallissa. Broileri ja muniva kana ovat aivan eri asia ja WSOY:n oppikirjan tekijöiden olisi syytä se tietää.

6 vastausta artikkeliin ””E-läi-mis-tä saadaan ruokaa” – ja muita koulukirjojen nerouksia

  1. Millään muotoa väheksymättä lapsille aiheesta suunnattavan opetuksen tärkeyttä, on todettava että meillä ei mielestäni ole varaa odottaa sukupolven vaihtumista jotta asioihin saadaan muutosta; luvattoman monella – väittäisin useimmilla – aikuisellakaan kun ei ole oikeasti hajuakaan miten ja mistä se ruoka tulee. Jos aloitetaan siitä että aikuisille opetetaan mistä ruoka tulee ja miten se kasvatetaan, ehkä sitten aikuisille tulee moraalinen tarve opettaa lapsillekin asian oikea laita?

    Täällä eräs hyväksi havaitsemani systeemi on ns Farm Day (http://www.farmday.com.au/) jossa maatilat ottavat kaupunkilaisperheitä päiväksi tai viikonlopuksi tutustumaan tiloilleen. Suomessa en ole vastaavaan konseptiin törmännyt; ehkä olisi syytä tuoda se sinnekin?

  2. Maatilat eivät voi nykyään ottaa vierailijoita vastaan, ellei näille ole tehty salmonellakokeita. Saattaa olla muitakin perusteita.Ennen saatoimme käydä oppilaiden kanssa maatiloilla ja pääsimme navettaankin, mutta hygieniasyistä se on ollut mahdotonta varmaan kymmenisen vuotta. Kotieläinpihat ovat eri asia, mutta ne eivät olekaan tuotantotiloja oikeasti.

  3. Maija-Leena: Olisihan tuo pitänyt arvata; yksi säädös lisää älyttömien säädösten kasvavaan joukkoon.. Olisi varsin mielenkiintoista tietää miten monta “saastumistapausta” esim. koululuokista on aiemmin navettoihin tullut – veikkaan että ei kovin monta. Päinvastoin voisin kuvitella että hygieniatasolla voi olla tapana lipsua suhteessa siihen että navettaa (tai muuta tilaa) olisi jatkuvasti tuttuja ja tuntemattomia pällistelemässä. Direktiivi on voinut poistaa sosiaalista kontrollia?

  4. Itseasiassa ei mikään direktiivi kiellä koululuokkien vierailuita maatiloilla. Kyllä maatiloilla saa käydä – etenkin maitotiloilla. Juuri äskettäin esim. Atria järjesti sikaloissa avointen ovien päiviä ja kuluttajie vietiin busseilla katsomaan sikaloita. Maitotiloilla puolestaan Valio ja Arla ovat järjestäneet lehmien laitumellelaskemisen tilaisuuksia joihin on avoimet ovet. Mutta koska maatiloja on yhä vähemmän, ja ehkä monet opettajatkaan eivät enää itse tunne maanviljelijöitä, tilakäyntejä on aiempaa vaikeampi järjestää. Monet tuottajat voivat suhtautua vierailuihin varauksellisesti ja vedota tautiriskeihin. Käytännössä kaupunkilaislapset jotka eivät käy muilla tiloilla eivät ole riskiryhmää kantamaan eläimiin tarttuvia tauteja. Broileritilat sen sijaan ovat oikeastikin aika suljettuja halleja. Linnut elävät hyvin eristettyinä ja tuottajatkin vaihtavat kenkänsä eteisessä aina halliin mennessään.

  5. Mielestäni vaikeampi tilanne vierailuihin on ihmisten suuri liikkuvuus maasta toiseen. Tuottajille on 48 tunnin sääntö. Jos on käynyt Pohjoismaiden ulkopuolella, niin omienkaan eläinten hoitoon ei saa osallistua 48 tuntiin kotiinpaluun jälkeen. Tällä yritetään välttää salmonellan tuontia kotieläintiloihin ulkomailta. Koskaan emme voi tietää, kuka perheistä on tullut edellisenä päivänä vaikka etelän lomalta ja että onko kaikki kunnossa.
    Meijerit ja teurastamot ovat vakuuttaneet kaikki sopimustilat salmonellavakuutuksella ja vakuutuksella on omat ehtonsa. Muistelen, että jos tuottaja päästää vierailijoita luvan perästä tuotantotiloihin, niin vakuutus ei välttämättä korvaa mahdollista salmonellan aiheuttamaa vahinkoa.
    Toimin itse aikoinaan maatilamatkailuyrittäjänä ja vuosittain kävi satoja lapsia tutustumassa maatilan eläimiin. Suurien ryhmien valvonta oli sitä sun tätä ja itse emme ehtineet joka paikkaan. Vähältäpititilanteita oli muutamia, kun hyvää hyvyyttään lapset kantoivat esim. jauhoja hiehoille. Lopetimme lasten navettavierailut liian stressaavina.
    Kannatan silti kuluttajien tietoisuuden lisäämistä elintarviketuotannosta. Hygieniasta ei voida tinkiä, niin uusia toimintamuotoja pitäisi innovoida.

  6. Tämäpä hyvä; joten Farm Day-tyyppiseen maatilavierailuun ei Suomessa ilmeisesti ainakaan laillisia esteitä ole?

    Valion & Arlan “laitumellelaskentatilaisuudet” sen sijaan kuulostavat enemmänkin PR-tempaukselta kuin oikeasti yritykseltä opettaa kuluttajille tuotantotiloista. Miksei pidettäisi sisällesulkemispäiviä samaan tapaan, ja esiteltäisi niitä ei-niin-kovin-isoja tiloja joissa lehmät kuukausitolkulla ovat? 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *