Illallisen etiikka – Tarjoilija, lautasellani on tunteva yksilö!

Ensimmäinen keskustelutilaisuus tietokirjailijana on takana. Puhuin esseisti Antti Nylénin kanssa Vallilan kirjastolla aiheesta Illallisen etiikka. Koska Nylén on tunnetusti tiukan linjan vegaani, ja minä olen lihansyöjä, jännitin etukäteen kuinka pahasti jäisin alakynteen lihansyöntiäni puolustaessani. Pelkäsin turhaan, sillä Nylén oli mainettaan huomattavasti kesympi keskustelija.

Enkä sitäpaitsi olisi voinut – tai halunnutkaan – kauheasti puolustella. Myönnän, että moraalifilosofisesti lihansyöjä on ahtaalla. Eläimet ovat tuntevia ja vähintään jollain tasolla tietoisia olentoja. Ne kykenevät mielihyvään ja kärsimykseen, niillä on kokemus omasta elämästään mukavana tai ikävänä. Monet eläimet ovat sosiaalisia, uteliaita, oppivaisia, ne voivat toimia epäitsekkäästi, opettaa tapoja jälkeläisilleen ja ne ymmärtävät lauman sosiaaliset normit ja hierarkian. Useimmiten moraalifilosofisissa teorioissa eläinten syömisen oikeutusta yritetään perustella ihmisen ja eläimen erilaisuudella – esimerkiksi ihmisen älykkyydellä, kyvyllä käsitteelliseen ajatteluun ja moraalisten valintojen tekoon. Mutta eläimissä ja meissä on paljon samaa. Se pakottaa kysymään, mihin eriarvoisuus lopulta perustuu.

Tämänkin illan keskustelussa nousi esiin kysymys, miksi tuotantoeläimet ja lemmikit ovat eri asemassa. Miksi syömme sikaa, mutta emme koiraa? Suosimme toista lajia toisen kustannuksella, mutta perusteetta. Pidämme itsestäänselvänä, että lemmikit ovat perheenjäseniä ja persoonia, joiden tunteet ja hyvinvoinnin otamme huomioon. Koira on mielestämme älykäs, oppivainen ja uskollinen. Sika on luultavasti yhtä älykäs, utelias ja seurallinen. Tiedän, että ajatus on monille lemmikkejään rakastavalle kauhistus: mutta jos olemme valmiita syömään sikaa, minusta meidän pitäisi olla valmiita syömään myös koiraa. Se olisi johdonmukaista koska niiden elämä on samanarvoinen. Se, että emme syö koiraa on vain kulttuuriimme liittyvä normi.

Lihansyönti on aina ollut osa perheemme ruokakulttuuria ja monet lempiruokani sisältävät lihaa. Siksi lihasta kokonaan luopuminen olisi melkoinen uhraus ja radikaali elämänmuutos. Mutta tieto lisää tuskaa ja kirjaprojektin myötä omakin syömiseni on muuttunut. Ostan aina jos mahdollista luomua ja tilaan lihaa suoraan pientuottajilta. Useimmiten lounasravintoloissa valitsen kala- tai kasvisvaihtoehdon. Syön aiempaa vähemmän lihaa, mutta panostan laatuun ja siihen, että voin olla varma eläinten hyvinvoinnin toteutumisesta. Jokaisesta kaupan lihatiskillä tehdystä valinnasta on tullut vaikea arvokamppailu jossa tunnen oman tietämykseni riittämättömäksi. Yksinkertaisempaa olisi ryhtyä kertaheitolla kasvissyöjäksi. Nylénillä on helpompaa, sillä hänellä on selkeä oppi josta pitää kiinni.

Hyväksyn kuitenkin eläinten tappamisen ja sen, että käytämme eläimiä ruoaksemme. En usko, että kuolema sinänsä on kovin ikävä asia. Tärkeintä on se, että eläin on elänyt hyvän elämän. Hyvään elämään kuuluu tietysti se, että olosuhteet ovat kunnossa, eläin on terve ja niin edelleen. Mutta oleellista on se, että eläimet saavat myös toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään ja että niille tarjotaan virikkeitä, ulkoilua ja mahdollisuus niille tärkeisiin mukaviin asioihin. Koska eläimet ovat tuntevia ja tiedostavia olentoja, niillä on omat tarpeensa ja kokemuksensa elämästä – ja sille on annettava arvo. Enkä tarkoita vain välinearvoa, jossa tuotantoeläimiä kohdellaan vain elintarviketeollisuuden raaka-aineena, vaan eläinten oman näkökulman kunnioittamista niiden itsensä vuoksi. Oma näkemykseni on, että eläintuotanto on hyväksyttävää, kunhan se takaa eläinten hyvinvoinnin. Se puolestaan vaatisi monia suuriakin muutoksia nykytuotantoon.

Eläinten tarpeiden huomioimiseen liittyviä näkemyksiä on esittänyt muun muassa tunnettu eläineetikko Peter Singer, joka korostaa eläinten intressejä eli tarpeita ja niiden kunnioittamista. Singner on utilitaristi eli seurauseetikko. Singerin mielestä ei ole perusteltua antaa eläinten intresseille pienempää painoarvoa kuin ihmisten intresseille. Keskeistä on jokaisen yksilön hyvinvoinnin maksimointi ja kärsimyksen minimointi. Toinen näkökulma on oikeusteoreetikko Tom Reganin ajatus, jonka mukaan eläimet on huomioitava niiden itsensä vuoksi koska ne ovat oman elämänsä subjekteja, tiedostavia ja tuntevia olentoja. Regan ulottaa yleensä vain ihmisoikeuksiin liittyvän itseisarvon myös eläimiin. Se tarkoittaa, että eläimillä on oikeuksia, joita emme saa loukata, myös oikeus elämään.

Kylmätiskillä liha on siististi vakuumipakkauksissaan, eikä se muistuta ikävästi siitä teollisesta prosessista, jonka läpi eläinyksilö kulkee päätyessään ruoaksemme. Usein välinpitämättömyys eläimiä kohtaan tuntuukin liittyvän siihen, että etäännytämme itsemme koko asiasta. Jossain kaukana hallissa elävät broilerit ovat vain massaa, jonka elämään on vaikea samaistua. Ja jos vallalla on käsitys, jonka mukaan eläimillä ei ole tietoisuutta tai tunteita, niihin samaistuminen voidaan leimata tunteiluksi ja eläinten turhaksi inhimillistämiseksi. Erilaisuuden korostaminen ja etäännyttäminen ovat tyypillinen tapa jolla eläinten – tai toisten ihmisten – julmaakin kohtelua voidaan vähätellä. “Kanalla on niin pienet aivotkin”, sanoi eräs tuottaja minulle. Silloin sen käytön moraalista oikeutusta ei joudu pohtimaan.

Suomalaisen filosofi Elisa Aaltolan tavoin ajattelen, että tunteet ja samaistuminen eivät ole humpuukkia, vaan välittämisen perusta. Kun huomaamme muiden muistuttavan itseämme, ymmärrämme ne arvokkaiksi. Samaistumisessa on kyse kyvystä ottaa huomioon muiden näkökulma ja välittää siitä. Silloin eettisellä toiminnalla on merkitys.

2 vastausta artikkeliin ”Illallisen etiikka – Tarjoilija, lautasellani on tunteva yksilö!

  1. Nostan kirjoituksesta ajatuksen, ettei kuolema sinänsä ole yksilön itsensä kannalta kovin ikävä, vaan eletyn elämän laatu on merkitsevä seikka. Ainakin omaa lihan syöntiin liittyvää moraalista ongelmaani se helpottaa, vaikka samantien voin myöntää että itselleni kuolema olisi kovin ikävä asia. Oma asenteeni johtuu siitä, että minulla on kyky ajatella tulevaisuutta ja siten käsittää tuska ja ikävä, jonka minulle läheiset ihmiset joutuisivat kokemaan, jos nyt sattuisin kuolemaan. Ilman tulevaisuutta tai kykyä käsittää tulevaisuus ei kuolemalla olisi väliä. Olisi kuulla muita näkemyksiä tähän.

  2. Kuolemassa on se ikävä, että me muut jäämme kuitenkin miettimään sitä elämästä pois jäänyttä potentiaalia kuolleen osalta. Kuolluthan ei aikaa tiedosta, eikä elämänsä laatua, on sitten eläin tai ihminen. Monet meistä sureekin kuollutta koiraa yhtälailla kuin isoisääkin.

    En ymmärrä miten helpottaa lihansyönnin moraalista ongelmaa se, että ei pidä omaa kuolemaansa ikävänä asiana. En minäkään pidä kuolemaa ikävänä asiana itselleni (ainakaan sitten kun olen jo kuollut!), mutta koen muiden kuolemia ikävinä asioina, vaikka se kaikille joskus tapahtuu. Enkä kuitenkaan näe, että minulla olisi oikeutta sitä olla aktiivisesti nopeuttamassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *