Kyllä, olen syönyt islanninhevosta – ja mistä lihakohussa olikaan kyse

Olin lomalla Afrikassa pahimman hevosenlihakohun velloessa myös suomalaisessa mediassa. Koska aihe kuitenkin pulpahtelee yhä pintaan ja olen itsekin kommentoinut sitä jo sosiaalisen median puolella, kokoanpa muutamia ajatuksia tännekin. Lihakohussa ei ole kyse siitä onko kyse hevosesta, vaan raaka-ainepetoksesta, alkuperämerkinnöistä ja tuoteturvallisuudesta.

Lihakohun keskiössä oli mm. Finduksen lasagne, jossa oli naudanlihan sijaan hevosta. Vitsinikkarit tietysti väkersivät näppärän vastamainoksen. Mutta mieluummin söisin kuvassa laukkaavaa hevosta, kuin suomalaisessa hallissa kasvanutta sikaa tai broileria. Lasagneen päätyneiden hevosten elinolosuhteet eivät varmasti olleet noin auvoiset.

Findus vastamainos

Kyllä, olen syönyt vapaana laitumella kasvatettua islanninhevosta hyvillä mielin. Islannissa hevosia arvostetaan ja uskon, että syömälläni hevosella on ollut hyvä elämä.  Harrastan ratsastustakin, eli sekään ei saa minua suhtautumaan hevosen syömiseen tabuna. Miksi saisi? Eläimen arvottaminen sen söpöyden tai mukavuuden perusteella syötäviin ja ei syötäviin on spesisismiä. Sen sijaan mahdollisesti lääkejäämiä sisältävää ja huonosti kohdeltua romanialaista kaakkia en söisi. Silloin on kyse eläimen hyvinvoinnista ja elintarviketurvallisuudesta.

Maija Aalto pohti Hesarin kolumnissa, että “laiskana lihansyöjänä en tiedä, miksi hevosen haukkaaminen olisi pahempi synti kuin porsaan tai naudan”. Ei sillä minusta olekaan eroa. Tärkeämpää on se, miten kyseinen hevonen, sika tai nauta on elämänsä elänyt. Mutta jos emme tiedä edes mitä lihaa syömme ja mistä se on peräisin, ei hyvinvoinnistakaan ole mitään takeita.

Kyse ei ole vain siitä, onko tuotteessa nautaa vai hevosta. Laajemmassa mittakaavassa kyse on siitä, että emme tiedä – ja useimmiten edes välitä – mistä ruoka tulee ja miten se on tuotettu. Vai vilkaisetko joka kerta metvurstipakkauksesta, sisältääkö se hevosta? Usein sisältää. Siksi väitänkin, että hevosenlihan syöminen sinänsä ei ole useimmille suomalaisille ongelma. Ja siksi moni kummastelee mistä kohussa on kyse.

Suomessa ongelma on ollut, että hevosia ei oteta useimmilla teurastamoilla vastaan ja lihasta maksettava hinta ei aina kata edes kuljetuskustannuksia, joten hevosen kuljetuksista, lopetuksesta ja hävittämisestä tulee taakka hevosen omistajalle. Aiheesta lisää esim. tässä Hevosalan osaamiskeskuksen selvityksessä (pdf). On tärkeää, että hevonen saa asiallisen lopun. Tuoreen raportin mukaan Ruotsissa puolestaan katoaa vuosittain jopa 9000 hevosta, jotka pätyvät ehkä elitarvikelaitoksille Keski-Eurooppaan, mistä niistä saa paremman hinnan. Eläinten katoaminen rekisteristä on ongelmallista myös niiden hyvinvoinnin valvonnan kannalta.

Todellinen ongelma on lihan alkuperän huijaamisessa, eli petoksessa raaka-aineista.  Se taas johtuu pitkistä alihankintaketjuista, joissa ruoan alkuperä hämärtyy. Ja siitä, että kuluttaja haluaa ostaa halpaa ja yritykset etsivät ympäri Eurooppaa halpoja lihaeriä raaka-aineiksi. Joten seurauksena on tämä. Yllätys? Ei. Kaupoissa on hyllymetreittäin tavaraa, joissa raaka-aineiden alkuperämaa ei ole merkitty. Tästä raaka-aineiden ketjusta oiva kuvaus oli Katja Gauriloffin elokuva Säilöttyjä unelmia.

Tuorelihassa alkuperämaa on kerrottava, valmisruoassa ei. Kuten tästä Hesarin NYT-liitteen jutusta kävi ilmi, ruoan alkuperämaa on usein hämärä ja puhtaasti kotimaista ruokaa on jopa vaikea löytää. Kun ruoka matkustelee, sen alkuperä hämärtyy. Brittilehti The Guardian laittoi datablogissaan kartalle hevosenlihan kauppareitit Euroopassa. Kannattaa vilkaista!

Euroopan komissio pyytää nyt kaikkia jäsenmaita tekemään dna-testejä lihatuotteille. Testeillä varmistettaisiin, etteivät tuotteet sisällä merkintöjen vastaisesti hevosenlihaa. Entä jos tämän lisäksi vaadittaisiin, että kaikkien raaka-aineiden alkuperämaat olisi pakollista merkitä? Pieniin pakkauksiin ei pitkiä listoja välttämättä mahdu, mutta sitä varten on esimerkiksi QR-koodit. Koodin kännykällä skannaamalla voisi päätyä tarkalle tuotetietosivulle.

Minä ainakin haluan tietää tarkkaan, mitä syön.

5 vastausta artikkeliin ”Kyllä, olen syönyt islanninhevosta – ja mistä lihakohussa olikaan kyse

  1. Eikös aika tarkkaan kaikissa tuotteissa ole jo viivakoodit, onko erillinen QR-koodi tarpeellinen? K-kaupallahan oli muutaman vuoden Plussa-asiakkaille Ravintokoodi-palvelu, jossa sai tietoa ostostensa ravintosisällöstä. Näköjään kyseinen palvelu on kuitenkin käyttäjien puutteessa suljettu.

    Sinällään mahdollisuus lisätiedon saamiseen olisi kyllä perin toivottava – samalla se antaisi mukavasti eväitä datajournalisteille. Kääntöpuolena ajatuksessa on sen jossain määrin eriarvoistava vaikutus: Yhdysvalloissa puhutaan, kuinka köyhien tavoitettavissa oleva ruoka lihottaa. Samaan tapaan puhelimella luettavien koodien käyttäminen tarkoittaisi, että tieto olisi saatavilla ainoastaan niille, joilla on siihen kykenevä puhelin ja sen käyttötaidot. Ei se toki tee ajatuksesta käyttökelvotonta, mutta virkamiessilmissä ehkä mahdottoman.

  2. “Sen sijaan mahdollisesti lääkejäämiä sisältävää ja huonosti kohdeltua romanialaista kaakkia en söisi”

    – Oletko käynyt Romaniassa? Minä olen. Romanialaiset ovat ihan tavallisia EU-kansalaisia ja kohtelevat hevosiaan pääsääntöisesti kuten ihmiset täälläkin. Tosin osa niistä on työkäytössä eikä monen suomalaishevosen tavoin ylilihavana pihattopossuna tai 20h/vrk tallissa seisovana, pumpulissa pidettynä lemmikkinä. Rikkaamman kansanosan ratsuhevoset ovatkin sitten erikseen, asuvat viimeisen päälle rakennetuissa hevosurheilukeskuksissa joita paikalliset kutsuvat talleiksi ja nauttivat elämästään kuten hevoset missä tahansa muussa EU-maassa. tietysti joukkoon mahtuu kaltoinkohtelua mutta siihen törmää yllättävän usein täällä Suomessakin.
    En ymmärrä, mikä erottaa Suomessa ja Romaniassa valvotuissa teurastamo-olosuhteissa lihatuotteeksi jalostetun hevosen toisistaan? Tosin olen vieraillut ko. maassa vain kahdessa teurastamossa, sinä varmasti tunnet nämä laitokset paremmin :).

  3. Myönnän, että näkemykseni Romanian hevosten kohtelusta perustuu pitkälti vain arvauksiin. Siksi käytänkin sanaa “mahdollisesti”. Jos hevosen alkuperä on pitänyt salata, liha ei varmaankaan ole parasta mahdollista, tai turvallisinta. Ja maassa jossa myös ihmisten kohtelu ja olosuhteet ovat valitettavan usein huonot, en pidä myöskään todennäköisenä että työhevosen olosuhteet olisivat aina mallikkaat. Joka tapauksessa: kun alkuperä on salattu, emme voi tietää ja valvoa.

    Ehkä luitkin tämän Hesarin jutun jossa jututettiin paikallisia hevosmiehiä? http://www.hs.fi/kotimaa/Romania+ei+suostu+syntipukiksi+lihakohussa/a1360646298002

  4. Mielenkiintoinen linkki, kiitos :)! Tämä oli mennyt minulta vallan ohi.

  5. Tuntuu ettei kukaan ole muistanut taannoista keskustelua hevosten teuraskuljetuksista. Suomessa sen taisi käynnistää Mtv3:n 45 minuuttia ohjelma: http://www.mtv3.fi/45minuuttia/jaksot.shtml/1212-teurashevosten-tuskien-tie/588966

    Halvan hevosenlihan käyttämisessä suurimman ongelman muodostaa nimen omaan hevosesta saatavan teuraskorvauksen ja lopputuotteen hinnan välinen epäsuhta. Kun vanha hevonen on “ongelmajäte”, siitä saatetaan hankkiutua eroon myymällä se välittäjälle, joka myy sen seuraavalle välittäjälle ja yhtäkkiä se vuosia hyvänä pidetty eläin matkustaa
    Puolasta Espanjaan rekan avovaunussa ja ajetaan hakkaamalla lahtarille (lihaketjussa jokainen porras joka etäännytään sen eläimen hoitajasta kohtelee eläintä esineellisemmin; tästä hyvä kuvaus Rhonda Wilkien Livestock deadstock kirjassa).
    Eli ongelma lihassa jonka alkuperää ja tuotantoketjua ei tunneta on nimenomaan eläimen hyvinvoinnissa.

    Lääkejäämä ym. elintarviketurvallisuuskysymykset ovat kysymyksenä keskeisempiä organisoituneessa lihantuotantoketjussa; siitähän tässä hevosenliha-asiassa ei varsinaisesti ole kyse, sillä halvin hevosenliha ei ole kasvatettu syötäväksi, vaan peräisin ihmisten työn ja harrastusten sivutuotevirrasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *