Hämäävä “perhetilan broileri” on hyvä syy vaatia reiluja merkintöjä

Viime kesänä mummo kutsui meidät lounaalle luokseen emmekä sopineet etukäteen tarkasti mitä syötäisiin. Hän uskoi olevansa huomaavainen, kun valitsi kaupan tiskistä Atrian Perhetilan broileri -paketin. “Minä ajattelin, että sinä söisit tätä kun se tulee perhetilalta”, mummo perusteli. Voi mummo kulta, ei se ihan niin mene! Samanlaista tehotuotantoa se on niissä halleissa, vaikka Atria brändäisi tuotteensa millä nimellä tahansa. Vaikka paketissa olisi broilerihallit omistavan perheen naamakuva, se ei muuta tuotantotapaa. En ole syönyt tavallista broileria vuosiin koska en pidä lintujen tuotantotapaa eettisenä.

“Lihan ja maidon merkinnöissä käytetään usein kuluttajaa hämmentävää kieltä. Se luo mielikuvia, että eläimiä on pidetty avarissa, luonnonmukaisissa oloissa, vaikka eläimet olisi kasvatettu tavanomaisilla tehotuotantotiloilla”, sanoo eläinten hyvinvointikampanjoija Sam White Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton tiedotteessa. Järjestö kampanjoi broilerinlihan merkintäjärjestelmän puolesta.

EU-komissio käsittelee broilerinlihan merkintöjä tänä kesänä. Kansainvälisen kampanjan tavoitteena on, että broilerille tulisi samanlaiset pakolliset tuotantotapamerkinnät kuin kananmunille. Kananmunissa merkinnät ovat lisänneet vaihtoehtoisten tuotantotapojen suosiota häkkikananmunien kustannuksella.

“Tehotuotetun broilerin keskimääräinen elinaika on 39 päivää. 90 prosenttia EU:ssa tuotettavista broilereista kasvatetaan tehotuotantotiloilla, joissa niillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan.

Nykyiset tuotantomenetelmät sekä jalostuksen tuottama nopea kasvu aiheuttavat broilereille vakavia terveysongelmia, kuten sydänsairauksia ja jalkavikoja. Valtaosa kuluttajista ei ole tiedostanut, miten suuria hyvinvointiongelmia broilerinkasvatukseen liittyy. Vaihtoehtoisilla tuotantotavoilla hyvinvointiongelmia voidaan korjata.” SEY

Olen tästä SEY:n kanssa täsmälleen samaa mieltä. Olen käsitellyt broilerituotannon ongelmia kirjassani, mutta myös tässä blogitekstissä. Ongelma on siinä, että toistaiseksi kaupoista ei saa muuta kuin tätä tehotuotettua hallibroileria. Merkintä kuitenkin toisi tuotantotavan avoimesti näkyville, jolloin lihayhtiöiden olisi vaikeampaa hämärtää sitä perhetilan tai Saarioisen Jyväbroilerin kaltaisilla termeillä.

Merkintöjä tärkeämpää kuitenkin on, että kuluttajalla olisi vaihtoehtoja. Kaupoista pitäisi voida ostaa myös luomubroileria ja ulkobroileria eli free range -tuotettua lintua. Sellaista, joka on saanut elää tehobroilereita pidemmän elämän (hitaampi kasvu on parempi terveydelle) väljemmissä oloissa ja päässyt osan ajasta ulkoilemaan. Osin tämä toive on toteutumassa pian, sillä Lallin Luomu -yhtiö on tuomassa syyskuussa kauppoihin L’Uomu Nokka -broilerituotteet. Yhtiön Facebook-sivuilla näkyy ensimmäinen kasvamassa oleva untuvikkoerä, mutta ulkoilemaan ne pääsevät vasta hieman vanhempina. Tarkoitukseni on käsitellä L’Uomu Nokka -tuotteita myöhemmin lisää ja vierailla tilalla katsomassa tuotantoa. Mutta kyse on siis Tanskan malliin tehdystä tuotannosta, jossa lintuina on pidempään eläväksi tarkoitettu Hubbard-rotuinen broileri, ei tavallisesti Suomessa käytetty Ross.

Surullista on, että Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja ei edelleenkään ole sisäistänyt laajempaa näkemystä eläinten hyvinvoinnista. “Jos lintu on terve, se voi meidän mielestämme silloin hyvin. Ja meidän linnut ovat terveitä ilman että niihin pumpataan koko ajan antibiootteja niin kuin jossain päin Eurooppaa tehdään”, Lea Lastikka sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa. Lastikan toistelema myytti eläinten terveydestä hyvinvoinnin mittarina on ammuttu useaan kertaan alas, viimeksi tässä artikkelissa.

Kyllä. Suomessa on muuta maailmaa terveemmät linnut eikä meillä käytetä antibiootteja. Broileriteollisuus vetää aina tämän kortin hihasta ja kuvittelee, että se suojaa kaikilta edistyksellisemmiltä eläinten hyvinvointia koskevilta vaatimuksilta. Onko liikaa vaadittu, että broilerikin voisi:

  • Olla jotain muuta kuin nopeakasvuiseksi ja lihaksikkaaksi jalostettu möhkäle, jonka terveys ja hyvinvointi kärsivät tehokkaaksi optimoidusta tuotannosta?
  • Elää väljemmin kuin 42 kiloa lintuja neliömetrillä?
  • Päästä ulkoilemaan ja toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan?
  • Ja voisiko broileriteollisuus suhtautua myös broileriin hieman empaattisemmin eläimenä, jolla on hyvä tai huono elämä ja kyky kärsiä? Nykyisessä tuotantotavassa asenne lintuun yksilönä tuntuu olevan samaa luokkaa kuin porkkanaan.
Tältä näyttivät 11 vuorokauden ikäiset broilerit tänä keväänä vierailullamme seuraavaa kirjaprojektiani varten.

Tältä näyttivät 11 vuorokauden ikäiset broilerit tänä keväänä vierailullamme seuraavaa kirjaprojektiani varten.

PS. Unohdin, että piti kommentoida myös Huttulan Kukon lanseeraamaa Naapurin Maalaiskana -brändiä. Kiitos kommentoijalle että muistutit siitä! Tässä vastaukseni:

Jyrki Sukulan brändillä myytävä Naapurin Maalaiskana tuli kauppoihin siinä vaiheessa kevättä, että elin täysin vauvakuplassa pienen nyyttini kanssa enkä oikein ehtinyt perehtyä siihen. Sen perusteella mitä olen lukenut, siinä on jotain parannuksia normituotantoon verrattuna. ”Naapurin maalaiskana” on silti aika hämäävä ja romantisoitua markkinointipuhetta.

Tämän Iltalehden jutun perusteella nämä ”maalaiskanat” tosiaan elävät pidempään eli 54-56 vuorokautta (normaalisti 39) ja kasvatustiheys on harvempi 32 kiloa lintua per neliömetri kun normaali on 42. Mutta sitä ei kerrota ovatko ”maalaiskanat kuitenkin samaa jalostusjätti Aviagenin Ross-broilerihybridiä kuin mukin kotimainen tuotanto. Heillä on oma hautomo, mikä periaatteessa mahdollistaisi jonkin toisenkin rodun käyttämisen, mutta sitä ei mainita. Sanoisin siis, että Naapurin Maalaiskana on askel oikeaan suuntaan, mutta tuntematta heidän tuotantotapaansa sen tarkemmin en voisi suositella. Enkä ole itse ostanut, sillä suhtaudun hieman skeptisesti.

Jos suhtautuu epäluuloisesti gmo-soijaan, tuo tarjoaa vaihtoehdon koska linnut syövät vain kotimaista viljaa. Mutta olen huomannut, että aika usein kokit lähtevät tuotekehittelyssään maku ja markkinointikelpoinen brändi edellä. Hyvinvointikriteerit eivät esimerkiksi ole mitenkään erityisesti esillä Naapurin maalaiskanojen omilla sivuilla. Mainosvideokin keskittyy ympäristönäkökohtiin.

Päivitys 11.8. Jyrki Sukula vastasikin blogini kommenteissa ja tarjosi kiinnostavaa lisätietoa Naapurin Maalaiskanojen tuotantotavoista. Lue alta kommentit!

Tee kesäretki eettisemmän lihan juurille!

Olipas mukava kesäretki! Kävimme ystäväporukalla Porvoossa Bosgårgin tilalla katsomassa charolais-nautoja perinnelaitumilla. Luomutilan deliravintolassa söimme maukkaan – ja lihaisan – lounaan hyvällä omallatunnolla. Jos vielä mietit kesälomapäiville tekemistä, tässä on yksi ehdotus: etsi lähimmät maatilat joilla pääset tutustumaan itse tuotantoon ja näkemään mistä ruoka tulee!

Bosgårdin tilalla on noin sata emolehmää, joista osa laiduntaa kesän kartanon omilla luonnonlaitumilla perinnemaisemia hoitaen. Osan tila lainaa muille laitumille.

Bosgårdin tilalla on noin sata emolehmää, joista osa laiduntaa kesän kartanon omilla luonnonlaitumilla perinnemaisemia hoitaen. Osan tila lainaa muille laitumille.

Bosgårdissa on noin sata emolehmää, jotka laiduntavat kesän luonnonlaitumilla perinnemaisemia hoitaen. Kun vasikoita syntyy vuosittain sata ja edellisvuoden vasikat ovat vielä mukana kasvamassa, yhteensä eläimiä on enimmillään 300. Jos eläintuotannon eettisyyttä arvioidaan sen perusteella, mitkä tuotantoeläimet saavat parhaiten toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään, emolehmälaumat ovat kärjessä. Bosgårdissa ne laiduntavat kymmenen lehmän ja yhden sonnin laumoina ja vasikat ovat koko kesän emojensa mukana. Vasikat vieroitetaan vasta syksyllä kun emät muutenkin vieroittaisivat ne. Ja talvella nämä naudat elävät pihatossa josta pääsee myös ulkotarhaan. Lihaksi meneviä sonnejakaan ei laiteta ahtaisiin betonikarsinoihin, mikä on yleensä yksi naudanlihakasvatuksen hyvinvointiongelmista. Bosgård myy lähes kaiken lihan suoraan kuluttajille lihalaatikoissa verkkokauppansa kautta. Deliravintolan tiskistä mukaan tarttui tällä kertaa paketti entrecotéa. Hyvä että varauduin kylmälaukulla!

Bosgårdin toimintaan voi tutustua tilakierroksilla, joilla isäntä Markus Walsh kierrättää asiakkaitaan laitumia kiertävillä luontopoluilla. Eläinten hyvinvoinnin ohella tila vaikuttaa ottavan muutkin tuotannon eettisyyteen vaikuttavat puolet tosissaan. Perinnelaitumien laiduntaminen on tärkeää, koska ne ovat elinympäristöjä monille hyönteisille, perhosille ja linnuille. Tilalla kunnostetaan parhaillaan paria jo umpeen kasvanutta vanhaa metsälaidunta. Bosgård on luomutila joten pellot lannoitetaan oman tilan lannalla ja ravinteet menevät kiertoon. Naudoille ei myöskään syötetä ulkomailta tuotua soijaa vaan tila on rehuomavarainen: proteiinina on mm. itse kasvatettua härkäpapua. Tilan metsät puolestaan ovat jatkuvassa kasvatuksessa eli niitä ei hakata aukoiksi (lue HS:n juttu Bosgårdin metsänhoidosta). Komeiden eläinten lisäksi Bosgårdissa voi ihastella komeaa kartanoa, josta oli sattumalta juuri tänään Helsingin Sanomissa juttu!

Makkaroita ja bbq-lihaa deliravintolan grillistä.

Makkaroita ja bbq-lihaa deliravintolan grillistä.

 

Missä muualla voisi tutustua vastaaviin maatiloihin? Vinkkaa kommenteissa, kiitos! Lihan suoramyyntiä harjoittaa varsin moni tila nykyisin, mutta maatilamatkailua ja ravintolatoimintaa ja esimerkiksi säännöllisiä tilakierroksia tekevät harvat. Lisää tällaisia tiloja!

 

Miten tehdä eettisempiä lihajalosteita – mutta edullisesti?

Ostaisitko mieluummin vapaana kasvaneen eläimen lihaa jos se ei olisi niin kallista? Teeman esittämä kolmiosainen Tiededokumentti: Mitä lihaa syötäisiin? on erinomainen ja ajatuksia herättävä sarja. Kannattaa katsoa, viimeisen osan näkee vielä Areenasta!

Jimmy Doherty kasvattaa vapaana kasvavia sikoja kotitilallaan ja hänellä on ollut oma tv-ohjelma BBC:llä ja nyt Channel 4:lla. Tässä 2012 valmistuneessa dokumenttisarjassa hän haluaa todistaa Britannian suurimmalle markettiketjulle, että vapaasti kasvatettua lihaa on mahdollista tuoda myyntiin kuluttajille sopivilla hinnoilla. Kysymys on siitä, voiko liha olla samaan aikaan halpaa ja eettisesti tuotettua. Sarjassa Jimmy on valinnut kolme Tescon asiakkaiden suosikkituotetta, joista hän yrittää valmistaa omat versionsa. Jos hän onnistuu, Tesco on luvannut ottaa tuotteet myyntiin.

Sarjan toisessa osassa Jimmy Doherty käsittelee sikoja. Jotta vapaana kasvaneen sian lihasta tehdyistä makkaroista saisi hinnaltaan kilpailukykyisiä, niihin pitää käyttää halpoja ruhon osia. Doherty kokeilee makkaroihinsa kieltä, kiveksiä, aivoja, poskilihaksia ja maksaa. Mutta sisäelimet herättävät brittikuluttajissa yökötystä. Lopulta muokattu resepti kuitenkin läpäisee Tescon asiakaspaneelin ja pääsee kaupan hyllyille. Aikamoinen uroteko Dohertyltä! Läpi sarjan hän osoittaa sinnikkyyttä ja pyrkii asiastaan innostuneesti löytämään innovatiivisia ratkaisuja kaikkiin eteen tuleviin ongelmiin. Tällaisella asenteella muutetaan maailmaa! Hatunnosto myös Tescolle, joka osoittaa kauppajätiksi kohtuullista muutoshalukkuutta ja asettaa itsensä alttiiksi myös kritiikille.

Britanniassa sikojen free range -tuotanto on paljon yleisempää kuin Suomessa ja rakolattiaisia betonikarsinoitakin on pienempi osuus. Se on sinänsä hyvä asia. Toisaalta Britanniaan tuodaan halpaa sianlihaa muualta Euroopasta. Suomessa vastaavaa olisi vaikea toteuttaa, sillä täältä ei löydy tarpeeksi raaka-ainetta teollisen mittakaavan tuotantoon. Ulkopossua, siis vapaana kasvanutta sikaa, ei Suomessa juuri tuoteta (ainoa tila jonka tiedän, on Perkkiön tila josta olen kirjoittanut aiemminkin). Luomusikaloita on sen sijaan tullut viime vuosina lisää ja niistä tehtyjen tuotteiden tarjonta on onneksi lisääntynyt. Esimerkiksi HK Ruokatalo on tuonut muutamia luomutuotteita valikoimiinsa ja myös Pajuniemellä on hyvä luomuvalikoima. Luomun ongelma on kuitenkin hinta. Siksi se ei ole kaikkien kuluttajien ulottuvilla. Juuri tämä on ristiriita, jonka Doherty yrittää ratkaista. Hän tekee ulkopossusta halpamakkaraa kaupan omalle merkille.

Sarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa Doherty käsittelee kanoja. Kiovan kana on Tescon suosikkituote, mutta se tehdään teollisesti sisähalleissa kasvatetuista broilereista. Liha jauhetaan mössöksi ja rakennekin muistuttaa lähinnä pesusientä. Entä jos nämä einekset tehtäisi munintansa lopettaneista ulkokanoista? Ne ovat päässeet kesäkaudella vapaasti ulos laitumelle elämään kanalle lajityypillistä elämää, kuopsuttelemaan ja tutkimaan ympäristöään. Muniva kana on erilainen lintu kuin lihantuotantoon jalostettu broileri. Sillä on pienemmät lihakset ja se elää pidempään. Se on kuivempaa ja sitkeämpää lihaa, mutta siinä on myös voimakkaampi maku. Yllättäen se tekeekin kotlettien maulle ja rakenteelle vain hyvää ja niinpä Dohertyn tuotteet menestyvät Tescon hyllyillä.

Söisitkö mieluummin tätä...

Söisitkö mieluummin tätä…

 

...vai tätä? Kuvakaappaukset dokumenttielokuvasta Jimmy and the Giant Supermarket, Britannia 2012

…vai tätä?
Kuvakaappaukset dokumenttielokuvasta Jimmy and the Giant Supermarket, Britannia 2012

Britannian ja Suomen kanatuotannossa näkyy kuitenkin selvä ero, joka vaikeuttaisi Dohertyn tempun kopioimista Suomessa. Jaksosta käy ilmi, että Briteissä munivat kanat teurastetaan, paloitellaan ja viedään kehittyville markkinoille minne ne kelpaavat. Suomessa munintansa lopettaneet kanat lopetetaan hiilidioksidikontissa ja jauhetaan rehuksi turkisteollisuudelle. Niitä ei siis teurasteta elintarvikekäyttöön eikä niiden käsittelyyn ole olemassa infrastruktuuria. Doherty oli onnekas: hän saattoi ostaa olemassa olevaa raaka-ainetta ja jalostaa siitä parempikatteisen tuotteen. Koska raaka-aine oli lähtökohtaisesti niin halpaa, tuotanto tuli Tescolle edulliseksi. Kuluttajatkin pitivät mausta. Tosin kotletteihin pystyttiin käyttämään vain rintafileitä, sillä koipilihojen erottelu luista käsin olisi liian kallista. Ilmeisesti niiden paloitteluun ei ole vielä robottia.

Suomessa munintansa lopettaneita kanoja ei ole syöty enää vuosikymmeniin. Ne ovat laihoja ja sitkeitä, sillä ne käyttävät kaiken energiansa munimiseen. Ne on jalostettu munintakoneiksi. Jalosteisiin jauhettuna niiden liha voisi kuitenkin kelvata. Pari vuotta sitten Pajuniemi toi kauppoihin munintansa lopettaneen luomukanan. Se on kuitenkin vain kokonaisena myytävä pakaste. Kuluttajan täytyy nähdä vaivaa tehdäkseen sitkeästä kanasta ruokaa. Kanakeittoon tai vuokiin se on erinomainen, mutta liha täyty ensin keittää mureaksi irti luista. Mutta voisiko luomukanoista tehdä kannattavasti jalosteita? Siinäpä haaste kaupalle ja teollisuudelle! Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että Pajuniemi satsaa mieluummin luomubroilerituotannon kehittämiseen. Tietojeni mukaan yhtiön hanke etenee ja luomubroileria tulee kauppoihin lisää vielä tänä vuonna.

Teemalla esitetyn sarjan ensimmäinen osa käsitteli vasikoita. Britanniassa ja muualla Euroopassa on tavallista, että maitorotuisten lehmien sonnivasikoita ei kasvateta lainkaan lihaksi. Ne eivät ole tarpeeksi nopeasti kasvavaa ja lihaksikasta rotua, joten kasvattamista pidetään kannattamattomana. Siksi ne ammutaan pian niiden synnyttyä. Niinpä Doherty yrittää tuoda kaupan hyllyille kotimaista vasikanlihaa, jotta sonnivasikoiden elämällä olisi jokin arvo. Hänen ehdotuksensa on, että niitä kasvatettaisiin noin puolen vuoden ikäisiksi. Ajatus on Tescolle ja tuottajille niin radikaali, että siitä keskusteleminenkin on vaikeaa.

Sonnivasikoita suomalaisessa kasvattamossa. Suuri osa Suomessa syödystä naudanlihasta on lypsylehmiä ja niiden sonnivasikoita.

Sonnivasikoita suomalaisessa kasvattamossa. Suuri osa Suomessa syödystä naudanlihasta on lypsylehmiä ja niiden sonnivasikoita.

Onneksi tässä kohtaa voi todeta, että Suomessa asiat ovat paremmin. Meillä lypsylehmien vasikat kasvatetaan, eikä niitä haaskata. Toisaalta kasvatukseenkin liityy ongelmia: sonnivasikat keräillään kasvatustiloille joilla niiden vaivana ovat usein ripuli, yskä ja nuha. Isoihin ryhmiin kerätyt poikavasikat kärsivät lastentaudeista kuten ihmislapset päiväkodeissa. Ja kasvatuksen loppuvaiheessa ne elävät ahtaissa betonikarsinoissa ja niiden jalat kärsivät kovasta alustasta. Mutta kaikkiaan tuotanto on hyvin erilaista kuin Britanniassa, missä kuluttajat syövät enimmäkseen pihvirotuista nautaa.

Dohertyn ajatus on tärkeä. Niin kauan kun luomu ja vapaana kasvanut liha on merkittävästi muuta tuotantoa kalliimpaa, se jää vain pienen kuluttajaryhmän erikoistuotteeksi. Eläinten hyvinvointi maksaa ja meidän pitäisikin olla valmiita maksamaan siitä että eläimet saavat paremmat olot. Kaikille se ei kuitenkaan ole mahdollista, eivätkä kaikki välitä tarpeeksi maksaakseen lisähintaa. Mutta entä jos hinta ei olisi este? Käyttämällä makkaraan halvempia ruhonosia, myös free range -ulkopossusta voi tehdä halpaa. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä ajatuksia tämä herättää suomalaisessa lihateollisuudessa!

Oikealla tiellä: Eläinsuojelulain perustaksi tulossa eläinten itseisarvo

Maa- ja metsätalousministeriö piti tällä viikolla tiedotustilaisuuden eläinsuojelulain uudistamisen etenemisestä. Koska olen äitiyslomalla, en päässyt infoon vasta kuukauden ikäisen vauvani kanssa. Siksi myös tämä blogiteksti tulee hieman jälkijunassa. Mutta lukemani perusteella lakiuudistus on menossa hyvään suuntaan. Vielä on kuitenkin liian aikaista riemuita: vaikka lakiesitys olisi hyvä, siitä käytäneen tiukka vääntö viimeistään ennen eduskunnan hyväksyntää – jos lakiesitys ehtii äänestykseen tällä hallituskaudella.

Työryhmä on linjannut ehdotusluonnokseensa tärkeän periaatteen, jonka mukaan eläimellä on itseisarvo ja että eläintä pitää kohdella sen itseisarvoa kunnioittaen. Toinen tärkeä linjaus on eläimen hyvinvoinnin edistäminen – ei vain eläinten suojeleminen kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä. Myös mahdollisuus eläinten olennaisten käyttäytymistarpeiden toteuttamiseen on turvattava. Lakiuudistusta tekevän työryhmän sihteerin, eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullolan esitys maanantain tilaisuudesta löytyy täältä.

“Tulossa on edistyksellinen ja moderni eläinsuojelulaki”, sanoi maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö ja lakia valmistelevan ohjausryhmän johtaja Jaana Husu-Kallio Länsiväylä-lehden jutun mukaan.

Kuulostaa hienolta! Ainakin lakiesitykseen olisi tämän mukaan tulossa juuri niitä edistysaskeleita, joita toivoin kirjassani. Kirjoitin eläinsuojelulain uudistustarpeista myös tässä blogissa syksyllä 2012. Suomen vuodelta 1996 peräisin olevalle eläinsuojelulaille tehdään nyt täysremonttia. Se on tarpeen, koska nykylaki on vanhentunut eikä takaa eläinten hyvinvointia suomalaisilla maatiloilla.

“Itseisarvo on eettinen, ei juridinen määritelmä. Se tarkoittaa eläimen arvoa, joka on riippumaton sen rahallisesta arvosta ihmiselle. Ajatus itseisarvosta juontuu EU:n perustamissopimuksesta ja lakiin halutaan kirjata vaatimus kaikkien eläinten hyvästä kohtelusta ja kunnioittamisesta, joka on ihmisen moraalinen velvollisuus”, Pullola sanoo Maa- ja metsätalousministeriön Verso-uutisblogissa.

Vanhassa ajattelutavassa eläinten hyvinvoinnin mittarina on ollut lähinnä eläinten terveys ja tuottavuus. Tuotantoeläimiä kasvatetaan niiden tuottaman lihan, maidon, munien tai nahkan vuoksi. Niinpä niillä on välinearvo tuottajan omaisuutena ja elintarviketeollisuuden raaka-aineena. Jos eläimellä on vain välinearvo, sen hyvinvoinnista huolehtimisella on merkitystä vain jos hyvinvointi parantaa tuotantoa tai laatua. Eli lehmän mahdollisuus päästä laitumelle on oleellinen vain jos se lisää lehmän maidontuotantoa tai jos lehmä sen ansiosta pysyy kauemmin terveenä ja tuotantokykyisenä. Eläinten välinearvo korostuu tuottajien usein toistamassa sanonnassa: “Vain terve ja hyvinvoiva eläin on tuottava”. Mutta jos rinnalla ei ole muita arvoja, välinearvo ei riitä perustelemaan sellaisia eläinten hyvinvoinnin parannustarpeita, jotka aiheuttavat tuottajalle vain lisäkustannuksia. Jos emakko on terve ja tuottava häkissäkin, miksi sen pitäisi saada olla vapaana? Mutta jos eläimen kokemuksella omasta elämästään hyvänä tai huonona on itseisarvo, sillä voidaan ajatella olevan oikeus myös lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamiseen.

Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan puheenjohtaja Olli Peltoniemi nostaa MTV:n haastattelussa esiin tärkeän asian: kyse ei ole mielipideasiasta, vaan eläinten hyvinvointia voidaan uusien tutkimustapojen ansiosta mitata aiempaa tarkemmin. Edellisen lain kirjoittamisen jälkeen tutkimustietoa on karttunut rutkasti lisää. Nyt eläinten käyttäytymismalleista tiedetään enemmän ja tätä tietoa voidaan tuoda myös lainsäädäntöön.

Entä mitä tarkoittaa lajityypillinen käyttäytyminen ja millaisiin asioihin eläimillä pitäisi olla mahdollisuus? Kyse on esimerkiksi liikkumisen tarpeesta ja sosiaalisten laumaeläinten kohdalla lajitoverien seurasta. Esimerkiksi sian tarpeita voivat olla tonkiminen ja tutkiminen sekä emakoiden pesäntekovietin toteuttaminen. Sen määrittely, mitkä ovat kunkin eläinlajin olennaisimpia käyttäytymistarpeita, on parhaillaan eläinten hyvinvoinnin neuvottelukuntien selvitettävänä. Lausunnot valmistuvat kesään mennessä. Työryhmän ehdotuksen uudeksi eläinsuojelulaiksi pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä.

Ilmeisesti työryhmä on myös päätynyt parsinavetoiden kieltämisen kannalle. Aiheesta on kuitenkin vielä työn alla selvitys, jota tekevät Eläinten hyvinvointikeskus ja MTT. Parsinavetoiden kieltäminen olisi tärkeää, koska parteen kiinni kytkeminen rajoittaa lehmien liikkumista, lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamista sekä heikentää lihaskuntoa pitkän talvikauden aikana. Ruotsissa uusien parsinavetoiden rakentaminen kiellettiin 2007. Norjassa parsinavetat on kielletty. Vanhoille navetoille on annettu
siirtymäaikaa 30 vuotta.

Suomessa on noin 280 000 lypsylehmää joista noin 100 000 hoidetaan tällä hetkellä parsinavetoissa. Se tarkoittaa suurta joukkoa pieniä maatiloja, joista moni todennäköisesti lopettaisi toimintansa kiellon myötä. Todennäköisesti kielto koskisi ensin vain uusien parsinavetoiden rakentamista ja mukana olisi pitkä siirtymäaika. Monet maitotilallisista ennättävät sinä aikana jäädä eläkkeelle ja näin maatalouden rakennemuutos ennättää hoitaa ongelman ennen kiellon täyttä puremista. Siitä huolimatta tämä kohta lakiesityksestä herättänee vastustusta ainakin niissä puolueissa joille maaseutuäänestäjät ovat tärkeitä. Onhan kyse maatalousyrittäjien rahoista, jos tilat pakotetaan investoimaan uusiin rakennuksiin tai lopettamaan.

Myös emakoiden porsitushäkit pitäisi kieltää. Niihin liittyy kuitenkin vielä suurempi taloudellinen ristiriita eläinten hyvinvoinnin ja tuottajien taloudellisen edun välillä. Käytännössä kaikki emakkotilat Suomessa pitävät eläimet porsitushäkeissä, joten kielto tarkoittaisi isoja remontteja kaikkiin sikaloihin ja nykyistä kalliimpaa tuotantotapaa. Sellaisen lain läpimeno ei siis ole lainkaan itsestään selvää. Kovaa vääntöä ennakoi myös Animalian puheenjohtaja Salla Tuomivaara maailma.net-sivuston haastattelussa. Emakkohäkki on kuitenkin yksi Suomen vakavimmista eläinten hyvinvointiongelmista. Se estää emakkoa liikkumasta ja hoitamasta porsaitaan. Se estää myös sille tärkeän lajityypillisen käyttäytymistarpeen, pesän rakentamisen. Tarkoitus on suojata porsaita emakon liikkumiselta ja liiskautumiselta emakon ja kovan lattian väliin, mutta tuotantotapana porsitushäkkien käyttäminen on eettisesti kestämätön.

Eläinsuojelulain uudistus näyttää olevan hyvällä tiellä. Toivottavasti lakiehdotus valmistuu aikataulussa. Ja todella toivon, että hyvät aikeet eivät vesity eduskunnan käsittelyssä. Kunpa löytyisi tarpeeksi poliittista tahtoa ja rohkeutta tehdä tämä tarpeellinen uudistus!

Kermaperseelle pernaruttokirje kotiin! – Ruokakeskustelun raivokkaat purkaukset

Jaahas, ajattelin tänään, kun näin jälleen piikin blogini kävijätilastoissa. Kesällä kirjoittamani teksti Saarioisten valmislasagnesta oli taas lähtenyt kiertämään Facebookissa. Ja arvaan, että kyse ei ole vain kanssani samanmielisten joukosta. Olen oppinut, miten raivokkaita purkauksia ruoka voi herättää.

Silti hieman hätkähdin, kun myöhemmin illalla kollega lähetti tiedokseni erään Facebookissa vastaan tulleen viestiketjun. Oli tämä sentään ensimmäinen kerta kun kuulin, että jonkun mielestä kotiini kannattaisi lähettää pernaruttokirje. Ihan vain siksi, että olen hänen mielestään nirsoileva kermaperse. Että jollakin on varaa syödä toisia paremmin, näyttää herättävän melkoista raivoa, kateutta ja tunteen epäoikeudenmukaisuudesta. Se on sääli!

Yksittäisiä nettiraivoajia kiinnostavampaa on kuitenkin ilmiö, joka kertoo syömisen eriarvoisuudesta. Olet sitä mitä syöt – myös yhteiskuntaluokaltasi. Ruoka jakaa voimakkaasti ihmisiä myös Suomessa. On paljon sellaisia, jotka kokevat että heillä ei ole varaa valita. “Ruoka on ruokaa, älä nirsoile!” Tammikuussa HS kertoi viidenneksen suomalaisista säästäneen ruokakaupassa. Taantuman ilmapiirissä puhe laadukkaista raaka-aineista ja eettisistä ruokavalinnoista voi monesta tuntua jopa rienaukselta – jos omassa arjessa joutuu laskemaan joka sentin. Pyydän anteeksi, jos joku loukkaantui tekstistäni. Tarkoitukseni ei ollut ylenkatsoa ihmisiä, joilla ei ole varaa kuin edullisiin ruokavalintoihin.

Päinvastoin. Olen sitä mieltä, että myöskään elintarvikeyhtiöiden ei pitäisi ylenkatsoa kuluttajia syöttämällä kansalle mitä tahansa. Myös edullisten ruokien raaka-aineiden pitäisi kestää tarkempi tutkiminen. Sen piti olla viestini tuossa blogitekstissä, mutta ilmeisesti muotoilin asiani huonosti. Hieman samaa asiaa sivusin myöhemmin kirjoittaessani broilerinugeteista – mutta silloin argumentoin ehkä hieman paremmin.

Kyllä. Hyvin toimeen tulevana taloustoimittajana minulla on varaa tehdä sellaisia kulutusvalintoja, joihin kaikilla ei ole mahdollisuutta. Toisaalta arvostan erittäin paljon itse tehtyä kotiruokaa, kotimaisia raaka-aineita ja perinteisiä reseptejä. Toinen mummoni on kotitalousopettaja, toinen maatilan emäntä. Meillä on metsästetty ja kalastettu, mummot ovat opettaneet tekemään kalakukkoa ja hirvisoppaa, leipomaan itse ruisleipää ja käyttämään tähteetkin hyväksi.

Meillä ei ole koskaan kotona syöty valmisruokia, mutta lähinnä siksi että se ei kuulunut perheen ruokakulttuuriin, vaan kaikki piti – ja haluttiin – tehdä itse. Etenkin toinen mummoni taitaa edelleen pitää valmisruokia tuhlauksena ja laiskuutena. Siellä maalla perunat nostetaan omasta maasta ja mehut tehdään omista marjapensaista kerätyistä herukoista. Sellaiseen ruokakulttuuriin olen kasvanut. Ja siinä kulttuurissa on ihan normaalia myös tilata naapurilta karitsa syksyksi pakastimeen – vaikka karitsankyljykset saattavat jostakusta kuulostaa elitistiseltä kermaperseilyltä. Itse alusta asti tekemällä ja oikeita raaka-aineita käyttämällä saa tehtyä edullista mutta laadukasta ruokaa – eineksiä halvempaakin!

Kaupungissa perheiden arki voi olla kiireistä. Perheelle pitäisi töiden jälkeen tarjota ruokaa nopeasti ja edullisesti. Siinä marketin tiskillä ei kauaa ehtisi pohtimaan. Eikä ruoka saisi maksaakaan liikaa. Ymmärrän kyllä arjen paineita jotka kuluttaja kohtaa. Siksi vastuu onkin mielestäni elintarvikeyhtiöillä ja kaupalla. Eettisten kulutusvalintojen tekemisen pitäisi olla helppoa ja taloudellisesti mahdollisimman suuren joukon ulottuvilla. Eläinten hyvinvoinnista välittämisen ei pitäisi olla ylellisyystuote.

Päivitys 5.2.2014: Alkuperäisen pernaruttoviestin Facebookissa kirjoittanut nuorukainen lähetti asiallisen anteeksipyyntöviestin. Anteeksipyyntö hyväksytty.
Tietokirjailijana ja toimittajana työni on julkista ja tekstejäni saa kritisoida. Henkilöön menevä nimittely ja solvaaminen on kuitenkin asiatonta. 
Keskusteluketju josta otin ruutukaappauksen, on kuitenkin vain yksittäinen esimerkki laajemmasta ilmiöstä, jonka blogini kävijätilastot näyttävät. Ja se herättää pohtimaan tuohtumuksen syitä syvemmin.