Luomubroileri tulee! – Miltä luomulinnun elämä Punkalaitumella näytti?

Vein tänään vauvan huviretkelle Punkalaitumelle Pirkanmaalle. En nimittäin malttanut äitiyslomallakaan pysyä poissa, kun lopultakin Suomen lihamarkkinoilla tapahtuu jotain mitä olen odottanut pitkään. Kauppoihin tulee 19. syyskuuta kotimaista luomubroileria. Ensimmäinen erä L’Uomu Nokka -brändillä myytäviä lintuja on nyt kasvamassa ja kävin tutustumassa niiden olosuhteisiin omin silmin.

Aihe on Suomessa uusi. Siksi pidän tarpeellisena käsitellä sitä varsin perusteellisesti. Miten luomubroilerien elämä eroaa tavallisista broilereista? Mikä siinä maksaa? Kerron ensin mistä on kyse ja pureudun sitten tarkemmin luomubroilereiden elämään ja näkemääni.

Punkalaitumella vasta rohkeimmat kukko-broilerit uskaltautuivat hallista ulos.

Punkalaitumella vasta rohkeimmat kukko-broilerit uskaltautuivat hallista ulos.

Näin tilanne on edennyt vuosien aikana: Vierailin Tanskassa tutustumassa sikäläiseen luomubroilerin tuotantoon syksyllä 2011. Kirjoitin silloin Talouselämään, miten tanskalaisen Rose Poultryn omistaja HK Scan harkitsee luomulihan tuomista Suomeen. Pari vuotta myöhemmin tanskalainen luomu saatiinkin Suomeen, pakasteena, eikä se ollut kovin suuri menestys. Viime kesänä pieni kotimainen lihayhtiö Pajuniemi päätti kokeilla luomubroilerin kasvatusta Suomessa – kirjoitin myös siitä Talouselämään. Kokeiluvaiheessa Pajuniemen kumppanina oli S-ryhmä, joka myi tuotteita koe-erän verran. Kokeen jälkeen Pajuniemen hallitus totesi, että tuore broileri ei kuulu valmiisiin lihatuotteisiin keskittyvän yhtiön strategiaan. Toimitusjohtaja Arto Jokinen lähti Pajuniemestä ja ryhtyi rakentamaan luomubroilerille uutta L’Uomu Nokka -brändiä.

Koska Suomessa ei ole tuotettu luomubroileria, sitä varten ei ollut tehty kansallista ohjeistusta. Eviran piti luoda EU-säännöistä omat tulkintansa (vaatimukset löytyvät nyt luomutuotannon ehdot-oppaasta). Käytäntöjen  luomisessa ja sääntöjen viilaamisessa viranomaisten kanssa meni aikansa, Arto Jokinen kertoo. Keskustelua on käyty muun muassa ikkunoiden pinta-alan laskemisesta ja siitä, mikä on “riittävän heppo ulospääsy laitumelle.” Nyt projekti on lopulta siinä pisteessä, että L’Uomu Nokan linnut kasvavat kahdella kotimaisella broileritilalla.

(Klikkaa kuvat suuremmiksi. Seuraavan kuvan saat klikkaamalla alareunan nuolia.)

Mikä erottaa luomubroilerin tavanomaisesta?

  1. Jaloste. Luomutuotannossa suositaan hitaammin kasvaksi jalostettuja lihalintuja kuin normaalituotannossa elävät serkkunsa. L’Uomu Nokan linnut ovat Tanskasta tuotuja Hubbard JA757 -lintuja, kun Suomessa yleisimmin käytetty lintu on Ross 508. Sekä Hubbard Breeders että Ross-lintuja kehittävä Aviagen ovat kansainvälisiä jalostusjättejä, joilla on eri tuotantosuuntiin tarkoitettuja lintuja. Hubbardista on olemassa myös normaalituotannossa käytetty muoto. Ross 508 on saanut kritiikiä terveysongelmistaan mm. kirjassani haastattelemiltani asiantuntijoilta. Hitaammin kasvavan Hubbardin pitäisi olla tältä osin parempi vaihtoehto.
  2. Kasvuaika. Nopea kasvu tuo mukanaan terveysongelmia, mm. jalkavaivoja ja sydän- ja verisuoniongelmia. Siksi hitaampaa kasvua pidetään eläinten hyvinvoinnille parempana. L’Uomu Nokan linnut elävät 8-9 viikkoa, kun normaali kasvatusaika on 4-6 viikkoa. Kasvua säädellään jalostuksen lisäksi ruokinnalla ja valaistuksella, joka vaikuttaa lintujen aktiivisuuteen. Kanat tulevat sukukypsiksi vasta noin 18 viikon iässä. Broilerit eivät siis ehdi aikuisiksi linnuksi kummassakaan tuotantotavassa.
  3. Kasvatustiheys. Normaalituotannossa lintuja saa pitää 42 kiloa per neliömetri. Se tarkoittaa, että kasvatuksen loppuvaiheessa linnut makaavat lattialla kylki kylkeä vasten. Luomutilalla lintuja on puolet vähemmän, korkeintaan 21 kiloa lintua neliömetrillä. Se tarkoittaa noin kymmentä lintua per neliö.
  4. Lntujen määrä. Tavanomaisessa tuotannossa broilerihallissa voi olla 12 000 tai jopa 30 000 lintua yhdessä hallissa. Luomutuotannossa lintujen maksimimäärä on 4800 lintua hallissa. Yhdellä tuottajalla voi toki olla useita osastoja ja rakennuksia.
  5. Ulkoilu. Siipikarjan on päästävä ulos laitumelle aina kun sää sallii, vähintään toukokuusta lokakuuhun. Broilerin kohdalla ulkoilu jää Suomessa kuitenkin lähinnä kuriositeetiksi. Alle 6 viikon ikäisiä lintuja ei tarvitse laskea ulos, joten broilerit pääsevät luomutuotannossakin ulkoilemaan vain elämänsä pariksi viimeiseksi viikoksi. Talvella kasvatettavia lintueriä ulkoilu ei koske. Ulkotiloista 50% täytyy olla kasvuston peitossa – käytännössä ruoholaidunta.
  6. Rehu. Luomubroilerit syövät luomurehua, eli luonnonmukaisesti tuotettua rehua joka on luomuvalvonnan piirissä. Se tarkoittaa, että viljelyssä ei ole käytetty keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Broilereilla yleinen valkuaisaine rehussa on soija. Suuri osa maailman soijatuotannosta on geenimanipuloituja lajikkeita. Niinpä suuri osa suomalaisistakin broilereista syö gmo-soijaa. Luomussa gmo-soijaa ei saa käyttää.
  7. Valaistus ja virikkeet. Luomubroilereiden hallissa on oltava ikkunat, joista luonnonvalo pääsee sisään. Hallissa lintujen saatavilla on oltava karkearehua ja virikkeenä esimerkiksi heinää. Ne mahdollistavat kanojen luontaisten käyttäytymistarpeiden toteuttamista. Uteliaat kanat nokkivat ja mylläävät paalillisen heiniä hetkessä.

Jos on käynyt tavallisessa broilerihallissa, eron luomulintujen ja tavallisten lintujen välillä näkee heti. Etenkin kasvatusajan loppupuolella “normaalibroileri” eli tehotuotettu Ross 508 kyhjöttää apaattisena paikoillaan. Lintumeren läpi voi kahlata ja ne siirtyvät melko laiskasti pois tieltä. Luomutiloilla Hubbard JA757 -linnut liikkuvat samanikäisenä aktiivisesti ja tutkivat ympäristöään. Ne näyttävät enemmän kanalta kuin lihamöykyiltä. Ne lennähtelevät ja juoksevat.

Uusi-Pihkon tilalla Punkalaitumella on kasvatettu broilereita jo 40 vuotta. Isäntä Petri Tiukalla on pitkä kokemus tavanomaisesta tuotannosta. Siinä hänellä oli vakiintuneet rutiinit. Luomulintujen aktiivisuus yllätti. “Ennen riitti, että hallin kiersi pari kertaa päivässä. Nyt otin tuolin halliin ja istun siellä tarkkailemassa. Linnut hyppivät syliin ja nokkivat”, Tiukka kertoo hallin pihalla. Aktiivisuudesta on jopa haittaa.  Tiukka joutui peittämään kukkojen hallin ikkunat väliaikaisesti papereilla, kun nokkimisesta alkoi tulla ongelma. Kanaparvessa kannibalismi leviää helposti.

On harmi, että tällä kertaa meitä ei päästetty katsomaan broilerihalliin sisälle. Näimme vain ulos uskaltautuneet linnut. Kuusiviikkoiset linnut olivat ulkona vasta toista päivää. Kanat kurkistelivat vielä oviaukoista varovaisina. Kukoistakin vasta pieni etujoukko oli lähtenyt tutkimaan ulkoilmaa. Varsinaiselle laitumellekaan ne eivät olleet vielä menneet. Saa nähdä, miten paljon Suomen sääoloissa broilerit ylipäätään haluavat käyttää lyhyttä ulkoilumahdollisuuttaan. Siksi sisätilojen näkeminen olisi ollut tärkeää. Mutta meitä oli paikalla suuri toimittajaryhmä. Kaikkien päästäminen halliin olisi ollut linnuille liian stressaavaa. “Tuolla joutuu kävelemään todella hidastetusti. Yksikin äkkiliike niin parvi on puoli metriä ilmassa”, Tiukka kertoo tavallista vilkkaammista linnuistaan. Yhtiö on onneksi jakanut avoimesti sisäkuvia Facebook-sivuillaan siitä lähtien, kun untuvikot tulivat tilalle.

Tiukan tilalla kasvaa kahdessa hallissa yhteensä 8 000 broileria. Linnut ovat nyt kuuden viikon ikäisiä. Kukot lähtevät teurastamolle kahden viikon kuluttua, kanat viikkoa myöhemmin. Broilerit eivät ennätä kasvaa kasvatusaikana sukukypsiksi, joten yleensä kukkoja ja kanoja ei erotella. Ainakin projektin tässä vaiheessa yhtiö kuitenkin päätti kasvattaa kukot ja kanat erillään. Lintujen kasvunopeudessa ja aktiivisuustasossa on selvä sukupuoliero. Untuvikot erotellaan kukkoihin ja kanoihin erilaisiksi jalostettujen siipisulkiensa perusteella.

Mikä maksaa?

Maustamaton broilerin koipireisi voi maksaa kaupassa alle 3 euroa kilo. Arto Jokisen mukaan tavalinen broileri kokonaisena maksaa yleensä 6-7 euroa kilo. Luomubroilerin kilohinta on 13-17 euron tietämissä – kaupan hinnoittelupäätöksistä riippuen.

Tuottaja saa luomubroilerista lähes kolminkertaisen hinnan tavanomaiseen tuotantoon verrattuna. Mutta lisähinta menee lähes kokonaan kalliimpiin tuotantokustannuksiin. Luomubroilereita kasvatetaan puolet tavallista harvemmassa ja pienemmissä halleissa. Kasvatusaika on pidempi eli vuoden aikana lintuja ennättää olla vähemmän. Rehukustannukset ovat korkeammat – ja pidempään elävät linnut ennättävät syödä enemmän.

Uusi-Pihkon tila on nyt toinen kahdesta tilasta, joilla luomubroilerin kasvatus on aloitettu. Tänä syksynä ringissä aloittaa vielä kolmas tila. Silloin tuotannon volyymi riittää tuotteiden toimittamiseen kauppoihin kerran viikossa. Jokisen mukaan useita tiloja on valmiina jonossa liittymään mukaan, mikäli myynti sujuu niin hyvin, että tuotantoa kannattaa lisätä.

L’Uomu Nokka -brändin takana ovat Lallin Luomu ja Luomu Invest -yhtiöt. Tätä tuotantoa varten ne ovat joutuneet rakentamaan koko tuotantoketjun Suomeen. Toistaiseksi tosin munat tuodaan suoraan Tanskasta. Tavoitteena on, että ensi vuoden aikana Suomessa aloittaisi toimintansa myös luomubroilerien munia tuottava munittamo – siis vanhempaispolven kanala jossa olisi Hubbardin luomukukkoja ja kanoja.

Luomubroilerit teurastaa Keltasiipi-yhtiö. Se on pieni teurastamo Pirkanmaalla. Luomubroilerit tainnutetaan siellä sähköllä – ei hiilidioksidilla kuten suurissa ja modernimmissa teurastamoissa. Eläinten hyvinvoinnin tutkijat suosivat hiilidioksidia. Olen kirjoittanut aiheesta pitkästi kirjassani enkä ryhdy nyt sitä toistamaan. Vaikka en pidä sähkötainnutuksesta, se on kuitenkin suhteessa lyhyt osa broilerin elämää. Keltasiiven yrittäjä Pia Nuikkinen vakuutti heidän hoitavan tainnutuksen huolella. “Olen itse paikalla aamusta alkaen ja eläinlääkäri valvoo taintumista tarkkaan”, hän kertoo. Vaikka linnut ripustetaan hihnalle jaloistaan tajuissaan, linjasto on niin lyhyt että ne eivät ehdi olla siinä pitkään ennen sähköallasta. “Hiilidioksidissa puolestaan linnut kipataan linjastolle kuljetuskoreista aika kovakouraisesti”, hän vertaa. Oli tainnutustapa kumpi tahansa, edes luomulinnut eivät välty teurastuksessa kivulta ja kärsimykseltä.

Mitä järkeä?

Lihankulutus kasvaa maailmalla ja merkittävä osa kasvusta tulee siipikarjan lihasta. Broileri on tehokkaasti kasvavaksi jalostettu eläin. Sen tuottaminen on edullisinta, vie lihakiloa kohti vähiten energiaa, vettä ja rehua. Lihantuotannosta broilerilla on pienin hiilijalanjälki. Mitä järkeä on kasvattaa lihan ekologista jalanjälkeä hitaammalla ja tehottomammalla luomutuotannolla? Ei siinä olekaan järkeä – jos arvostaa vain tehokkuutta. Jos vaakakupissa painaa myös eläinten hieman parempi elämä, luomutuotannon kriteerit ainakin pyrkivät parannuksiin monella tärkeällä alueella.

Suomessa teurastetaan vuodessa noin 55 miljoonaa broileria. Siis kymmenen lintua jokaista suomalaista kohti. Vaalea siipikarjan liha on markkinoitu meille terveellisempänä vaihtoehtona punaiselle lihalle. Samalla vaakakupissa on kymmenien miljoonien lintujen elämä. Broileriteollisuus on eläinproteiinin tuotantoa tunteettomimmillaan. Siinä eläinyksilön kokemuksella ei ole lainkaan arvoa. Broilereita hoidetaan hallitsemalla olosuhteita, siis pitämällä koneellisesti ilmanlaatu ja ruokinta kohdallaan. Kuolleet kierretään keräämässä pois.

Eikö eettisesti ajatteleva kuluttaja siis vältä broilerin lihaa? Kyllä. Itse en syö tavanomaisesti tuotettua broileria lainkaan. Mitä järkeä on tuottaa luomubroileria – onhan niissäkin halleissa tuhansia lintuja? Itse näen luomutuotannon edes parannuksena normaalituotantoon. Jos kuluttaja haluaa syödä broileria ja on valmis maksamaan paremmista olosuhteista, on hyvä olla olemassa vaihtoehto.

Pidempi kasvatusaika ja erilainen rehu vaikuttavat myös linnun makuun ja lihasten rakenteeseen. Etenkin ulkona liikkuneella ja paljon juosseella linnulla on toisenlaiset lihakset kuin paikallaan kyhjöttäneellä “normilinnulla”. Kulinaristisesti luomu saattaa siis olla parempi vaihtoehto. Mutta se on makuasia. Ja ainakin tällä tilalla linnut saavat rehussaan myös luomusoijaa. Ehkä jatkossa sen tilalle saadaan kotimaista rehua?

Kannatan sitä, että kuluttaja saa äänestää kukkarollaan eläinten tuotantotavoista. Jotta kuluttaja voi vaikuttaa, tuotteiden on löydyttävä kaupan tiskistä. Siksi vaihtoehtojen tarjoaminen on hyväksi. Mitä suurempi osa tavallisen broilerin syöjistä siirtyy luomubroileriin, sen suurempi vaikutus sillä on eläinten hyvinvointia ajatellen. Luomubroileri on tavallista kalliimpaakin. Sen luulisi hillitsevän kulutuksen määrää. Entä jos jättäisi sen hunajamarinoidun broilerisuikaleen arkiruokailuista pois ja ostaisi luomubroileria viikonlopuksi? Jokaisen päivän ei tarvitse olla lihapäivä. Sekin on hyväksi ilmastolle – ja eläimille.

Päivitys 3.9.: Pohdin tätä luomubroileriasiaa vielä yön yli ja totesin, että kantaani niihin täytyy vielä selventää. Luomubroilereissa näyttää selvästi olevan eläinten hyvinvointiin liittyviä parannuksia normaalituotantoon verrattuna. En silti kykene varauksetta suosittelemaan sitäkään. Luomu ei ole sellainen omantunnon puhtaaksi pesevä leima, joka takaisi eläimille hyvän elämän. En ole varma onko sillä kanalle eroa, elääkö se 4000 vai 12 000 linnun parvessa. Ilmeisesti kana tunnistaa korkeintaan 80 lintuyksilöä, sen suuremmissa ryhmissä hierarkian muodostaminen ei onnistu. Ja vaikka nämä linnut syövät luomusoijaa, soijaa se on silti. Ja on muitakin kohtia, joissa tuotanto on normaalia parempaa, mutta sisältää silti kompromissin. Luomubroilerikaan ei elä luonnonmukaisesti ja täysin lajityypillisesti kanan elämää. Luomunkin on oltava tuottajalle taloudellisesti kannattavaa. Voi olla, että ostamme välillä luomubroileria kun sitä tulee kauppoihin. Mutta jokainen kuluttaja punnitsee itse, mikä on itselle riittävä hyvinvointitaso jonka voi eläimille hyväksyä.

Olen kirjoittanut blogissa aiemminkin broilerituotannosta mm. näissä teksteissä:

Väitteet luomusta ja homeopatiasta – onko koko luomu siis humpuukkia?

Tunnettu luomun vastustaja, eläkkeelle jäänyt tohtori Jussi Tammisola laukoi jälleen mielipiteitään luomusta ja homeopatiasta Yle Keski-Suomen radiohaastattelussa. Ja media raportoi,  ihan kuin Tammisola ei olisi sanonut samaa asiaa vuodesta toiseen uudelleen ja uudelleen. Osa Tammisolan argumenteista perustuu faktoihin, mutta jotta asiasta saisi hieman tasapuolisemman kokonaiskuvan, täytyy tuntea hieman paremmin taustoja. Olen käsitellut luomun hyviä ja huonoja puolia – myös homeopatiaa – jo aiemmin tässä tekstissäni, mutta jatketaan aiheesta.

“Luomu on mätä komromissi tiedettä ja taikauskoa, joka on pelkästään haitaksi ihmiskunnalle. Koko tulevaisuus on uhattuna jos kokonaisuutena siirrymme luomuun”, Tammisola sanoi Ylen haastattelussa. Hän perustaa näkemyksensä siihen, että EU:n luomuasetuksen mukaan luomueläimiä on ensisijaisesti hoidettava yrteillä ja homeopatialla. Homeopatiaa Tammisola pitää taikauskona. Niin minäkin. Homeopatian mukanaolo luomuasetuksessa on vakavin ongelma koko luomujärjestelmän uskottavuudessa. “Kun taikausko laitetaan ensisijaiseksi sairaan eläimen hoitokeinoksi, on kyse eläinrääkkäyksestä”, Tammisola sanoo.

Tästä voisi olla samaa mieltä – JOS Suomessa luomutilat todella käyttäisivät laajamittaisesti homeopatiaa eläinlääkinnässä. Mutta kun näin ei ole. Homeopatian käytöstä suomalaisilla maatiloilla ei ole olemassa tilastotietoa. Homeopatian käyttö ei kuulu luomuvalvonnan piiriin joten Evira ei tilastoi sitä. Myöskään Valio ei ole selvittänyt aihetta maitotiloillaan, eikä yhtiö tiedä kuinka yleistä se on. Asiantuntijat ja monet tuottajat itse kuitenkin arvioivat homeopatiaa käyttävien tilojen joukon olevan erittäin pieni. Käytännössä lähes kaikki suomalaiset luomutilatkin siis lääkitsevät eläimensä asianmukaisesti lääkärin määräämillä antibiooteilla silloin kun ne tarvitsevat hoitoa johonkin sairauteen. Mutta koska asia säännöllisesti nousee esiin, Eviran kannattaisi selvittää tilanne jotta emme ole enää vain arvailujen varassa.

Luomusäännöissä EU asettaa homeopatian eläinten ensisijaiseksi hoitomuodoksi, ja antibiootteja saa käyttää vain ”jos fytoterapeuttisten, homeopaattisten ja muiden tuotteiden käyttö ei tule kyseeseen”. Homeopatian vahvan aseman taustalla luomusäännöissä on keski-eurooppalainen, erityisesti saksalainen perinne. Suomessa ei Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan ole rekisteröity homeopatiavalmisteita eläinkäyttöön, mutta miedoimmat valmisteet ovat sääntelyn ulkopuolella. Suomessa ei myöskään ole homeopatiaan perehtyneitä tai sitä suosivia eläinlääkäreitä kuten Keski-Euroopassa. Käytännössä asetus jää siis kuolleeksi kirjaimeksi.

Luomusäännöt eivät siis kiellä eläinten lääkitsemistä antibiooteilla. Niiden käytöstä on kuitenkin tiukemmat rajoitukset kuin normaalituotannossa. Suomen eläinsuojelulaki edellyttää eläimen hoitamista viipymättä ja asianmukaisesti. Tätä painottaa myös Evira omissa ohjeissaan. Luomusääntöjen mukaan alle vuoden eläviä eläimiä kuten lihasikoja saa lääkitä antibiooteilla kerran, yli vuoden eläviä eläimiä kuten emakoita ja nautoja kolme kertaa vuodessa. Jos luomueläintä joudutaan lääkitsemään tätä useammin, siitä saatavia tuotteita ei voi markkinoida luomuna. Lisäksi luomueläinten varoaika antibioottikuurin jälkeen on kaksinkertainen tavanomaiseen tuotantoon verrattuna.

Antibioottien käyttö ja eläinten lääkitseminen on normaalissakin tuotannossa Suomessa poikkeuksellisen vähäistä verrattuna suurimpaan osaan muusta maailmasta. Eläimiä ei täällä lääkitä ennaltaehkäisevästi. Esimerkiksi Saksassa broilerit saivat viranomaisten selvityksen mukaan keskimärin kahdeksaa antibioottia 38 päivän elämänsä aikana. Suomessa broilerit eivät saa antibiootteja käytännössä koskaan. Muualla ero luomun ja tavanomaisen tuotannon välillä lääkityksessä on suurempi kuin Suomessa.

Tammisolan puheiden kritiikittömässä uutisoinnissa on myös eräs ongelma. Hän on tunnetusti geenimuunneltujen lajikkeiden viljelyn innokas kannattaja. Tammisola on esittänyt näkemyksiään mm. tässä Talouselämä-lehden mielipidekirjoituksessaan, Tekniikka&Talouden haastattelussa ja Käytännön Maamies -lehdessä. Vaikka gm-tuotannossa ei sinänsä olisikaan mitään pahaa, pidän ongelmallisena sitä että tutkijalla on näin voimakas agenda. Onko yllättävää, että gm-tuotannon kannattaja puhuu pahaa luomusta? Ei. Mutta toimittajien kannattaisi tuoda puolueettomina esiintyvien haastateltaviensa historia näkyviin läpinäkyvästi.

En pidä luomua täydellisenä järjestelmänä. Siksi kannatan erillisen eläinten hyvinvontimerkinnän (ns. vapaan possun lihan) luomista jotta kuluttajille tulisi lisää vaihtoehtoja. Mutta toistaiseksi luomu on ainoa valvottu järjestelmä joka takaa eläimille monissa tärkeissä asioissa tavallista paremmat olosuhteet. Eläinten hyvinvointiin liittyen keskeisiä eroja ovat mm. se että luomueläimillä on kesällä mahdollisuus ulkoilla, niitä ei pidetä kytkettynä tai häkissä, niillä on enemmän tilaa ja esimerkiksi vasikoiden sarvien alut saa polttaa vain eläinlääkäri joka käyttää nukutusta ja kipulääkitystä. Näiden syiden vuoksi ostan toistaiseksi luomutuotteita. Huolimatta siitä, että luomuasetuksessa on se tyhmä juttu homeopatiasta. Sillä ei käytännössä ole merkitystä, koska ei sitä kukaan täällä käytä.

Onko luomulehmä onnellisempi? – ja 5 syytä miksi luomu ei ole tarpeeksi

Viime viikkoina olen saanut vastata usein kysymykseen, miten kirjaprosessi muutti omaa lihansyöntiäni. No, olen vähentänyt lihansyöntiä merkittävästi ja valikoin aiempaa tarkemmin mitä syön. Ostoskoriin päätyy enää lähinnä luomua. Miksi? Koska toistaiseksi luomu on ainoa valvottu järjestelmä joka takaa suomalaisille tuotantoeläimille eläinsuojelulain minimiä paremmat olot. Näen luomun ostamisen kuitenkin  kompromissina, sillä siinäkin on ongelmansa.

Luomu tarkoittaa luonnonmukaisesti tuotettuja elintarvikkeita, joita koskevat koko EU-alueella luomuasetuksen säännöt. Paremman kuvan konkreettisista vaikutuksista tiloilla saa lukemalla Eviran luonnonmukaisen eläintuotannon ohjeet. Monien mielikuvissa luomu tarkoittaa ensisijaisesti puhtautta ja torjunta-aineettomuutta, mutta myös eläinten hyvinvointia. Miten eläinten elämä luomutilalla siis poikkeaa tavanomaisesta tuotannosta? Onko luomulehmä onnellisempi? En ota tässä kantaa luomun ympäristö- tai terveysväitteisiin, vaan käsittelen luomua vain eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Kesällä 2010 osallistuin Valion toimittajaretkelle Turun lähellä sijaitsevalle luomumaitotilalle. Tällä tilalla on 2 lypsyrobottia ja 120 lehmää – luomutilat eivät aina ole pieniä! Toimittajille oli katettu idyllinen lounaspöytä vasikoiden laitumelle.

Lehmä: Luomumaitotilalla tilavaatimukset lehmää kohti ovat noin kolmasosan suuremmat kuin tavanomaisessa tuotannossa. Luomunavetat ovat lähes aina pihattoja, parteen kiinni kytkettynä luomulehmiä saa pitää vain pienissä navetoissa ely-keskuksen poikkeusluvalla vuoden 2013 loppuun asti. Poikivaa luomulehmää ei saa pitää kiinni kytkettynä vaan sillä on oltava poikimakarsina. Yli viikon vanhaa vasikkaa ei saa pitää yksittäiskarsinassa (tärkeää, sillä vasikka tarvitsee ikätoverien leikkiseuraa). Luomuvasikoiden sarvien alkujen poltossa eli nupouttamisessa on käytettävä puudutusta eli toimenpiteen hoitaa eläinlääkäri. Myös pihattonavetoissa elävien luomulehmien pitää päästä kesällä laitumelle, kun tavallisesti laudunnuspakko koskee vain parsinavetoiden lehmiä.

Sika: Luomusääntöjen mukaan myös sikojen pitää päästä ulkoilemaan jaloittelutarhaan tai laitumelle toukokuusta syyskuuhun. Ulkona sialla on mahdollisuus tonkia ja tutkia maata. Emakoiden pitäminen porsitushäkeissä on kiellettyä, ja porsaat vieroitetaan kaksi viikkoa tavallista myöhemmin. Luomusioilla on tuplasti enemmän karsinatilaa ja lattiasta vähintään puolet on oltava kiinteää makuualaa. Tuotantotapa eroaa radikaalisti normaalituotannosta ja vaatii täysin toisenlaisten sikaloiden rakentamista. Lisää luomusikojen elämästä mm. Pajuniemen sivuilla ja tässä Aamulehden jutussa.

Kana: Luomukanalat ovat lattiakanaloita, joissa kanoja saa olla enintään kuusi neliömetrillä (tavallisessa lattiakanalassa 9). Yhdessä hallissa parven koko saa olla enintään 3000 lintua. Kanoilla pitää olla orret ja munintapesät ja niillä pitää olla mahdollisuus ulkoiluun tarhassa touko-lokakuun välillä sään salliessa. Kanalassa pitää olla ikkunat joista tulee luonnonvaloa sisään. Talvella kun kanat eivät ulkoile, ero tavalliseen lattiakanalaan pienenee. Häkissä luomukanoja ei saa pitää.

Broileri: Suomessa ei juuri ole luomubroilerin tuotantoa. Syksyllä 2011 vierailin tanskalaisella luomubroileritilalla, jolla linnut juoksivat pellolla.

Luomukanat elävät lattiakanalassa, jonne pitää päästä ikkunoista luonnonvaloa. Kevättalvella linnut eivät vielä pääse ulkoilemaan, joten suurin ero tavalliseen lattiakanalaan on suurempi tila lintua kohti ja luomurehu. Tässä luomukanalassa kävin viime keväänä.

Keskeisimmät hyvinvointiin liittyvät erot ovat siis suurempi eläinten käytössä oleva tila ja ulkoilumahdollisuus. Luomueläinten kiinni kytkeminen ja häkissä pitäminen ovet kiellettyjä. Luomutiloille tehdään alkutarkastus kun ne siirtyvät luomuvalvonnan piiriin ja tiloilla tehdään luomutarkastus joka vuosi. Luomutiloja valvotaan siis keskimääräistä tarkemmin, sillä tavallisilla tiloilla suuri osa valvonnasta perustuu satunnaisotantaan. Jos tila rikkoo luomusääntöjä, määrätään sille markkinointikielto – eli se ei saa myydä tuotteitaan luomuna. Mutta luomutuotantoon liittyy myös ongelmia ja eräitä kiistanalaisia kysymyksiä.

1. Riittävyys Eräs ongelma luomussa on se, että sitä ei ole läheskään tarpeeksi. Luomueläintiloja on niin vähän, että siitä ei ole vielä laajassa mittakaavassa eläinten hyvinvoinnin parantajaksi. Luomueläintiloja oli vuonna 2011 vain 644, kertoo Eviran valvontaraportti. Maitotiloja oli eniten, 147 ja niillä yhteensä lähes 5 800 lehmää. Ja toisin kuin usein kuvitellaan, luomutilat eivät ole aina pieniä, vaan luomutilalla oli keskimäärin 39 lehmää, siis yli kymmenen enemmän kuin tavallisilla tiloilla. Luomujärjestelmän piirissä olevia lihanautatiloja oli viime vuonna yhteensä 231. Luomunaudanlihaa onkin kohtuullisesti saatavilla – ja osa lihastakin tulee lypsylehmistä.

Kananmunia tuottavia luomutiloja oli viime vuonna 33 ja luomukanoja oli yhteensä 112 660. Silti kananmunissakin luomun osuus on vasta muutamien prosenttien luokkaa. Viime vuonna luomuvalvonnan piirissä oli vasta 10 luomusikalaa ja yksi luomubroileria tuottava tila. Luomupossua ja siipikarjaa on vaikea löytää kaupasta yksinkertaisesti siksi, että niitä ei ole.

2. Rehu Myös luomurehun saatavuudessa on ongelmia ja se on kallista. Luomurehun kalleus ja hankintaongelmat tiettävästi ovatkin yksi jarru esimerkiksi joidenkin sikaloiden luomuun siirtymiselle. Eläinten hyvinvoinnin kannalta ongelma on, että luomurehussa on joitakin terveydelle tärkeitä kivennäisaineita tavallista vähemmän – koska niitä on Suomen maaperässä luonnostaan niukasti. Tällainen kivennäisaine on esimerkiksi seleeni, jota annetaankin luomueläimille ravintolisänä. Sen sijaan runsaasta apilasta johtuen kalsiumia voi joskus olla luomurehussa liiaksi asti. Nopeasti kasvavat ja runsaasti tuottavat tuotantoeläimet tarvitsevat rehussaan oikean määrän ravinteita. Joskus luomurehun käyttö aiheuttaa tavallista enemmän haasteita.

Luonnonmukaisesti tuotetun rehun – siis ilman keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita – tuotetun rehun käyttö on keskeinen luomukriteeri. Luomurehun arvo on kuitenkin sen ympäristövaikutuksissa, eikä ensisijaisesti eläinten hyvinvoinnissa. Joten jos haluaa maksaa ruoassaan eläinten oloista, on ehkä jossain määrin makuasia onko nimenomaan luomurehu kovin keskeinen kriteeri. Olisi valmis tinkimään luomurehusta, jos vaihtoehtona olisi valvottu hyvinvointimerkki, sillä silloin luomurehun kalleus ja saatavuus eivät olisi tulppana tuotantotavan muutoksille. Possuja voi kasvattaa vapaana myös ilman että ne syövät luomurehua.

3. Jalostus Luomutuotannon ongelma on erityisesti se, että nykyiset kotieläimet on jalostettu tehokkaaseen tuotantoon ja toisenlaisiin oloihin kuin luomueläimet. Esimerkiksi Ruotsissa on havaittu, että luomusioilla on tavallista enemmän jalkaongelmia, kun niiden nivelet joutuvat koetukselle runsaamman ulkoliikunnan vuoksi.

Luomukanat, siat ja lehmät ovat useimmiten samaa rotua kuin tavallisetkin eläimet ja esimerkiksi luomukanat tulevat jopa samalta hautomolta. Monissa muissa maissa esimerkiksi luomubroileritiloilla käytetään erityisesti luomuun jalostettuja hitaammin kasvavia broilerihybrideitä. Etenkin pienillä Suomen markkinoilla tulisi kalliiksi rakentaa erikseen  tuotantoketjua vain pieniä luomueläinmääriä varten.

4. Homeopatia ja lääkintä Eräs luomutuotannon kiistellyimmistä asioista on eläinten lääkintä. Myös luomusääntöjen mukaan sairastuneet eläimet on hoidettava viipymättä ja asianmukaisesti. Lääkintää liittyy kuitenkin paljon rajoituksia. Esimerkiksi tavallisen lehmän antibioottikuurin jälkeen on varoaika, jolloin sen maitoa ei saa lypsää meijeriin menevän maidon sekaan, ja luomutiloilla tämä varoaika on kaksinkertainen. Lihasikoja tai siipikarjaa, jotka elävät alle vuoden, voidaan lääkitä vain kerran niiden elämän aikana, muuten ne menettävät luomustatuksensa. Yli vuoden eläviä lehmiä ja emakoita saa lääkitä korkeintaan kolmesti vuodessa.

Luomusäännöissä EU asettaa homeopatian eläinten ensisijaiseksi hoitomuodoksi, ja antibiootteja saa käyttää vain “jos fytoterapeuttisten, homeopaattisten ja muiden tuotteiden käyttö ei tule kyseeseen”. Homeopatian vahvan aseman taustalla luomusäännöissä on keski-eurooppalainen, erityisesti saksalainen perinne. Jos pitää homeopatiaa huuhaana, koko luomu asettuu kyseenalaiseen valoon. Mutta koska homeopatia ei kuulu luomuvalvonnan piiriin, esimerkiksi Eviralla ei ole tietoa homeopatian käytön yleisyydestä Suomessa. Myöskään Valiolla ei ole tietoa siitä kuinka suuri osa sen tuottajista mahdollisesti käyttää homeopatiaa eikä Valiolla ole virallista kantaa sen käyttöön. Suomessa ei Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan ole rekisteröity homeopatiavalmisteita eläinkäyttöön, mutta miedoimmat valmisteet ovat sääntelyn ulkopuolella. Homeopatia ei ole tieteellisesti todistettu hoitomuoto.

Tähän mennessä ainoa löytämäni suomalainen selvitys homeopatian käytöistä maitotiloilla on tämä Hämeen ammattikorkeakoulussa 2007 valmistunut opinnäytetyö, joka suhtautuu homeopatiaan erittäin myönteisesti ja kritiikittömästi. Kuvaava yksityiskohta opinnäytetyöstä lienee esimerkiksi ohje siitä, miten homepatiavalmisteita ei saisi säilyttää jääkaapissa, koska “siitä aiheutuva elektromagneettinen kenttä voi vahingoittaa lääkeainetta”. Hm…

5. Vertailevan tutkimuksen puute Näyttää siltä, että luomua edistetään Suomessa ilman kunnollista vertailevaa akateemista tutkimustietoa luomutuotannon vaikutuksesta eläinten hyvinvointiin. Myöskään Evira ei raportoi erikseen eläinsuojelutarkastuksissa tilanteesta luomutiloilla eikä esimerkiksi homeopatian käytöstä ole tietoa. Luomusäännöt takaavat eläimille tietyissä tärkeissä asioissa paremmat olosuhteet, mutta voivatko eläimet paremmin luomutiloilla – sitä ei voida todistaa.

Vaikka listaan tässä asioita joiden vuoksi suhtaudun luomuun epäillen, ruokakaupassa valitsen luomua. Se on ehkä kompromissi, mutta toistaiseksi ainoa tapa varmistaa, että eläimet eivät ole olleet kytkettyinä tai häkissä ja että vasikat ovat saaneet puudutuksen sarven alkuja poltettaessa. Monet luomun vaatimuksista ovat sellaisia, että ne pitäisi mielestäni ulottaa kaikkia tuotantoeläimiä koskeviin asetuksiin.

Toisaalta etenkin maitotiloilla erot tilojen välillä voivat olla suurempia kuin erot luomun ja tavallisen tilan välillä. Parhaat tavallisista maitotiloista voivat yltää olosuhteissaan vähintään luomun tasolle ja taata eläimille varsin hyvät olot. Mutta maito päätyy samanlaiseen maitopurkkiin hyviltä ja huonoilta tiloilta, eikä kuluttajalla ole mitään taetta siitä, että maito tulisi juuri parhailta tiloilta. Sikaloissa luomun ero tavanomaiseen on radikaalimpi. Joten niin kauan kuin markkinoilla ei ole muita hyvinvointimerkkejä, luomu on ainoa vaihtoehto jolla kuluttaja voi äänestää kukkarollaan eläinten hyvinvoinnin puolesta.